keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Miia Pöllänen: Bujoilun voima

Kirja: Bujoilun voima
Kirjailija: Miia Pöllänen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 174

Opi bujoilun perusteet ja ota elämäsi haltuun. Bujoilun avulla voit muuttaa rutiinisi ja aloittaa unelmiesi elämän!

* * *

Noin vuosi sitten aloitin itse bullet journalin pitämisen, joka ei kuitenkaan kantanut pitkälle. Kiinnostus bujoon ja elämänhallintaan on kuitenkin pysynyt. Kalenteri minulla on ollut aina, tosin sitäkin olen käyttänyt vaihdellen. Vuoden aikana olen ehkä vasta kalenteria oikeasti oppinut käyttämään. Olen huomannut tarvitsevani sitä, jotta elämä ja varsinkin pää pysyy selkeänä. Jos en kalenteriin merkitse kaikkea tärkeää ylös vaan yritän muistaa ne, huomaan että kaikki on ihan kaaoksessa ja stressitaso nousee.

Bujoilun voima kirjalta odotin paljon, mutta ei se odotuksia täyttänyt. Bullet journalista se ei oikeastaan minulle antanut mitään uutta tietoa. Minua myös jostain syystä ärsytti lukea tätä kirjaa. Se on hyvä opas bujoilusta kiinnostuneille aloittelijoille, mutta asiasta tietäville vähän tylsä ja itseään toistava.

Olen huomannut myös, että toisinaan joissakin kirjoissa minua alkaa ärsyttää graafiset puolet ja tämän kirjan kanssa kävi myös niin. Leipätekstin fonttivalinta ei miellyttänyt minua lainkaan, mikä vaikutti yllättävän paljonkin lukukokemukseen. Myös tietynlainen johdonmukaisuus minusta kirjasta puuttui tyylillisesti. Milloin tehtiin luetteloita luettelomerkein, toisinaan kirjaimilla, milloin milläkin. Välillä myös kappaleiden eteen oli laitettu luettelomerkki, vaikka se ei mielestäni sitä olisi tarvinnut vaan olisi toiminut ihan pelkkänä kappaleenakin vallan mainiosti. Pikkuvikoja, jotka toisinaan nostavat ärsytyskynnyksen suureksi. :D

Mutta tosiaan kuten aikaisemmin sanoin, kirja on hyvä perusopas bujoilun aloittajille. Mindfulness-osuudesta ehkä sain eniten itselleni inspiraatiota omaa kalenteria ja elämän järjestämistä varten, mutta varsinaista inspiraatiota bullet journalin uudelleen kokeilua varten en saanut.

Arvosana:
★★★

PS. Yli kuukausi edellisestä postauksesta, huh! Taas sama vanha virsi jatkuu, en ole oikein saanut luettua mitään. Luulen, että se myös vähän jatkuu sillä opinnot ovat alkaneet ja ne nyt vievät täyden huomioni. Mutta toki opintojen takia tulen lukemaan tänä syksynä ainakin yhden runo- ja novellikokoelman, todennäköisesti muutakin. Mutta katsotaan kuinka käy muun lukemisen, toivon, että inspis iskisi, sillä hyllyni on täynnä kaikkea kivaa lukemista, jota odotan kovasti ja haluaisin aloittaa kaikki heti nyt. Mitään en kuitenkaan meinaa saada päätökseen. Eiköhän tämä kuitenkin tästä :)

torstai 10. elokuuta 2017

Hel-YA! 5.8.2017

Hel-YA! Helsinki Young Adult Literary Convention -tapahtuma järjestettiin viime lauantaina Ravintola Lämmössä, Suvilahdessa. Sain tapahtumaan kutsuvieraslipun, josta olen enemmän kuin kiitollinen! Oli mahtavaa päästä osallistumaan ensimmäiseen suomalaiseen nuorten aikuisten kirjallisuustapahtumaan.

Olen käynyt Helsingissä todella harvoin ja vähän jännitinkin etukäteen koko päivää. Matkustaminen Onnibussilla oli kuitenkin helppoa ja Helsingin päässä ystäväni kanssa löysimme helposti perille Suvilahteen ja Ravintola Lämpöön. Oli mukavaa, kun pystyi käydä armaassa pääkaupungissamme ihan päiväseltään, kun aina ennen se on vaatinut yöpymistä pitkien matkojen (ja huonompien matkayhteyksien) takia.

Itse tapahtuma alkoi 13.15 ja päättyi noin 18.45. Koko päivä sisälsi mielenkiintoisia paneeleja, videotervehdyksiä ja brittiläisen, ihanan Holly Bournen skypehaastattelun. Omia päivän kohokohtia on hankala valikoida, koska koko päivä oli oikeastaan yhtä suurta kohokohtaa. Hennan tapaaminen jäi kuitenkin yhtenä päällimmäisenä mieleen kirjailijoiden signeerausten lisäksi. Olen todella ujo enkä oikein uskalla mennä juttelemaan vieraille ihmisille, minkä takia tutustuminen muihin on hankalaa. Signeerauksiakin pyytäessä kädet tärisivät, enkä oikein tiennyt mitä kirjailijoille tulisi siinä tilanteessa sanoa. :D 

Kotiin palatessa oli kassi täynnä kirjoja ja muita käteen tarttuneita juttuja. Angie Thomasin Viha jonka kylvät oli lahjakassissa, jonka jokainen tapahtumaan osallistunut sai. Ostin Kirjakauppa Nide:n pop-up-myymälästä Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin ja Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleian, joihin sain myös signeeraukset. Kotoa mukaani olin ottanut vain Elina Pitkäkankaan Kajon, johon myös sain signeerauksen. Harmitti vähän, kun suurin osa kirjoistani sijaitsee vielä toisella paikkakunnalla pahvilaatikoissa varastossa, enkä siksi saanut kaikkiin tapahtumaan osallistuneiden kirjailijoiden kirjoihini signeerauksia. Minulla olisi ollut ainakin Salla Simukalta ja Mintie Dasilta yhdet kirjat sekä Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja. 

Kirjojen lisäksi tapahtumassa oli Helmet-kirjastojen pöytä, josta sai kirjallisuusaiheisia pinssejä sekä kirjavinkkilistoja. Pinsseistä nappasin itselleni Tähtiin kirjoitettu virhe sekä Twilight-aiheiset. Monet muutkin pinssit olisivat kyllä kelvanneet! :D Kirjanmerkkejä myös löytyi monenmoisia. Sain myös Erika Vikin kirjasarjaan sekä Elina Rouhiaisen uuteen Muistojenlukija-kirjaan perustuvat hienot kortit. Corildon ja Kiuru päätyvät jollekin kunniapaikalle, kunhan saan muutettua tavarani uuteen kotiin.

Päivä oli kaikin puolin mahtava ja tunnelma tapahtumassa lämmin. Ehdottomasti ensi vuonna uudelleen, mikäli tapahtuma saa jatkoa!

Kiitos Hel-YA!:n järjestäjät ja kiitos kirjailijat unohtumattomasta päivästä! ♥ 


torstai 3. elokuuta 2017

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Kannen kuva © Tammi
Kirja: Muistojenlukija
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sarja: Väki #1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 387
Arvostelukappale

16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä.

Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.

Muistojenlukija avaa Elina Rouhiaisen uuden urbaanin fantasiatrilogian. Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu Itä-Helsinkiin ja avaa näkymän Suomessa oleskelevien paperittomien siirtolaisten elämään. Neliosaisella Susiraja-sarjallaan debytoinut Rouhiainen vakuuttaa uudella tarinamaailmallaan, joka nivoo yhteen realismia, fantasiaa ja nykyeurooppalaista kiertolaisuutta.

* * *

Pääsin mukaan Elina Rouhiaisen uuden Väki-kirjasarjan aloittavan Muistojenlukijan blogikiertueelle ja sen vuoksi sain lukea kirjan ennakkoon. Kiitos Tammelle!

Odotin Rouhiaisen tulevaa kirjasarjaa kuin kuuta nousevaa, sillä hänen aikaisempi Susiraja-sarja on yksi lempparisarjoistani kotimaisen ya-kirjallisuuden puolelta, ja no muutenkin. Odotus palkittiin, kun Muistojenlukija aloitti mielenkiintoisen trilogian, joka pohjautuu suomalaiseen mytologiaan.

Päähenkilöllä Kiurulla on siis kyky nähdä ihmisten muistoja lintujen muodossa. Kirjassa esiintyy viisi eri voimaa, eli väkeä, jotka liittyvät mieleen: muistot, ajatukset, aistit, tunteet ja unet. Rouhiainen on hyvin saanut luotua näistä loogisen yliluonnollisen asian, joka sopii hyvin suomalaiseen miljööseen. Linnut oli myös muoto muistoille ja liitos koko kirjalle: Kiurun nimi, ornitologi-isä, muistoina ja lintuihin kiinnitettävä huomio. Kirjasta huomasi selvästi, että Rouhiainen tietää paljon itsekin linnuista.

Kirjassa oli monipuolisia ja erilaisia hahmoja. En muista olenko aiemmin kokenut lukiessani hahmojen kanssa eri fiiliksiä niin, että ensiksi pidän hahmosta, sen jälkeen en, sitten taas pidän jne. mutta tämän kirjan kanssa niin kävi. Esimerkiksi Samuel oli ristiriitainen henkilö minulle. Aluksi hän oli ihan ok, vähän ehkä jopa tylsä, kunnes hän muuttui ärsyttäväksi ja lopulta vähän säälinkin häntä, kunnes taas hänen laukoma mielipiteensä nosti ärsytyksen esiin. Dai taas oli alkuun vähän ärsyttävän etäinen kunnes lopulta aloin pitämään hänestä. Nelu oli mukava viisas hahmo, välillä melko pidättyväinen. Kiurusta ja Bollywoodista pidin koko kirjan ajan. Bollywood on räikeä henkilö, jollaista Kiuru tarvitsi elämäänsä. Kiuru taas on samaistuttava hahmo, josta löysin paljon itseenikin sopivia piirteitä. Vaikka Samuel ja Dai saikin aikaan minussa monia fiiliksiä, ja osan adjektiiveista voi ajatella negatiiviseksi, eivät ne sitä silti ole. Hahmojen jälkeen jättämä hämmennys ja ristiriita on hyvä asia, joka pitää mielenkiinnon yllä ja odotankin innolla varsinkin Samuelin kohdalta mihin hänen tarinansa etenee seuraavissa osissa.

Kirjassa tulee paljon vastakohtia esille, kuten rikkaat vs. köyhät, vähemmistö vs. valtaväestö tai lukija vs. lukutaidoton. Kiurun ajatusten kautta välillä on hyvää pohdintaa ihmisten eriarvoisuudesta, joka on nykyaikana paljon esillä ja tärkeä asia. Eriarvoisuus on kuitenkin tuotu esille maanläheisesti juoneen hyvin sisällyttäen eikä mitenkään saarnamaisesti. Myös monikulttuurisuus on tärkeä osa kirjaa hahmojensa kautta.

Pidän kovasti Rouhiaisen tyylistä kirjoittaa. Se on rentoa ja helposti eteenpäin soljuvaa luettavaa. Muistojenlukijaa lukiessa tuli jotenkin kotoisa mielleyhtymä Susiraja-sarjaan, kuin olisi vanhan tutun pariin palannut.

Jonkin verran jäi kysymyksiä leijailemaan ilmaan ja lopussa oli cliffhanger seuraavaan osaan. En osaisi itse yhtään arvata, miten seuraava osa jatkuu hahmojen kanssa, sillä kirjan loppu oli aika lopullinen, tavallaan. Siksi seuraavaa osaa onkin tuskastuttavaa odotella... taas.

Arvosana:
★★★★★

torstai 27. heinäkuuta 2017

Jay Asher: Kolmetoista syytä

Minun 6-vuotias harmaapartani halusi kuvaan mukaan :D
Kirja: Kolmetoista syytä
Kirjailija: Jay Asher (suom. Annika Eräpuro)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2007 (suom. 2014)
Sivuja: 252

Miten monta salaisuutta yhdessä koulussa voi olla?

16-vuotias Clay Jensen saa postissa paketillisen kasetteja. Nauhoilla hänen luokkatoverinsa ja ihastuksensa Hannah Baker kertoo 13 syytä siihen, miksi päätyi epätoivoiseen ratkaisuunsa. Ja että Clay oli yksi niistä syistä. Kolmetoista syytä on tarina epävarmuudesta: mysteeri, muistokirjoitus ja seremonia yksissä kansissa.

* * *

Niin kuin varmaan monia muitakin, minua Kolmetoista syytä alkoi kiinnostaa Netflix-sarjan myötä. Yleensä pyrin lukemaan kirjan ennen sarjan kattomista, jos se vain on mahdollista. Tällä kertaa jopa tartuin ajatuksesta tekoon ja luin kirjan oikeasti enkä siirtänyt sitä hamaan tulevaisuuteen, vaikka toki sarjan julkaisusta on jo tovi.

Päähenkilö Clay vaikuttaa mukavalta pojalta. Minulle hänestä tuli jossakin määrin mieleen Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna -kirjan Charlie. Hannah taas... no hän päätyi epätoivoiseen tekoon ja selittelee sitä kaseteillaan. Jotenkin en päässyt hänen hahmoonsa kunnolla sisälle, koin enemmän samaistumispintaa Clayhin.

Kirjan lukeminen minulla oli pitkissä kantimissa ja luin sitä todella pätkittäin. Sen vuoksi välillä unohtui, minkälaiset syyt oli jo käsitelty ja kuka hahmoista oli tehnyt mitäkin. Onneksi Hannahin tarinoissa oli jonkun verran kertaustakin, joten aina pääsi niihin mukaan ilman, että selaili kuka oli kuka.

Juonen puolesta kirja oli paikoin tylsä. Hannahin kasetit ja tarinat olivat paras antia, mutta välillä toki kerrottiin missä Clay niitä kuuntelee ja mitä ympärillä tapahtuu. Hyvä lisä ne oli, sillä olisihan kirja ollut paljon lyhyempi ilman niitä, jos Clay olisi vain kotona sängyllä maaten kasetteja kuunnellut. Mutta silti olisin kaivannut niihin jotakin lisää.

Tärkeästä aiheesta kirja on kirjoitettu ja tarinassa tuli esille se, että Hannah oli jättänyt merkkejä aikomuksistaan, mutta kukaan ei niitä huomannut. Tietynlainen syyllistämisen fiilis kirjassa taustalla oli. Hienoa oli kuitenkin se, miten Hannahin tarinat punoutuivat yhteen ja miten ihmisten pienillä yksittäisillä asioilla on aina vaikutusta toisiinkin ja seuraaviin asioihin. Usein kuitenkin unohdetaan, että elämä on kaikkien yksittäisten tapahtumien summa ja asiat johtavat seuraaviin asioihin tavalla tai toisella.

Seuraavana voinkin katsoa kirjaan perustuvan sarjan Netflixistä. On mielenkiintoista nähdä onko se parempi kuin kirja ja kuinka tunnollisesti se seuraa kirjaa. :)

Arvosana:
★★★

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kajo

Kirja: Kajo
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Sarja: Kuura #2
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 343
Arvostelukappale

Ihmissusimyyttejä omaleimaisesti käsittelevä Kajo jatkaa synkän romanttista tarinaa, jossa suurimpia petoja eivät ole hukat vaan ihmiset itse. Tapahtumien kärjistyessä koulumaailma jää taakse ja urheilukentän valot korvautuvat korpimetsän hämärällä. Kajo on Kuura-trilogian toinen osa.

18-vuotias Inka Lavaste on onnistunut suojelemaan perhettään, mutta joutunut maksamaan valinnoistaan hirvittävän hinnan. Toukokuun hukkaterrorin tuhoisat tapahtumat varjostavat Kuurankeron pikkukaupunkia, eivätkä uudet täydenkuun yöt yhdessä kokemattoman teinihukan kanssa suju kivuttomasti. Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä? Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan.

* * *

Kiitos Myllylahdelle ensimmäisestä arvostelukappaleestani! Kajon lukeminen venähti vähän pitkälle elämän kiireiden ja lukujumin takia, mutta vihdoinkin sain sen heinäkuun lukumaratonilla luettua.

Kuuran luin viime syksynä ja se tosiaan yllätti, etenkin loppuhuipennuksellaan. Samaa odotin Kajolta ja kyllähän sekin yllätyksiä ja rankkoja juonenkäänteitä sisälsi.

Kajossa Inkan hahmo ei ollut minusta enää niin häikäilemätön, toki hänen tilanteensakin kirjassa oli erilainen kuin Kuurassa eikä Kuuran kaltaisiin päätöksiin hänen kohdalla ollut tarvetta. Kajo oli selvästi enemmän Aaronin kirja jos Kuura oli Inkan. Aaronista minulla oli melko samanlaiset fiilikset kuin Kuuran aikaankin, ei mitenkään noussut lempparihahmokseni, hän on ihan ok. Matleenasta taas paljastui minua ärsyttävä puoli tässä kirjassa. Uusia hahmojakin tuli paljon mukaan, joista itse tykästyin Väinöön kovasti. Onkin mielenkiintoista nähdä, kerrotaanko seuraavassa osassa Väinöstä, Alexista ja Tuulista ja heidän taustoistaan enemmän. Jatta oli mielenkiintoinen persoona myös.

Juoni lähti alussa vähän hitaasti liikenteeseen. Uusi tilanne ja tapahtumapaikat tietenkin vaativat pohjustamista, joten se oli ihan loogista. Mutta kun alkoi tapahtua, sitten tapahtuikin rytinällä ja sivut vain kääntyivät eteenpäin. Lykantropian sisällyttäminen nykymaailmaan on kyllä onnistunut tässä kirjasarjassa ja kaikki verisiteet sun muut ihmissusiasiat kolahtavat loogisesti paikoilleen, eikä ainakaan itselleni ole juonessa jäänyt aukkoja mietityttämään.

Kirjoissa parhautta on, kun ne pääsevät lukijan mielen sisään niin että aiheuttavat monia eri tunteita. Kuura ja Kajo ovat molemmat tuoneet minulle monenlaisia fiiliksiä: paikoin hymyilyttää, välillä yllätyn täysin odottamattomista käänteistä ja jatkan lukemista hölmistyneenä, kun joskus taas muutama kyynel vierähtää silmäkulmasta.

Kuura-trilogian viimeistä osaa odotan innoissani!

Arvosana:
★★★★★