keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kirjahankinnat, osa 1: Kesytön

Ajattelin aloitella kirjahankintojen esittelyn blogissanikin. Vaikea sanoa, kuinka usein hankin kirjoja, kun en ole sitä koskaan seurannut. Pääasiassa ostan kirpputoreilta tai alennusmyynneistä mutta tulee myös napsittua kirjaston vaihtopöydältä jotakin mukaan nyt kun semmoinen on tännekin saatu. Olen tehnyt itselleni ostoslistan, jossa on kirjoja, joita omaan hyllyyni haluan saada joskus eli olen ne kyllä lukenut, mutta ovat nousseet lemppareikseni. Haaveenani olisi saada oma hylly semmoiseksi, mistä löytyisi vain lemppareita, joita haluan lukea uudelleen ja uudelleen. Tällä hetkellä tilanne on se, että oman hyllyni kirjoistani on lukemattomia 98 % (hehe), kun käytän kirjastoa aktiivisesti niin omat kirjat sitten jää. Heräteostoksia teen myös paljon ostoslistani ulkopuolelta, jos löytyy kiinnostava kirja halvalla.



Mutta tämä hankinta nyt sisältyy ostoslistaani. Pari kuukautta sitten kattelin cdon.comilta Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan kirjoja. Minulta puuttui ensimmäinen ja viimeinen osa eli Kesytön ja Vainuttu. Rouhiainen oli blogiinsa päivitellyt, että painokset alkavat loppua ja jos kirjat haluaa omistaa niin kannattaa hankkia. Hinnat olivat kuitenkin 25-30 euron luokkaa, mikä minun budjetilleni (valitettavasti) on vähän kallis. Mielelläni kannattaisin kirjailijoiden työtä, mutta tällä hetkellä opiskelijabudjettini ei vain anna siihen mahdollisuutta.

Parisen viikkoa sitten tein itselleni opinnäytetyön tekemistä varten motivaatiolistaa, jolla palkitsen itseni kun saan opparin valmiiksi. Päätin taas vilkaista cdon.comilta Rouhiaisen kirjojen hintaa ja että voisin investoida sitten ainakin toisen itselleni palkinnoksi joulun alla. Mutta kas kummaa, kirjat oli alennuksessa! Molemmat maksoivat 3,70 € kappale! Pyyhkäisin silmiäni monta kertaa, tarkistin kustantajan, tarkistin että kirjat ovat kovakantisia, luin tiedot varmaan kymmenen kertaa, enkä siltikään meinannut uskoa asiaa. Silti napsuttelin tilauksen menemään äimistyneenä.

Harmikseni Vainuttu kuitenkin loppui, ennen kuin tilaukseni ehdittiin minulle lähettää. Mutta olen ikionnellinen, että sain Kesyttömän nyt hyllyyni, koska lievästi sanottuna minun perfektionisti-luonnettani on ahdistanut, kun olen omistanut sarjan keskimmäiset osat. Vainutun aion vielä löytää hyllyyni joku kaunis päivä, mutta se saa nyt odottaa.

Jäljitetyn sain viime jouluna lahjaksi äidiltäni, kun taas Uhanalaisen voitin jostakin Rouhiaisen kilpailusta kolme vuotta sitten signeerauksen kera.

2 kommenttia:

  1. Oii, tämähän herätti mielenkiintoni. Täytyykin katsastaa nämä kirjastosta:)
    Minäkin hieroisin silmiäni moneen kertaan, 3,70e kovakantisesta tuntuu ihan uskomattomalta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella tätä sarjaa. Mun yks lempparisarja kotimaisen ya-kirjallisuuden saralla.

      Hinta tuntui ja tuntuu edelleen kyllä uskomattomalta. Varsinkin kun nyt katsoo niin se on noussut hiukan! :D

      Poista