lauantai 19. toukokuuta 2018

Kesken jäänyt: Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat

Kirja: Himoshoppaajan salaiset unelmat
Kirjailija: Sophie Kinsella (suom. Leena Tamminen)
Sarja: Himoshoppaaja #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2000 (suom.e-kirja 2017)
Sivuja: 278, joista luin 113

Himoshoppaaja-sarjan ensimmäinen osa! Vastustamattoman hauska romaani kaikille ostomaanikoille.

Mitä tekee nainen, joka on korviaan myöten veloissa? A) Yrittää säästää B) Hankkii lisätuloja C) Lähtee shoppaamaan.

Rebecca Bloomwood elää shopatakseen ja shoppaa elääkseen. Niinpä nainen, jolle museovierailukin muodostuu ostosretkeksi, huomaa pian olevansa korviaan myöten veloissa. Postiluukusta sataa ikävänsävyisiä kirjeitä pankinjohtajalta ja luottokorttiyhtiökin on takajaloillaan. Jotain on tehtävä.

Rebecca yrittää säästää, mutta hyvät päätökset sortuvat Lontoon putiikkien houkutuksiin. Joten, ironista tai ei, Rebecca järjestää itselleen paikan talousneuvoja jakelevana toimittajana. Ehkä lottovoitto osuu kohdalle - ja onhan Englannin 32. rikkain mieskin vielä vapaalla jalalla.

* * *

Omistan e-kirjana Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat. Ajattelin käyttää bussimatkat töihin ja ruokatunnin hyödyksi lukemalla e-kirjaa sen sijaan että muuten räpellän puhelintani. Aikoinaan tämän kirja valitsin sillä periaatteella, että chick-lit nyt on mielestäni ihan hauska genre ja ajattelin tästä pitäväni. Elokuvan olen katsonut joskus vuosia sitten ja se taisi olla ihan ok, muistan siitä vain kohtauksen kun Isla Fisherin näyttelemä Rebecca väittää jollekin osaavansa suomea.

No mikä sitten mättäsi? Kaikki. Alusta saakka minua lähinnä ärsytti päähenkilö Rebecca Bloomwood ja hänen ajatusmallinsa. Hän on oikein tekosyiden keksimisen mestari. Tietenkin shoppailu voi olla joillekin riippuvuus, niin kuin hänelle nyt ilmiselvästi on. Silti minua ärsytti kovasti hänen tapansa yrittää saada lisää rahaa, jolla oikeasti maksaisi velkansa pois, mutta sen sijaan hän mietti mihin tienaamansa rahat käyttäisi. Minulle tuli myös fiilis, että hän ajatteli olevansa muita parempi ihminen.

Juoni ei hirveästi edennyt, vaikka kirjaa luin noin kolmanneksen. En osaa yhtään kuvitella, mihin se siitä lopulta olisi edes mennyt. Vaikea kuvitella myöskään jatko-osien juonia, jos kaikki pyörii vain shoppailun ympärillä. Päätin reilun sadan sivun jälkeen vain luovuttaa, koska kirja sai lähinnä ärtymystä aikaiseksi.

Kinsellalta kiinnoistaisi hänen nuortenkirjansa Kadonnut: Audrey, mutta toisaalta taas himoshoppaaja jätti jälkeensä aikamoisen ennakkoluulon ja toisaalta kiinnostumattomuuden kirjailijaa kohtaan. Saa nähdä tuleeko siihen sitten koskaan tartuttua.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Sofokles: Kuningas Oidipus

Kirja: Kuningas Oidipus
Kirjailija: Sofokles (suom. Veijo Meri)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: n. 429 eaa (suom. 1988)
Sivuja: 96

Kuningas Oidipus on Sofokleen tunnetuin ja kestävin näytelmä, yhden länsimaisen ihmiskuvan perusmyytin alkulähde. Oidipuksen, isänsä tappaneen ja äitinsä naineen kuninkaanpojan, tarina oli muun muassa Sigmund Freudin teorioiden kulmakiviä.

* * *

Luin Kuningas Oidipuksen taas lukupiiriämme varten, en varmaan muuten olisi koskaan tähän teokseen edes tarttunut. En oikein välitä tällaisista antiikin aikaisista näytelmistä, jotka on runomuotoon kirjoitettu, kun en runoista oikein pidä muutenkaan.

Näytelmän juonen tiesin pääpiirteissään entuudestaan, joten siinä ei tullut minulle oikeastaan mitään uutta. Monille varmaan on tuttu Oidipuskompleksi, joka on Sigmund Freudin teoria ja juontaa juurensa nimenomaan tästä näytelmästä.

Sisältää spoilereita

Hahmoilla nyt tietenkin on dramatiikkaa tragedioiden tyypilliseen tapaan. Tottakai Iokasteelle on järkytys se, että Oidipus murhasi hänen miehensä ja on hänen oma poikansa, mutta tyttäriään ajattelematta hän tekee itsemurhan samantien. Samoin Oidipus taas järkyttyy omasta murhaajan statuksestaan ja Iokasteen itsemurhasta niin, että puhkaisee silmänsä. Oidipuksella ei kuitenkaan ollut mitään tunnontuskia, kun tiesi aiemmin murhanneensa jonkun.

Spoilerit loppuu

Mitään sen kummempaa mielipidettä minulle ei näytelmästä syntynyt näin lukiessa, katsomalla jonkin esityksen saisi ehkä paremman kuvan tästä. Onhan juoni omalla tavallaan kiinnosta, aika kieroutunut, mutta toisaalta sitä monet antiikin ajan tragediat tuntuvat olevan. Niissä eletään kovasti hetken mielijohteessa, eikä aina katumusta näytetä.

Näytelmiä olisi mukava lukea enemmänkin, mutta silti tartun niihin erittäin harvoin. Shakespearen näytelmät nyt ainakin on lukulistalla, mutta voisihan sitä lisätä muitakin klassikkonäytelmiä, kun nämä nyt melko nopeasti lukee läpi eikä ainakaan itselleni aiheuta sellaista ahdistusta kuin romaaniklassikot.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Voltaire: Candide

Kirja: Candide
Kirjailija: Voltaire (suom. J. A. Hollo)
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1759 (suom. tämä painos 1998)
Sivuja: 135

Suuri valistusfilosofi Voltaire kirjoitti ikivihreän satiirisen romaaninsa Candide kypsinä vuosinaan, jolloin hänen oma näkemyksensä elämästä oli jo kiteytynyt. Romaanin vilpitön ja naiivi sankari harhailee ympäri maailmaa aina Amerikkaa ja Eldoradon kultamaata myöten ja kohtaa matkoillaan kaiken pahan, mikä siihen aikaan ihmistä saattoi kohdata. Hänen sinisilmäinen optimisminsa ei silti ota murentuakseen, vaan muuntuu uskoksi työn siunauksellisuuteen. 

Candidessa Voltaire antaa reippaita sivalluksia melkein kaikille aikansa ilmiöille. Me taas voimme tätä lähes kaksi ja puoli sataa vuotta vanhaa riemastuttavaa satiiria lukiessamme todeta, että vähän on maailma muuttunut, ihminen ei nimeksikään. 

* * *

Voltairen Candiden lukeminen jopa vähän pelotti etukäteen. Tiesin Voltairen olevan valistusajan filosofi ja tiesin Candiden olevan filosofinen kirja. Ajattelin, että tajuanko tuosta kirjasta mitään, ja mitä meidän lukupiiritapaamisesta tulee, jos kirja on kovin hankalalukuinen.

Luulin kuitenkin ihan höpöjä. Omaksi yllätyksekseni minä tykkäsin Candidesta. Sen juoni ja kerrontatapa olivat hauskoja. Hahmoihin en niinkään samaistunut enkä oikein heitä oppinut tuntemaan.

Kirjan sattumukset olivat yllättäviä, kun jotenkin ajattelin, että tuon aikaisissa kirjoissa ei hirveästi olisi mitään saippuadraamojen tyylisiä kohtauksia. Tässä niitä oli. Useampi kuin yksi "palasi" kuolleista takaisin, vaikka muutamat vannoivat nähneet heidät kuolleina.

Tarina etenee kronologisesti eikä tässä mielestäni ollut sellaisia loppuun nivoituvia lankoja tai sivujuonteita, vaan tapahtumia seurasi aina seuraava tapahtuma.

Filosofia kirjassa näkyy niin, että Candide ajattelee filosofisesti ja hänen tuttavapiirissään on filosofeja. Vaikka Candide kohtaa epäonnistumisia vähän väliä, hän silti pohtii ja yrittää todistaa filosofi Panglossille maailmassa olevaa hyvyyttä.

Mutta kaiken kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt tästä kirjasta. Tähän klassikkoon tarttumista helpotti myös sen lyhyys. Kirjassa ei kaikestaan ole paljoa sivuja ja luvutkin on mukavan lyhyitä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta

Kirja: Beta
Kirjailijat: Anders Vacklin & Aki Parhamaa
Sarja: Sensored Reality #1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 328
Arvostelukappale

Oletko koskaan lentänyt lohikäärmeen selässä, pomppinut parkouria katolta toiselle tai iskenyt nyrkin samuraihaarniskan läpi?


Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.


Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin. Uhkarohkea Bug ei voi vastustaa kiusausta. Hän vetää ylleen uuden sukupolven pelipuvun ja löytää itsensä maailmasta, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Pelissä Bug kohtaa ninja-sensein, joka opastaa häntä tiellä salamurhaajaksi. Sensorein varustettu puku saa henkeäsalpaavan seikkailun tuntumaan siltä kuin se olisi todellisuutta - kunnes se yllättäen onkin. Bugin suurmestarilta omaksuma kurinalaisuus ja taistelutaidot tulevat kipeästi tarpeeseen, kun arki- ja virtuaalitodellisuus kammottavalla tavalla sekoittuvat...

* * *

Kiitos Tammelle mahdollisuudesta lukea Beta ennakkoon! Mielenkiinnolla odottelin kirjan julkaisua, kun viime kesänä Hel-YA!-tapahtumassa siitä ekan kerran kuulin. En ole koskaan pelannut kovinkaan paljoa videopelejä enkä tiedä niistä juuri mitään, joten senkin vuoksi oli kiinnostavaa nähdä miten ne on saatu yhdistettyä kirjallisuuteen mukaan.

Vacklin ja Parhamaa ovat saaneet luotua hienon tulevaisuuden maailman, jonka vesi on ympäröinyt. Kirjassa menee paljon aikaa miljöön ja sen hetkisen maailman kuvaamiseen, kun kirjan maailmassa teknologia on paljon kehittyneempää kuin meillä nykyisin. On holojuttuja, kvanttitietokoneita, pelipukuja ja mitä lie. Sen vuoksi jossakin vaiheessa lukeminen alkoi itseä puuduttaa, kun tuntui ettei juoni edennyt juurikaan. Mutta on se ymmärrettävää, että kirja ja maailma vaatii tarkan tilanteenkuvauksen jatkoa varten.

Hahmoissa Bug nyt tietenkin pääsi hyvin esille ollessaan päähenkilö. Hän ei vaikuttanut päästävän ketään oikein lähelle ja ehkä sen takia kirjan muut hahmot jäivät vielä etäiseksi. Jatko-osissa minua kiinnostaa etenkin Cosmon ja Alvarin hahmot ja toivon, että heihin päästään tutustumaan enemmän. Myös Bugin ja Cosmon orastavan suhteen kehitys kiinnostaa.

Viimeiset sata sivua olivatkin sitten yhtä tykitystä. Ekat pari sataa sivua olivat vain pohjustusta tälle, mikä sitten viimeisellä kolmanneksella pääsi kunnolla vauhtiin ja jätti jälkeensä kunnon cliffhangerin. Juoni eteni kunnon harppauksin ja lukiessa kirjaimellisesti ajattelin, että tätä minä nyt tältä kirjalta vihdoinkin odotin! Sivut uhkaavasti alkoi loppua eikä kaikkiin kysymyksiin vielä oltu vastattu, eikä niihin lopulta vastattukaan. Vuosi täytyy nyt odottaa, ennen kuin seuraava osa julkaistaan ja tarinalle saadaan jatkoa.

Kirjan loppu oli selvästikin sen parasta antia ja se nosti kirjan pisteitä paljon. En itse kiinnostunut sen enempää videopeleistä kuin ennenkään, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä jokseenkin virkistävää lukea jotakin täysin erilaista mitä ennen. Onkin mielenkiintoista nähdä millaisen lukijakunnan kirja ja sitä seuraava sarja löytää. Lukeeko sitä tytöt, jotka lukevat muutenkin ya-kirjallisuutta vai löytävätkö ja kiinnostuvatko pojat näistä, kun päähenkilö onkin tyttö?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Franz Kafka: Oikeusjuttu

Kirja: Oikeusjuttu
Kirjailija: Franz Kafka (suom. Aarno Peromies)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1925 (suom. tämä painos 2011)
Sivuja: 244

Oikeusjuttu kuvaa pienen ihmisen ahdistusta kasvottomien vallanpitäjien heiteltävänä - kokemusta jota yhä useampi tämän päivän ihminen elää.

* * *

Mistähän tämän kirjan kohdalla aloittaisi? Vaikkapa siitä, että en tykännyt Kafkan Oikeusjutusta sitten lainkaan. Olin kuullut, että Kafka saattaa olla haasteellista luettavaa, mutta sehän nyt aina on henkilöstä riippuvaista. En tiedä, olisinko tarttunut tähän kirjaan ellei olisi ollut pakko.

Päähenkilönä on Josef K, pankin prokuristi, joka pidätetään. Siitä alkaa hänen oikeusjuttunsa. Kirjassa ei missään vaiheessa kerrota syytä päähenkilön pidätykselle, eikä oikein mitään muutakaan hänen oikeusjutustaan.

Kirja jäi minulle todella etäiseksi ja epämääräiseksi. Googlettelin kirjasta vähän tietoa ja löysin Rising Shadowin sivuilta, että kirja määriteltäisiin maagiseksi realismiksi. Yllätyin hieman siitä, sillä en osaa ajatella kirjaa millaan tavalla maagiseksi. Toki kirjan epämääräisyys ja se, ettei K:n oikeusjutusta saada mitään faktaa, on hyvin epätavallista. Mutta jos tämä on maagista realismia niin genre ei oikein vakuuttanut minua.

En oikein osaa sanoa tästä kirjasta muuta kuin, että tämän lukeminen oli minulle tuskaa, kokonaisuudessa kirja jäi kaukaiseksi eikä hahmoista saanut käsitystä. Lukiessa kirja muistutti jonkin verran Camusin Sivullista. Onneksi kirja ei ollut tämän paksumpi, mutta siinä oli lukemista silti ihan tarpeeksi.