sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Kirja: Aistienvartija
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sarja: Väki #2
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 411
Arvostelukappale

Bollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja elämään muiden hyväntahtoisuudenvarassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa itseltään oudon kirjeen, jonka kirjoittamisesta hänellä ei ole mitään muistikuvia. Kirjeessä häntä kehotetaan lähtemään välittömästi Pohjois-Irlantiin.

Irlannissa Bollywood kohtaa katolista sisäoppilaitosta käyvän Kiurun, ja pian paikalle saapuvat myös Nelu ja Dai, alkujaan viisihenkisen ringin kaksi muuta elossa olevaa jäsentä. Käy ilmi, että suojellakseen ystäviään Kiuru on joutunut pyyhkimään heidän mielestään kaikki edeltävään kesään liittyvät muistot. Hämmentävässä tilanteessa nelikon keskinäiset suhteet määritellään uudelleen, eikä tilannetta helpota se tosiseikka, että Väki on päässyt heidän jäljilleen.



Huh kun aika vierähtää. Blogin kanssa on aika monta postausta jo rästissä, mutta kyllä ne sieltä tulee pikku hiljaa kun inspiraatio kirjoittamiseen iskee. Aistienvartijakin on ollut luettuna jo hyvän tovin, mutta blogipostauksen kanssa on vähän vierähtänyt. Kiitos kuitenkin Tammelle arvostelukappaleesta!

Aistienvartija jatkaa Elina Rouhiaisen Väki-sarjan ensimmäistä osaa Muistojenlukijaa. Muistojenlukijassa seurattiin Kiurua, Aistienvartija sen sijaan keskittyy enemmän Bollywoodiin. Bollywood ei muista edellisen kesän tapahtumia, kunnes hän matkaa Kiurun luokse Pohjois-Irlantiin. Sinne saapuvat myös Dai ja Nelu sekä myös Väki löytää tiensä heidän jäljilleen.

Odotin tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. Rouhiaisen aiemmat kirjat ovat aina vieneet minut mennessään ja sitä toivoin tältäkin. Alkuun se veikin ja luin sata sivua kertaheitolla, mutta sitten koko lukeminen alkoi tökkiä, ihan siis kaikki lukeminen eikä vain tämän kirjan. Tuli lukemisessa taukoa, kunnes pääsin taas sen makuun ja luin tämän kirjan nopeasti loppuun. Toki tämä oli lukemattomuuden aikana stressannut keskeneräisyydellään, että lopulta otin kirjan käteen ja päätin että nyt tämä jumi saa kyytiä.

Kirjassa oli tapahtumia hyvin, mutta silti se hieman tuntui välikirjalta ensimmäisen ja kolmannen osan välillä. Tämä osa loppui niin, että kolmannelta osalta odotan kyllä melkoista tykitystä, mihin tämä selvästi johdatteli. Hieman enemmän ehkä pidin Muistojenlukijasta, mutta tämä ei missään nimessä huono ollut.  Pidän Rouhiaisen kirjoitustyylistä. Hän kirjoittaa hyvin ja tekstiin on helppo päästä mukaan. Aistienvartijakin eteni jouhevasti eteenpäin kuin myös Rouhiaisen aiemmat kirjat. Hänen teoksiinsa on mukava tarttua, kun tietää ettei tekstin vie mennessään.

Bollywood on kiinnostava hahmo ja oli ihan mielenkiintoista päästä hänen päänsä sisään. Oli myös mukavaa, ettei koko kirja kuitenkaan ollut täysin Bollywoodin näkökulmasta kirjoitettu vaan Kiurukin vilahteli aina ajoittain. Minulle usein lukiessa tulee vahvempi tunne kirjasta, kun koen jotakin samastumispintaa päähenkilöön. Bollywoodin kanssa en kokenut samastumista niin kuin Muistojenlukijassa Kiurun kanssa koin. Sekin ehkä vaikutti siihen, että pidin Muistojenlukijasta hieman enemmän.

Jossain määrin hahmot tuntuivat edellistä osaa etäämmiltä, mutta yritin ajatella sen johtuvan siitä, kun heidän muisti oli pyyhitty. Dain ja Kiurun välinen kipinä ei ihan loimunnut samalla tavoin kuin ensimmäisessä osassa, mutta toisaalta Kiuru ei ollut nyt päähenkilökään. Sitä kyllä vähän kaipasin.



PS. Poistin blogin instagramin. En ole sinne mitään päivitellyt aikoihin ja tuntuu, että se laskee motivaatiota myös koko blogin suhteen, joten päätin tehdä näin. Katsotaan palaanko sinne joskus. Blogi on minulle kuitenkin se pääkanava, johon haluan panostaa ja pitää innostuksen yllä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kevään 2019 kirjoja

En ole aiemmin tehnyt listausta uusista kirjoista. Nyt päätin, että kokoan kiinnostavia kevään tulevia kirjoja vähän myös itselle muistilistaksi. Paljon kustantajien katalogeissa olisi kiinnostavaa, mutta päätin jättää listoilta pois sarjat, joiden edellisiä osia en ole vielä lukenut. Välillä sitä toivoisi ettei tulisi näin paljoa kaikkea uutta mielenkiintoista kun vanhojakin on niin paljon lukematta! Mutta toisaalta, onneksi uusia kirjoja tulee! ♥

Yllättävää oli, että listani sisältää aika tasaisesti sekä aikuisten- että nuortenkirjallisuutta! Luen niin hitaasti, että on pakko karsia mielenkiintoisia kirjoja pois ja siksi yleensä tietokirjat ja aikuisten kirjat jää vähemmälle huomiolle. Toivoisin, että olisin nopeampi lukemaan niin voisin lukea enemmänkin aikuistenkirjallisuutta. Ehkä siihen tosiaan kevään myötä tulee vähän muutosta, vaikka näistä aikuistenkirjoista ehkä osa soveltuisi myös nuorten puolelle.

Nuorten/YA-kirjallisuus:

Sally Green: Savuvarkaat. Sally Greeniltä aloitin lukemaan Puoliksi pahaa, mutta jätin sen kesken kun oli lukujumi. Smoke of Thieves on Instagramissa pyörinyt paljon esillä ja tässä on tosi kaunis kansi. (Gummerus, 1/2019)

Nonna Wasiljeff: Tomupoika. Kuuntelin tänä syksynä Wasiljeffin esikoisen Loukkupojan ja se oli todella hyvä ja jäi cliffhangeriin. Onneksi jatko-osa ilmestyy pian, en malta odottaa! (Otava, 2/2019)

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli. Minä, Simon, Homo Sapiens oli aivan ihana kirja! Aloitin Albertallin Upside of Unrequitedia lukemaan, mutta se ei englanniksi oikein lähtenyt vauhtiin. Jätin kirjan kesken ja toivoin että se suomennettaisiin, joten ehdottomasti lukulistalle! (Otava, 3/2019)

Nicola Yoon: Aurinko = Tähti. Tämän piti kaiketi ilmestyä jo aiemmin. En ole Yoonin Kaikki kaikessa -kirjaa lukenut mutta leffan katsoin ja pidin. (Tammi, 3/2019)

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch. Sensored Reality saa jatko-osansa huhtikuussa. Luin ensimmäisen osan alkuvuodesta. Pelaamiseen liittyvä dystopia jäi suureen cliffhangeriin, että seuraavakin osa on pakko lukea heti kun ilmestyy. Mielenkiintoinen sarja, vaikka itse en pelaa videopelejä. (Tammi, 4/2019)

Nic Stone: Kolme on parillinen luku. Tästä nyt ei sinänsä ole muuta sanottavaa kuin YA-kirja, joten lukulistalle kiitos. (WSOY, 5/2019)


Aikuisten kirjallisuus:

Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi. Lähtökohtaisesti en hirveästi kiinnitä huomiota mitä Nora Robertsilta julkaistaan, koska niitä nyt vain tulee niin paljon. Olen hänen Morsius-sarjan lukenut ja ne kirjat olivat hyvinkin viihdyttäviä, mutta hänen Morriganin risti -fantasiakirja ei taas vakuuttanut. Mielenkiintoista nähdä kuinka hän dystopiassa onnistuu, vai onko se romantiikka vain hänen juttunsa. (Gummerus, 1/2019)

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen. Holly Bournen Normaali-trilogian ensimmäinen osa oli huippu ja harmittaa etten ole vielä sarjan muihin kirjoihin päässyt käsiksi. Häneltä kyllä menee kaikki automaattisesti lukulistalle, oli ne sitten aikuisille tai nuorille. (Gummerus, 2/2019)

Niina Mero: Englantilainen romanssi. Tämän kirjan kansi kiinnitti huomioni. Lisäksi Britanniaan sijoittuva viihdetarina kiinnostaa. (Gummerus, 2/2019)

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni. Alatalolta en ole lukenut vielä mitään, vaikka Käärmeiden kaupunki hyllystä löytyy signeerattuna. Pitäisi ehdottomasti hänen tuotantoonsa tutustua jo ihan siksi, että hän on jyväskyläläinen kirjailija. (Gummerus, 3/2019)

Kate Morton: Kellontekijän tytär. Kate Mortonista olen kuullut paljon kehuja. Olen halunnut hänen tuotantoonsa tutustua jo aikaisemmin, mutta toistaiseksi en ole saanut tartuttua hänen järkäleisiinsä. Toivottavasti tähän tartun jossakin vaiheessa. (Otava, 3/2019)

V.E. Schwab: Magian syvempi sävy. Olen seurannut Instagramissa Victoria Schwabia jo pitkään. Briteissä ja Yhdysvalloissa hän tuntuu olevan todella suosittu kirjailija niin YA:n kuin aikuisten fantasiankin puolella. Onneksi häneltä nyt saadaan suomeksikin luettavaa! (Karisto, 3/2019)

Camilla Läckberg: Kultahäkki. Läckbergiltä olen joskus lukenut lyhyen Mantelintuoksua lumipyryssä -kirjan, mutta muuten hänen dekkareihinsa en ole koskenut. Hänen suosionsakin on uskomaton ja haluan tietää miksi. Kultahäkki avaa kaksiosaisen sarjan. (Otava, 4/2019)

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Brian K. Vaughan: Paper Girls : Vol. 2-4

Kirjat: Paper Girls : Vol. 2, Vol. 3 & Vol. 4
Kirjailija: Brian K. Vaughan
Kuvittaja: Cliff Chiang
Sarja: Paper Girls
Kustantaja: Image Comics
Julkaisuvuodet: 2016-2018
Sivuja: 3 x 128

Vol. 2: After surviving the strangest night of their lives in the Cleveland suburb of Stony Stream, intrepid young newspaper deliverers Erin, Mac and Tiffany find themselves launched from 1988 to a distant and terrifying future... the year 2016.

What would you do if you were suddenly confronted by your 12-year-old self? 40-year-old newspaper reporter Erin Tieng is about to fins out in this action-packed story about identity, mortality and growing older in the 21st century.

Vol. 3: Newspaper deliverers Erin, Mac and Tiffany finally reunite with their long-lost friend KJ in the prehistoric past, where they uncover the secret origins of time travel, and use any means necessary to get back home.

It's a story of violence, bloodshed, and motherhood, as seen through the eyes of four twelve-year-old girls from the mean streets of 1988.

Vol. 4: It's the girls' biggest, strangest adventure yet, as Tiffany and her fellow newspaper deliverers Erin, Mac and KJ are launched from prehistoric times into the year 2000, where they finally get some answers about what the hell is happening.

In this horrowing version of our past, Y2K was even more of a cataclysm than experts feared, and the only person who can save the future is a 21-year-old girl from 1988.



Paper Girls -sarja jatkuu. Luin volumet 2-4 lähes putkeen, joten päätin tehdä näistä yhteispostauksen. Olo on vähän hämmentynyt, ärsyyntynyt mutta myös odottava.

Erin, Mac, KJ ja Tiffany näissä osissa matkaavat ajassa edes takaisin yrittäessään selvittää mitä tapahtuu. Samalla he tapaavat uusia tuttavuuksia kaukaa menneisyydestä, mutta myös tuttavia tulevaisuudesta. Unohtamatta tietenkään, että he ovat jatkuvassa vaarassa.

Oikeastaan nuo kaikki kolme edellä mainitsemaani olotilaa liittyvät samaan asiaan. Siihen, että mitä ihmettä näissä sarjakuvissa oikein tapahtuu. Minua hämmentää tapahtumat, ärsyttää kun mitään ei tunnu selviävän mutta odottava myös juuri siksi että jotain selviäisi. Tietenkin se on tehokeino, että lukija on tyttöjen kanssa käytännössä samassa tilanteessa ja tietää sen mitä tytötkin, mutta nyt tuntuu, että asiaa venytetään vaan. Liekö selvennys tulee vasta sarjan lopussa, milloin lie se sitten tuleekaan.

Hahmoista pidän. Mac vähän ärsyttää angstisuudellaan, mutta toisaalta se on ymmärrettävää kun tietää mitä hänen tulevaisuudestaan on paljastunut. Pidin myös 3 osassa olevasta tytöstä esihistorialliselta ajalta, vaikka häneen ei hirveästi ehdittykään tutustua. Se olisi ollut kuitenkin mielenkiintoista. Sarjakuvien pahiksiin en oikein ole päässyt sisälle, keitä he ovat ja mitä he haluavat. Ehkä ymmärrysvaikeuteeni voi liittyä myös englanninkieli, vaikka sinänsä sen ymmärtäminen ei ole ollut juuri ongelma.

Ensimmäisen osan kun luin, kuulin että sarjaa verrataan Stranger Things -tv-sarjaan. Nyt neljä osaa lukeneena en oikeastaan näe yhtäläisyyttä enää. Ensimmäisessä osassa sitä ehkä oli, mutta nyt kun ollaan poistuttu myös 80-luvulta, ei näissä kahdessa oikeastaan ole yhteistä. Stranger Things on tunnelmaltaan paljon synkempikin kuin Paper Girls välillä niin kehittyneillä, moderneilla ja kirjaimellisesti värikkäillä tulevaisuuden kuvillaan.

Tämä sarja on silti mielenkiintoinen ja jatkan sen parissa kyllä. Mutta hieman sama kuin Sagan kanssa, nyt jo tuntuu, että jumitetaan paikoillaan. Ehkä molemmissa on jotain mullistavaa vielä tulossa, toivottavasti ainakin.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Antti Tuisku, Antti Aro & Anton Vanha-Majamaa: Antti Tapani

Kirja: Antti Tapani
Tekijät: Antti Tuisku, Antti Aro & Anton Vanha-Majamaa
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 352

Antti Tuisku on Suomen suurin poptähti, mutta kuka on Antti Tapani?

Koko kansan tuntema Antti Tuisku on eri ihminen kuin yksityisyyttään varjeleva Antti Tapani, joka on selviytynyt rankoista nuoruuden kokemuksista: koulukiusaamisesta, läheisriippuvuudesta ja vaikeista seurustelusuhteista.

2004 Antti Tuisku singahti vain 19-vuotiaana Siwan kassalta supertähteyteen ja saman tien ivan ja epäilyn kohteeksi. Hänet leimattiin nopeasti laulutaidottomaksi levy-yhtiön tuotteeksi. Keikoilla lavalle lentelivät pullot ja kolikot. Media revitteli.

Aluksi Antti uskoi itsekin, että pohjoiset juuret pitäisivät Rovaniemenpojan jalat maassa. Kun suosio Idols-menestyksen jälkeen notkahti ja väki kaikkosi keikoilta, tapahtuikin kaikkea muuta. Antti löysi itsensä etsimästä selkääntaputtelua ja vahvistusta itsetunnolleen. Nousu takaisin huipulle vaati kipeän menneisyyden kohtaamista. Todellista rohkeutta uskoa itseensä.



Minulla ei ollut tarkoitusta lukea Antti Tuiskun elämäkertaa, mutta jotenkin siinä sitten kävi niin, että päädyinkin lukemaan tämän. Onneksi, sillä kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen, sekä ensimmäinen lukemani elämäkerta!

Historiani Antti Tuiskun musiikin kanssa on lyhyt. Idolsin aikoihin olin muiden tyttöjen tapaan ihan pähkinöinä tästä Rovaniemen pojasta ja taisinkin hänen esikoislevyn kuluttaa melkolailla puhki. Sitten Tuiskun musiikki jäi ja palasi elämääni oikeastaan vasta tänä vuonna. Tänä vuonna siksi, että menin kesällä Provinssiin, jossa Tuisku oli lauantaina pääesiintyjänä, ja tottakai rahasta otetaan kaikki irti ja hänen show katottiin. Se oli muuten ihan tosi huippu päätös Provinssiviikonlopulle! Kuuntelin ennen Provinssia Antin uusimpia hittibiisejä, olihan niistä monet radiosta minulle tuttuja, mutta nyt perehdyin niihin paremmin - ja osa on edelleen minun päivittäisellä soittolistallani.

Sitten tähän kirjaan. Haastattelutyylillä toteutettu kirja oli minun makuuni ihan hyvä tapa, vaikka aina välillä tuli fiilis, että haastattelija vähän provosoi. Onko se hyvä vai huono? En tiedä, en ole päättänyt. Ehkä se tuo vähän särmää keskusteluun, mutta toisaalta oliko se välttämättä tarpeellista. Pidin siitä, että kirjassa oli myös Antin lähipiirin haastatteluja, kuten hänen vanhempiensa, tuottaja Jurek Reunamäen ja hyvän ystävän Carla Ahoniuksen. Nämä haastattelut toivat vähän syvyyttä ja moniulotteisuutta kirjaan eikä pelkästään yhden ihmisen näkemystä urastaan. Vaikka kyseessä on Antin ura, siihen ovat vaikuttaneet kuitenkin useat ihmiset omilla taidoillaan.

Lukiessa minua ei haitannut, vaikka Antin uran keskivaihe on minulle tuntematonta aluetta. En tiennyt, että hän on jo ehtinyt julkaista niin monta levyä, joistakin en ollut edes kuullut. Oli myös mielenkiintoista lukea taustaa levyjen takaa, milloin levyn tekoon vaikutti uskonnolliset lähtökohdat, milloin uudistumusen halu, milloin mikäkin.
Olin umpikujassa musiikkini kanssa: levymyynnit olivat laskussa ja viimeisin albumi kompromissi. Siinä tilanteessa mikä tahansa suunnanmuutos tai ravistelu oli vain ja ainoastaan hyvästä. (s. 248)
Mutta mikä lohdullista, julkisuuden henkilötkin ovat vain ihmisiä. Hekin elävät tätä elämää vuoristoradassa. Sitä ei tavallinen ihminen edes ymmärrä mitä kaikkea epävarmuutta musiikkibisneksen taustalla voi olla. Meille muusikoiden urat näyttävät unelmaduunilta kun saa vain esiintyä ja tehdä musiikkia, mutta ei se sitä pelkästään ole. Jokaisen levyn ja biisin jälkeen on paineita saada tehtyä uusi levy, joka myy ja jonka kansa ottaa vastaan. On uudistuttava artistina, mutta oltava kuitenkin se sama vanha tyyppi. Pohjalla käydään välillä, mutta sieltä noustaan. Se kuuluu elämään.

Kirja oli hyvä katsaus Antti Tuiskun tähänastiseen elämään ja siihen, kuka artistin takana oikeasti on. Hän on määrätietoinen ja kovasti töitä tekevä ihminen, joka ei hevillä luovuta eikä halua tuottaa pettymystä faneille. Hän ei ole pelkkä artisti, hän on esiintyjä. Hän on saanut paljon arvostelua ja paskaa niskaan, mutta tullut takaisin entistä vahvempana. Mutta hänkin on kuitenkin vain ihminen.

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa, vaikka ei Antti Tuiskun musiikista välittäisikään. Pidin kovasti ja ahmin kirjan nopeasti verrattuna tämän vuoden muihin lukemiini kirjoihin. Ainoa miinus oli satunnainen asioiden toisto ja aikajanalta tippuminen. Lukijana en pysynyt kunnolla mukana mitä aikaa ja vuotta elettiin, kun se ei tekstissä tullut esille. Ainoastaan sisällysluettelossa otsikoiden mukana. Enkä ole varma kuinka paljon jätettiin käsittelemättä, muuta kuin Joulutarina-elokuva ainakin. Mutta silti, hyvä kirja, kannatti lukea!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Heidi Silvan: John Lennon minussa

Kirja: John Lennon minussa
Kirjailija: Heidi Silvan
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 200
Arvostelukappale

John Lennon minussa on huumorilla höystetty kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun John Lennon haluaa laulaa. 14-vuotiaalle Aija Velssille Lennonin lauluhalut aiheuttavat sen, että hän päätyy vahingossa koulubändin solistiksi, biisinsanoittajaksi ja -säveltäjäksi. Sinipaitapoika-Elia rakastuu Aijaan, eikä suinkaan komea Julius Lundahl, niin kuin tarkoitus oli. Aija rakastuu itsekin sillä välin, kun ainoa tyttökaveri katkaisee välit, isä saa kohtauksen ja kasiluokan kevät kuluu huomaamatta ohi bändiharjoituksissa hikoillessa ja ensisuudelmasta haavellessa.

Päämääränä on osallistua bändikisaan. Onneksi Aijalla on tukenaan John Lennon. Tai no, onneksi ja onneksi. Lennon on armoton neuvottelija, joten jos häneltä haluaa jotakin, on varauduttava vastapalvelukseen. 



Sain Heidi Silvanin John Lennon minussa -kirjan arvostelukappaleena Myllylahdelta, kiitos! Minulla ei ollut oikein ennakko-odotuksia kirjan suhteen, vaan tartuin siihen sillä ajatuksella, että katsotaan minkälainen tämä on. Beatlesiltä tunnen joitakin tunnetuimpia biisejä, muuten John Lennon ei ole järin tuttu kaveri minulle, enkä kyllä tiedä musiikistakaan teoriassa mitään.

Aija Velssi saa seurakseen itse John Lennonin, joka haluaa päästä laulamaan Aijan kautta. Aija päätyy osaksi bändiä, joka osallistuu bändikisaan. Uusien ystävien kanssa Aija yrittää saada bändille esityskelvollisen biisin aikaiseksi, samalla kun hän selvittelee elämän muita kiemuroita.

Juonellisesti kirja on minusta aika perinteinen realistinen nuortenromaani, jossa on ripaus maagisuutta Lennonin hahmon takia. Mukana on häivähdys romantiikkaa, ihastumista ja ystävyyttä. Juoni etenee helposti, musiikkia ja biisin tekoa kuvataan hyvin ja joku musiikkia harrastava henkilö siitä ehkä jopa saa enemmän irti kuin minä. Kirjassa selviää myös se, miten Lennon on päätynyt osaksi Aijan elämää. Ainut mikä ehkä juonessa itseä ihmetytti oli se, että Aija ei ollut aiemmin mitenkään musikaalisesti lahjakas, mutta yhtäkkiä hän osasi ja tiesi teoriatasolla asioita.

Aijalla sanotaan olevan lievä Aspergerin oireyhtymä. Minä en henkilökohtaisesti tunne ketään, jolla olisi kyseinen diagnoosi enkä siis tiedä asiasta mitään, mutta minusta Aija vaikutti suhteellisen tavalliselta nuorelta. Olisin kaivannut enemmän jotakin, joka olisi tuonut ilmi, että hänellä on asperger. Jotakin muuta kuin sivulauseessa oleva maininta, jotakin mikä olisi syventänyt asiaa. Tässä olisi ollut potentiaalia tuoda enemmän tietoisuuteen ja esille Aspergeria, sitä minkälaista sen kanssa on elää.

Lennonin hahmosta pidin. Kirjassa tuli jonkun verran taustaa myös hänen elämästään, joka oli kivasti sujautettu mukaan tarinaan. Googlettelin itsekin häntä loppujen lopuksi ja oli mukava huomata yhtäläisyyksiä kirjan kanssa, joten taustatyötä Lennonista on tehty. Sitä en tiedä, minkälainen henkilö hän on oikeasti ollut ja onko kirjan Lennon oikeasti samanluonteinen edesmenneen kanssa. Joka tapauksessa kirjan Lennon oli hyvä hahmo ja hän toi tietynlaista turvaa Aijan elämään ja särmää kirjaan. Vaikka hänellä ärsyttävät diivamaiset piirteensäkin oli.

Muuten kirja oli ihan kepeä luettava, alkuun vähän tökki kun en meinannut saada mitään otetta kirjaan. Alussa toistettiin paljon sitä, kun sanottiin "John Lennon tuli minuun", miten sitä ei tarkoitettu kaksimielisenä asiana. Paljon toistettiin myös sitä, että kyseessä oli itse John Lennon - aina koko nimellä siis. Näistä asioista kun pääsin yli ja tarina pääsi alun jälkeen etenemään, tarina otti enemmän lukijan mukaansa. Pidin kirjan kerrontatavasta, kun kertoja - eli oletettavasti Aija - kertoi tarinan suoraan lukijalle. Lukijaa joissakin kohdin jopa puhuteltiin suoraan.

Musiikin ystäville ja kevyttä välipalakirjaa etsiville voin suositella tätä kirjaa.