maanantai 10. lokakuuta 2016

Kirjahankinnat, osa 2: Vainuttu

Viimeksi kirjahankinnat-postauksessa kerroin hankkineeni Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan ensimmäisen osan ja aikovani hankkia vielä itseltäni puuttuvan viimeisen osan Vainutun. Nyt se sitten on saapunut kirjaperheeseeni ja täydentämään Susiraja-sarjani.

Muutama viikko sitten Rouhiainen twiittasi, että Vainutun painos on loppuunmyyty ja sitä löytyy ehkä enää vain kivijalkakaupoista. Siitäkös pieni paniikki iski, kun en halunnut, että sarja jäisi minun omistuksessani vajavaiseksi.

Onneksi synttärini ovat lähellä (itse asiassa huomenna, heh!), joten päätin kysyä isältäni ostaisiko hän sen minulle synttärilahjaksi ja hän lupasi. Kävin sitten katsomassa paikallisen Suomalaisen kirjakaupan reilu viikko sitten ja siellä oli enää kaksi kappaletta kirjaa jäljellä. Niinpä kotiutin toisen niistä eikä tarvitse enää minun osaltani murehtia sarjan täydentämisestä. Olen onnellinen!

Minun kohdallani yleensä kirja- ja elokuvalahjat ovat nappivalinta. Riskinä toki on, että vahingossa voi ostaa sellaisen, joka minulla jo on, Olenkin tehnyt ostoslistan/lahjalistan, jolla on kirjoja ja elokuvia, jotka haluan hankkia hyllyyni. Sukulaiset onneksi tietävät tästä ja kyselevät listaa äidiltäni. Siksi usein joululahjanikin ovat kirja- ja elokuvapainotteisia.

Usein kuulee sanottavan, että kannattaa sijoittaa mieluummin kokemuksiin kuin materiaan, mikä on varmasti totta, mutta ainakin omalla kohdallani tulen onnelliseksi, kun sijoitan vähäiset opiskelijabudjetin rahani hyviin kirjoihin, jotka voi lukea uudelleen ja uudelleen. Myönnän potevani materialismionnellisuutta tällaisissa tilanteissa ja nautin siitä! :)

Seuraava hankinta onkin sitten jo toiselta kirjailijalta, kun nyt on kaksi viimeisintä ollut Rouhiaiselta. Mutta katsotaan milloin seuraava uusi kirja saapuu kätösiini. :)

2 kommenttia: