sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

Kuva: Otava
Kirja: Loukkupoika
Kirjailija: Nonna Wasiljeff
Lukija: Antti Tiensuu
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Kesto: 10 h 40 min

Fantasiatrilleri vankeuteen syntyneestä pojasta, jonka kohtalo heittää vaaralliselle matkalle.

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa. Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.



Kuuntelin Nonna Wasiljeffin Loukkupojan äänikirjana. Se oli ensimmäinen äänikirjani, jonka sain kokonaan kuunneltua loppuun saakka. Minulla on ollut vähän hankala päästä äänikirjojen maailmaan mukaan. Tämänkin kanssa alku vähän takkusi, mutta kun vauhtiin pääsi, oli helpompi uppoutua tarinan vietäväksi.

Aaron on elänyt koko ikänsä Loukussa eikä tiedä sen ulkopuolisesta maailmasta mitään. Kaikki muut Loukussa ovat joskus olleet muurien ulkopuolella. Loukkuun tulee veljekset Holt ja Evert. He haluavat paeta ja Aaron lähtee heidän mukaan.

Loukkupoika on synkkä kirja. Pidin sen tummasta sävystä ja tapahtumarikkaasta juonesta. Olin kuunnellut kirjaa vasta puoliväliin kun ajattelin, että tämä voisi aivan hyvin olla jo loppukohtauksen tapahtumia. Pelkäsin lässähtääkö tarina kaiken tapahtuman jälkeen mutta ei se lässähtänyt. Jännitystä piisasi loppuun saakka. Ainut mikä kuunnellessa oli hankalaa, oli kirjan sisällä olevan kirjan tarina ja sen rinnalle Aaronin äidin kirjoittama tarina. Antti Tiensuu luki kyllä nämä kohtaukset hyvin ääntä muunnellen, jotta tiesi mikä on kirjan tekstiä ja mikä äidin, mutta alkuun varsinkin meinasin ihan tipahtaa kärryiltä.

Minulle ei mitään selkeitä lempihahmoja muodostunut. Pidin veljeksistä, he olivat räväköitä ja aikuismaisia verrattuna Aaroniin. Aaronkin oli hyvä hahmo, vaikka jokseenkin naiivi. Mutta toisaalta se taas kuului asiaan, koska eihän Aaronilla mitään suurta elämänkokemusta ollut, kun hän aina oli Loukussa asunut. Pahiksista Jarlan jäi mieleen ja toki Fideliskin. Molemmat olivat melko sadistisia tapauksia, hyvin kuvailtuja ja juoneen jännitystä tuovia. Kuunnellessa tuntui, että tunnelma ihan sähköistyi, kun Jarlan tai Fidelis tuli kuvioihin, ja sitä vain pystyi miettiä kehen tällä kertaa sattuu.

Loukkupoika imaisi minut lopulta niin mukaansa, että työmatkoilla kuunnellessa kävelin varmaan aivan pää pilvissä keskittyen tarinaan. Työmatkatkaan eivät enää riittäneet vaan kirjaa oli pakko kuunnella myös muuten, kun tahdoin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämän kirjan kanssa minulla ei ollut suuria odotuksia kun en ollut kuullut kirjasta oikein mitään, mutta yllätyin niin suuresti tästä. Tätä lukeminen on parhaimmillaan, kun löytää uuden yllättävän lempparin! Kirjan jatko-osa Tomupoika julkaistaan ensi vuonna, malttamattomana odotan!

torstai 4. lokakuuta 2018

Hel-YA! 2018

Kuva: Hel-YA!
Viime lauantaina oli Hel-YA! eli Helsinki Young Adult Literary Convention. Ilokseni sain taas kutsuvieraslipun tapahtumaan (kiitos, kiitos, kiitos! ♥), hyppäsin Onnibussiin ja matkasin Helsinkiin. Hel-YA! järjestettiin nyt toisen kerran, ensimmäisen ollessa viime kesänä.

Ohjelma sisälsi taas paljon mielenkiintoisia keskusteluja, joista melkein jokaista tuli seurattua edes pätkä. Mieleenpainuvimmiksi keskusteluiksi kuitenkin nousi Elina Rouhiaisen ja Emmi Itärannan "Tästä tulis hyvä leffa", Erika Vikin, Elina Pitkäkankaan ja Magdalena Hain Tarua vai totta? ja Salla Simukan ja Siri Kolun keskustelu. Lisäksi paneelikeskustelu kaikesta siitä, mikä ottaa päähän nuortenkirjakeskustelussa oli mielenkiintoinen ja siinä nousi hyviä huomioita esille mm. nuorten lukemisesta nykyään. Varsinaisena ohjelmanumerona ulkomaalaisten kirjailijoiden videotervehdykset eivät olleet, mutta ne olivat todella hyviä! Videot pyörivät salissa silloin kun siellä ei ollut muuta ohjelmaa. Ulkomaalaiset kirjailijat tuntuvat itselle niin kaukaisilta, mutta nämä videot toivat heitä vähän lähemmäksi suomalaisia lukijoita.

Yritin ottaa puhelimellani kuvia paneeleista ja ohjelmanumeroista, mutta ne olivat melko huonolaatuisia, joten jäävät pois nyt. Harkitsin ihan kameran raahamista mukaan, mutta se ei lopulta mahtunut reppuun. Ehkä ensi kerralla olen viisaampi :)



Mukaan saatiin lahjakassit, joista löytyi pari kirjaa ja kirjanmerkkejä. Omassa kassissani oli Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras sekä Jennifer Mathieun Näpit irti. Lisäksi kävin Helmetin pisteeltä hakemassa lukuvinkkilappuja ja tekemässä pinssin. Viime vuonnakin pinssipiste oli yksi kivoimmista jutuista ja sieltä saamani pinssit kulkevat edelleen matkassani.



Vaikka en mikään pieni tyttönen enää ole, koen silti hienoisia fanityttöhetkiä kun pääsee kirjailijoilta signeerauksia ottamaan. Ne ovat muuten aivan älyttömän jännittäviä tilanteita! Taisi aktiivisuusranneke näyttää lauantain korkeimmat sykelukemat näissä tilanteissa, haha. Tänä vuonna hain signeeraukset Elina Rouhiaiselta Aistienvartijaan, Erika Vikiltä Seleesian näkijään ja Elina Pitkäkankaalta Kuuraan, jonka olin päättänyt ostaa paikan päältä kotiin viemiseksi.



Päivä oli raskas ja pitkä kaiken matkustamisen kanssa, mutta se oli todella antoisa ja sen arvoista. Tämän vuotinen Hel-YA! viime vuotisen lisäksi jää varmasti mieleeni loppuelämäkseni ja toivottavasti tapahtuma järjestetään vielä usein, jotta muistoja saadaan lisää! Kiitos järjestäjille ja kaikille kirjailijoille! Kiitos Hannalle seurasta ♥

torstai 27. syyskuuta 2018

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä

Kirja: Maukka ja Väykkä
Kirjailija: Timo Parvela
Kuvittaja: Virpi Talvitie
Sarja: Maukka ja Väykkä #1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2007 (tämä painos 2009)
Sivuja: 128

Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Ne elelevät kahden taivaansinisessä talossa mäen päällä. Mäen juurella on lampi ja sen vieressä kylä, jossa asuvat Kana von Got, Lehmä Muukkinen, Humma Ihalainen ja muut ystävät.

Maukka ja Väykkä -sarjan ensimmäinen osa sisältää kaksikymmentä valloittavaa tarinaa, jotka soveltuvat ääneen luettavaksi kaikenikäisille ja luettavaksi kaikille lukutaitoisille.



Timo Parvelan kirjat ovat suosittuja lasten keskuudessa. Päätin tarttua johonkin hänen lastenkirjaansa, kun en häneltä ole lukenut kuin pari Kepler62-kirjaa, joista pidin kovasti. Maukka ja Väykkä tarttui käteen, koska miksei. Kissan ja koiran tarina voi olla mukavaa luettavaa.

Kirjasta minulla on hieman ristiriitaiset fiilikset. En pitänyt siitä kovin paljoa, vaikka se onkin hyvin tehty. Mutta ymmärrän kyllä miksi lapset pitävät.

Mistä minä en sitten pitänyt? No Maukasta. Minusta Maukka oli aika rasittava hahmo. Väykkä huolehti Maukasta ja oli hänelle aina ystävällinen ja auttavainen, mutta Maukka oli taas tyytymätön kaikkeen. Ehkä Maukan radikaalisuus juuri oli se, miksi se ärsytti minua. Väykkä taas oli niin sympaattinen koiraherra, jolla oli omat puuhansa tärkeät puuhat päivisin.

Vaikka Maukka minua niin ärsyttikin, oli se silti hyvä hahmo. Ei tämä kirja varmaankaan sisältäisi 20 erilaista tarinaa ellei Maukka saisi mitä ihmeellisimpiä päähänpistoja, kuten pyörällä ajaminen kuuhun kuunsiltaa pitkin.
Väykkä osti Maukalle polkupyörän tietämättä itsekään miksi, sillä ei se tietenkään uskonut, että kukaan voisi ajaa kuunsiltaa pitkin polkupyörällä. Mutta niin vain se silmääkään räpäyttämättä päätti uhrata kaikki markkinoilta saadut rahat polkupyörään, jolla Maukka aikoi ajaa kuuhun. (s. 10)
Väykkä on hyvä ystävä, joka tekee kaikkensa aina Maukan puolesta. Luotettava, niin kuin koirat yleensäkin on. Parvela on kyllä hauskasti luonut Maukan ja Väykän stereotypisiksi kissaksi ja koiraksi. Kissoillehan ihmiset usein ovat "palvelijoita", joten Väykkäkin on tavallaan Maukalle, kun Maukka antaa luovuutensa ja päähänpistojensa lennellä. Ehkä siinäkin on syy, miksi en kestänyt Maukkaa: olen itse täysin koiraihminen, enkä liiemmälti välitä kissoista.

Lasten näkökulmasta taas nämähän ovat todella hupaisia tarinoita ja varmasti esimerkiksi iltasaduiksi ääneen luettaviksi oikein mainioita.  Virpi Talvitien kuvitukset olivat tarinaan sopivia vähän höpsähtäneen näköisiä, mutta minuun ne eivät pahemmin vedonneet.

En ajatellut tällä hetkellä jatkaa Maukka ja Väykkä -sarjan parissa, mutta ehdottomasti aion tutustua Parvelan Ella-sarjaan joskus ja jatkaa Kepler62-sarjaa. Tällä hetkellä vain Maukka menee yli sietokyvyn ja Väykkä käy sääliksi, reppana. Se on sinänsä hauska, miten kirjat (ja lastenkirjat aikuiselle) aiheuttavat voimakkaitakin tunteita.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Brian K. Vaughan: Saga : Seitsemäs kirja

Kirja: Saga : Seitsemäs kirja
Kirjailija: Brian K. Vaughan (suom. Antti Koivumäki)
Kuvitus: Fiona Staples
Sarja: Saga #7
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2017 (suom. 2018)
Sivuja: 152

Marko, Alana ja Hazel seuralaisineen päätyvät sodan runtelemalle komeetalle, jonka raunioista he löytävät niin uusia ystäviä kuin uusia vihollisiakin. Ennakkoluulot ja erimielisyydet uhkaavat sekalaista ryhmää, ja Alanan tuore raskaus tuo mutkia matkaan.



Saga jatkuu. Seitsemäs osa. Mitkä fiilikset? No aika samanlaiset kuin edellisten kohdalla. Onhan tämä sarja hyvä ja eteenpäin mentiin niin ajassa kuin tarinassakin. Mutta silti minusta jotenkin tuntuu, että juonessa junnataan paikallaan.

Hazelin kasvuahan tässä seurataan ja perheen kokemia vastoinkäymisiä. Tässäkin osassa oli traagisuutta ja yllättäviä käänteitä, kuten aikaisemmissakin osissa. Kyllähän niistä tapahtumista saa aina kirjalle mittaa ja draaman kaarta luotua, mutta itse pääjuonta, jota tässä nyt ollaan seitsemän kirjan verran edetty, eivät ne ole mielestäni pahemmin edistänyt.

Alana on edelleen räväkkä äiti ja Marko rauhaa toivova isä. Hazelista on tullut uhmaikäinen lapsi, joka minua itse asiassa vähän ärsytti. Izabel on ollut yksi lempparihahmoni alusta asti. Tässä kirjasarjassa on kyllä niin paljon hahmoja, ettei kaikkia edes muista saati sitä mikä heidän roolinsa on, mitä heidän kanssaan on aiemmin tapahtunut ja kenenkäs puolella he ylipäätään ovat. Se on ehkä yksi tämän sarjan heikkous, että sen vuoksi lukeminen tuottaa välillä pään vaivaa kun ei vain muista.

Pidän Saga-sarjasta kovasti vaikka pääjuoni minusta tuntuukin jumittavan vähän paikoillaan. Jokaisessa kirjassa aina on omia yksittäisiä vauhdikkaita tilanteita mitkä toki pitävät lukumotivaatiota yllä. Mutta toivoisin että pian tapahtuisi jotain, en tiedä mitä, mutta jotain merkittävää pääjuonen kannalta.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Brian K. Vaughan: Paper Girls : Vol. 1

Kirja: Paper Girls : Vol. 1
Kirjailija: Brian K. Vaughan
Kuvitus: Cliff Chiang
Sarja: Paper Girls #1
Kustantaja: Image Comics
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 144

In the early hours after Halloween of 1988, four 12-year-old newspaper delivery girls uncover the most important story of all time.

Suburban drama and supernatural mysteries collide in this smash-hit series about nostalgia, first jobs, and the last days of childhood.



Paper Girlsiä on paljon kehuttu ympäri nettiä ja sanottu sen olevan Stranger Thingsin kaltainen. Rakastan Stranger Thingsiä ja Vaughanin Saga-sarjakuvista pidän kovasti, joten varaukseen meni myös Paper Girls.

Eka osa kertoo neljästä 12-vuotiaasta tytöstä: Erinistä, Macista, Tiffanystä ja KJ:sta. Tytöt jakavat Halloweenin jälkeen The Cleveland Preserver -lehteä, kun törmäävät naapurustossaan outoihin otuksiin.

Minulla oli aluksi hankala päästä tarinaan mukaan, kun en ole aiemmin lukenut sarjakuvia englanniksi. Mutta kun se lähti rullaamaan, oli helpompi keskittyä itse tarinaan. Tarina eteni vauhdikkaasti, vaikka toisaalta siinä ei päästy paljoa puusta pidemmälle. Vielä ei selvinnyt kunnolla, mitä oudot hiippailevat ihmismäiset oliot ovat ja mitä he tekevät. Viitteitä tietysti annettiin siihen, mitä on tekeillä, mutta lukija tietää käytännössä samat asiat kuin tarinan tytöt.

Tyttöihin ei tässä vielä kunnolla päästy tutustumaan, mutta kaikki kuitenkin vaikuttavat todella rohkeilta tapauksilta. Mac on olevinaan kova tyyppi, vaikka selvisi jo, että hänen isänsä ja äitipuolensa ovat alkoholisteja. Erin taas selvästi on huolissaan pikkusiskostaan, koska näki hänestä painajaista. Tiffany ja KJ jäivät vielä enemmän etäisiksi.

Kirja sijoittuu 80-luvulle ja on scifiä, minkä takia sitä voi ajatella Stranger Thingsin kaltaiseksi. Toki, onhan näissä samaa. Mutta en vielä ainakaan saanut sitä samaa fiilistä kuin ST sai aikaiseksi. Tietenkin erona on se, että toinen on sarjakuva ja toinen televisiosarja, voiko samaa fiilistä koskaan tullakaan.

Pidin kyllä tästä. Paper Girls on erilainen kuin Saga. Sagassa pidän ehkä kuvituksesta enemmän mutta Paper Girlsissä värimaailmasta. Ehdottomasti jatkan sarjan seuraavan osan pariin, laitoin siihen jo varauksenkin. Toivottavasti Paper Girls myös suomennetaan joskus.