perjantai 17. elokuuta 2018

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Kirja: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
Kirjailija: Jennifer E. Smith (suom. Joel Kontro)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012 (suom. 2012)
Sivuja: 203

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei ole hänestä vastenmielisempää.

Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan. 

Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.



Kylläpä kesti saada luettua tämä kirja loppuun, voi hyvänen aika! Vaikka tässä on vain pari sataa sivua, luin tätä silti kuukauden päivät. Ei Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea huono kirja ollut. Goodreadsissakin annoin tälle neljä tähteä. Mutta se ei vain napannut minua mukaansa aina kun yritin lukea. Luin sivun tai pari ja sitten taas tuli joku keskeytys joka vei voiton lukemiselta. Näitä sattuu.

Kirjan juoni ei ole mitenkään erikoinen. Perinteinen hyvänmielen rakkaustarina, jossa on onnellinen loppu. Mutta toisinaan sitä ei kaipaakaan edes muuta. Välillä pitää saada lukea ihan täyttä ihanaa hömppää, joka saa hymyn huulille tai (onnen)kyyneleen silmäkulmaan. Sitä tämä kirja on, täysin. Erittäin hyvä kesäkirja!

Hadleyn ja Oliverin hahmoissa oli hauska vastakohtaisuus. Hadley tuntui 17-vuotiaaksi olevan jokseenkin lapsellinen, kun taas Oliver hieman vanhempana tuntui olevan oikeasti vanhempi ja aikuismaisempi. Hadley oli vihainen isälleen kun hän jätti heidät, muutti toiseen maahan ja oli menossa naimisiin. Totta kai tilanne on sellainen, jossa varmasti tunteet heittelee laidasta laitaan, mutta Hadley vaikutti sellaiselta ettei hän edes yritä ymmärtää tilannetta toiselta kannalta tai kuunnella muita. Oliver taas sai hänet hieman pyörtämään jääräpäisyytensä isäänsä kohtaan. Koska aina on maailmassa joku, jolla on asiat huonommin...
"Tämä päivä, tämä viikko. Kaikki on silkkaa teeskentelyä. Pidät isääsi hirviönä sen takia, mitä hän teki. Mutta isäsin sentään oli rehellinen. Sinun isälläsi oli rohkeutta lähteä kävelemään. Uskon, ettei sekään kivaa ole, mutta käsittääkseni hän on onnellinen ja äitisi on onnellinen, eli lopulta kaikki kääntyi parhain päin." (s. 154)
Vaikka kirja ei sinänsä juonen kannalta ollut mitenkään yllätyksellinen, koin pieniä yllätyksiä lähinnä henkilöiden reaktioissa. Esimerkiksi sen kummemin spoilaamatta Hadley yllätti Oliverin tupsahtamalla paikalle, kuvittelin Oliverin reagoivan tyyliin nappaamalla Hadleyn syleilyyn. Mutta ei se niin mennytkään. Tietenkin romanttisessa komediaelokuvassa olisi mennyt ja sellaiseksi tätä kirjaakin kuvittelin täysin. Kaikkine kliseineen ja muineen. Mutta mukavaahan se oli, että pieniä yllättäviä asioita tapahtui muuten niin ennalta-arvattavassa tarinassa.

Vielä on kuitenkin kesää vähän jäljellä, vaikka helteet jo ohi pyyhkäisivät, voi loppukesän ajan tästä nautiskella jos mieli tekee kepeää romantiikkaa.

perjantai 3. elokuuta 2018

Elokuun kesälukumaraton 2018

Päätin osallistua elokuun kesälukumaratoniin tänä vuonna, kun siihen nyt tarjoutui mahdollisuus. Kesän aiempiin maratoneihin en ole pystynyt osallistumaan, kun on ollut muuta ohjelmaa niin paljon. Lukumaratonia emännöi Niina.

Maratonpinosta löytyy seuraavat:
  • Brian K. Vaughan: Saga : vol. 6
  • Kati Närhi: Seitsemäs vieras
  • Nina LaCour: Välimatkoja
  • Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
En ajatellut asettaa mitään sen kummempia tavoitteita, mutta aina niitä vähän väkisinkin syntyy. Ajattelin yrittää saada sarjakuvat luettua kokonaan ja ainakin Välimatkoja eteenpäin, sitä olen jo vähän aloittanut. Mutta fiiliksen mukaan mennään kuitenkin.

Aloitan maratonini perjantaina 3.8. klo 11. Päivittelen varmaankin blogin puolelle vasta maratonin loputtua, mutta instagramin storyihin ajattelin laittaa välietappeja.

Lukumaraton on ohi!

Lukumaraton on omalta osaltani suoritettu ja ihan mukavaahan se oli, vaikkakin aina vähän raskasta. Tällä kertaa sivumäärällisesti suoriuduin paremmin kuin aikaisemmin, kiitos sarjakuvien.

Luetut kirjat:
  • Kati Närhi: Seitsemäs vieras (149 s.)
  • Brian K. Vaughan: Saga : vol. 6 (152 s.)
  • Nina LaCour: Välimatkoja (212 s., 20 sivua olin lukenut aiemmin)
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (57 s.)
  • Yhteensä: 570 sivua

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Paula Noronen: Yökoulu ja kadonnut opettaja & Yökoulu ja kauheat naapurit

Kirja: Yökoulu ja kadonnut opettaja
Kirjailija: Paula Noronen
Kuvitus: Kati Närhi
Sarja: Yökoulu #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 61

Tiesitkö, että zombit ja vampyyrit käyvät koulua öisin? Yökoulunkäynti ei ole yhtään hullumpaa. Paitsi jos oma opettaja katoaa merkillisellä tavalla ja luokkaan astelee hämärähommista innostunut outo sijainen... Zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta päättävät selvittää kadonneen opettaja Kammosen mysteerin. Kouluhuoneen oven takaa he löytävät Kammosen haisevan perintökengän. Johtaako se heidät oikeille jäljille?

* * *

Tämä kirja tarttui matkaan ihan sattumalta. Ajattelin kokeilla millainen on "jäätävän jännä" helppolukuinen kirja lapsille. Ja mikäs sen kiinnostavampaa kuin vampyyrit ja zombit, sekä Kati Närhen ihana kuvitus.

Juoni oli kuitenkin mielestäni hyvä, perinteinen kidnappaus ja huijaaminen. Alusta asti sen tiesi kuka kirjassa on syyllinen, kun se oli ilmiselvästi tuotu esille. Norosen kirjoitustyyli teki kirjasta hauskan, vähän semmoinen höpsähtävä fiilis itselle tuli. Aikuiselle kirja on nopeasti luettava ihan mukava kirja, mutta lapsille tämä toki voi olla suurempi lukukokemus.



Kirja: Yökoulu ja kauheat naapurit
Kirjailija: Paula Noronen
Kuvitus: Kati Närhi
Sarja: Yökoulu #2
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 61

Yökoulun naapuritalossa asuu kiukkuinen pariskunta. Heitä häiritsee yökoulusta kuuluva meteli. Mitä ihmettä siellä melskataan? Ja vielä öiseen aikaan! Naapurit tekevät kaikkensa sulkeakseen koko koulun, mutta yökoulun oppilaita ei niin vain hätistetä. Ratkaisevatko zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta kiperän tilanteen - vai iskeekö viikate sittenkin?

Paula Noronen jatkaa yökouluun sijoittuvaa helppolukuista kirjasarjaa, joka on pullollaan päätöntä huumoria ja jäätävän jännää äksöniä. Sarjakuvataiteilija Kati Närhen piirtämät kuvat zombien, vampyyreiden ja muiden yökoululaisten seikkailuista saavat lukijan selkäpiin karmimaan.

* * *

Luin heti perään sarjan seuraavan osan Yökoulu ja kauheat naapurit. Tarinaltaan se ei mielestäni yltänyt edellisen tasolle. Nipottavat naapurit valittivat melusta ja sen vuoksi koulu meinattiin sulkea. Mutta Martta ja Paavo uuden ystävänsä Missen kanssa saivat tilanteen (tietenkin) pelastettua.

Se mikä tässä oli mielenkiintoista oli Misse, jota ei edellisessä kirjassa ollut. Hahmona se oli alkuun vähän rasittava kun mikään ei kelvannut. Mielenkiintoista oli kuitenkin hänen yliluonnollisuutensa: hän on päivisin kissa ja öisin ihminen. En ole tainnut ennen vastaavaan törmätä, vaikka toki Pottereissakin McGarmiwa on animaagi ja pystyy muuttumaan kissaksi, mutta tavallaan Missen kohdalla on enemmän ihmissusiluontoisesta tilanteesta kyse. Lisäksi hän kuitenkin kissana ollessaan pystyi puhumaan.



Nämä molemmat kirjat ovat varmasti lapsille mieluisia, en tiedä kuinka paljon heille on kirjoitettu kirjoja joissa seikkailevat vampyyrit ja zombit. Helposti lapsille tätä sarjaa kyllä voin suositella, mutta aikuiselle nämä olivat ihan mukavia lukupaloja (hehe). Kati Närhen kuvitukset ovat ihania ja sopii mainiosti vampyyri- ja zombi-teemaiseen kirjaan.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!

Kirja: Sammuta valot! / Sytytä valot!
Kirjailija: Salla Simukka
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 144

Arvostelukappale

Mikä on kauheinta tai kauneinta, mitä sinulle on tapahtunut?

Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.

Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen?

Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.


* * *

Kiitos Tammelle mahdollisuudesta osallistua taas blogirinkiin!

Olen Simukalta lukenut joitakin vuosia sitten Lumikki-trilogian, jonka ahmin melkolailla kerralla. Siitä saakka olen odotellut häneltä uusia nuortenkirjoja kuin kuuta nousevaa, ja nyt se on vihdoin tapahtunut.

Sammuta valot! / Sytytä valot! -novellikokoelma koostuu 20 novellista, kymmenestä kirjan kummallakin kääntöpuolella. Novellit muodostavat myös pareja, joiden tarinat tai aiheet liittyvät toisiinsa. Minusta tämä oli ihana rakenne kirjalle ja luinkin sen niin, että ensin novellin Sammuta valot puolelta ja seuraavaksi vastaavan novellin Sytytä valot puolelta. Mielestäni tämä toimi hyvin verrattuna siihen, että olisi ensin lukenut kokonaan Sammuta valot puolen novellit ja sen jälkeen Sytytä valot. Kun luki novellit pareittain, ymmärsi niiden yhtenäisyyden ja toisiinsa liittyvyyden paremmin.

Lempparinovelleikseni nousivat Ariel-pari, Koiranpääpuisto, Näytän sinulle miten lennetään ja Pitkä uni. Pieni merenneito -elokuva oli lapsena minun lemppari Disney-elokuva, joten siihen pohjautuvat Ariel-novellitkin vetosivat minuun. Vaikka eivät novellit tietenkään merenneidoista kertoneet, mutta viittaukset kyseiseen elokuvaan olivat ihania ja toivat tietynlaista nostalgisuuden tunnetta. Sytytä valot puolen Arielin kohdalla täytyi samalla kuunnella Youtubesta Part of Your World -biisi.

Koiranpääpuiston luin illalla ennen nukkumaanmenoa. Sen kohdalla ajattelin vain, että tämä oli virhe. VIRHE. Se oli karmiva. Oma koirani Rico nukkui vieressä lukiessani novellia, tietämättä lainkaan että luen karmivaa koiranovellia. Yleensä inhoan kaikkea, missä saattaa koirille tapahtua jotakin kamalaa. Tämänkin novellin kohdalla se on vähän siinä ja siinä, mitä tästä ajattelen. Vaikka tosiaan äsken sanoin tämän yhdeksi lempparinovelliksi kokoelmasta, tämän kohdalla se ehkä kuitenkin enemmän tarkoittaa mieleenpainuvimmaksi. Tavallaan siis pidin ja en pitänyt tästä novellista samaan aikaan. Se nostatti tunteita, mikä on kuitenkin aina hyvä.

Näytän sinulle miten lennetään oli myös koskettava. Luin ensin parinovellin Kengät, joka pohjusti tätä novellia. Lähtötilanne novellissa oli huono, kun Klara oli suljettu eristyshuoneeseen sisäoppilaitoksessa syntien takia eli tyttöön rakastumisesta. Rangaistus oli kova ja Klara menetti jo toivonsa elämän suhteen, mutta jotakin kuitenkin tapahtui. Ehkä jopa jokaisen lapsen unelma jossakin vaiheessa elämää.
- Mikä sinä olet? hän kysyy ja kumartuu taas lähemmäs minua.
Hän tuoksuu yhtä aikaa suolaiselta ja makealta, kuin joltain vieraalta mausteelta.
- Minä olen Klara, tyttö, vastaan.
- "Tyttö"? hän maistelee sanaa ja kallistelee päätään.
- Mikä sinä sitten olet? Tyttö vai poika? kysyn.
- En tiedä, hän sanoo. - Minä olen Pan. (Sytytä valot! s. 45)
Pitkä uni -novelli jätti jälkeensä kasan kysymyksiä. Novellin tapahtumien asettelu oli sen verran mielenkiintoinen, että jäin kaipaamaan lisää. Minua kiinnostaisi tietää mistä kaikki oikein johtui ja mitä novellin loppumisen jälkeen tapahtui.

Lukukokemuksena Simukan novellikokoelma oli oikein miellyttävä ja nopealukuinen kirja. Novellit olivat mukavan mittaisia, joita luki helpostia useamman peräkkäin ja ne nappasivat hyvin myös otteeseensa. Suosittelen mielelläni tarttumaan tähän, jos esimerkiksi novellit kirjallisuudenlajina eivät ole kovin tuttuja (niin kuin minulle ei ole), mutta toki myös kokeneemmillekin novellien lukijoille.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Kirja: Kurnivamahainen kissa
Kirjailija: Magdalena Hai
Kuvitus: Teemu Juhani
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 46

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä, armeijoita, metsien eläimet, meren kalat, kylien viljat... Mutta onko yhden luvallista syödä koko maailma nälkäänsä?

Kurnivamahainen kissa on fantasiahenkinen saturomaani ahneuteen hajoavasta maailmasta ja pienten tyttöjen voimasta. Kiehtovan, mielikuvituksellisen tarinan kanssa käyvät vuoropuhelua kuvittaja Teemu Juhanin vahvatunnelmaiset mustavalkokuvat.

* * *

Etsiskelin töissä lastenosastolta jotakin lyhyttä luettavaa lukujumin purkamiseksi ja vastaan tuli tämä Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa -kirja. Olin kirjan laittanut lukulistalleni jo sen ilmestymisestä lähtien, kun olen Hailta lukenut Kerjäläisprinsessan ja hänen kirjoittaman kuvakirjan. Pidän hänen kirjoitustyylistään ja mielikuvituksestaan luoda tarinoita, vaikka Gigi ja Henry -trilogiaa en ole vielä saanut luettua loppuun.

Kurnivamahainen kissa kertoo tytöstä, joka tapaa aina nälkäisen kissan. Kissa tahtoisi syödä tytön nälkäänsä, mutta tyttö saa puhuttua kissan antamaan hänelle vuorokauden aikaa löytää muuta syötävää kissalle. Mutta mitä, kun kaikki on jo syöty.

Lukiessa kirjaa ajattelin, että tässä on aika hankala tilanne mihin tarina kehittyy. Mitä sitten tapahtuu kun kissa on syönyt kaiken? Hai kuitenkin oli luonut ihanan juonen tarinalle, joka eteni jouhevasti. Aikuisellekaan lukijalle ei kirjasta kuitenkaan tullut mitenkään surumielistä oloa, vaikka kissalla oli paha olla ainaisessa nälässä, eikä se todellisuudessa olisi halunnut kaikkea syödä.
"Söitkö sinä jokaisen linnun tästä metsästä?" tyttö kysyi. "Etkö jättänyt edes emoja, jotka synnyttäisivät metsään uusia lintuja?"
Kissa pudisti päätään. "Söin niistä jokaisen, ja söin niin kauan, että niitä ei enää ollut."
"Se oli pahasti tehty", tyttö sanoi.
Kissa laski häpeillen päänsä. (s. 20)
Pieni tyttö oli ihanan neuvokas tapaus ja sai kissankin toivon pidettyä yllä, vaikka kissa kaikkea epäilikin.

Kirjassa oli myös selkeänä opetuksena se, että vaikka kissa söikin kaiken ja oli sillä tavalla "paha", pohjimmiltaan kissa oli kuitenkin hyvä. Myös kun eletään runsauden aikaa, on kaikenlaisia vekottimia ja härveleitä, eikä Suomessa ole juurikaan nälänhätää, on hyvä että kirja käsittelee ahneutta. Nykymaailmassa kun ahneutta on monenlaista, ei pelkästään ruokaan kohdistuvaa.

Teemu Juhanin kuvitus oli myös hieno. Tykkään kirjan kannen värityksestä ja olisin melkein toivonut kuvien muutenkin olevan värillisiä ja kannen sävymaailmaa. Mutta ainakin niissä riitti katseltavaa aikuisellekin lukijalle.