lauantai 26. marraskuuta 2016

Brian K. Vaughan: Saga : Toinen kirja

Kirja: Saga : Toinen kirja
Kirjailija: Brian K. Vaughan (suom. Antti Koivumäki)
Kuvitus: Fiona Staples
Sarja: Saga #2
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2013 (suom. 2015)
Sivuja: 152

Huikea tieteisseikkailu jatkuu entistä yllättävämmissä ja jännittävämmissä merkeissä! Yhdessä pienen vauvansa ja yllätysvieraiksi saapuneiden appivanhempiensa kanssa rakastavaiset Alana ja Marko välttelevät kuolettavia tappajia, vähäpukeisia jättiläisiä sekä muita äärettömän avaruuden vaaroja.

* * *

Saga-sarjan lukeminen jatkuu. Toista osaa aloittaessa oli jo hieman muistikuvat edellisestä kaikonneet enkä meinannut päästä siksi kirjaan mukaan. Lähinnä siis eri lajit ja heidän päämäärät tuottivat päänvaivaa, ja piti usein pohtia, että "keitäs nämä olivatkaan ja mitä yrittävät". Mutta lopulta pääsin äkkiä taas tarinaan mukaan.

Aloitin kirjan tosi järkevästi ennen viikonloppua, kerkesin lukea yhden luvun ja sitten lähdinkin viikonlopuksi reissuun ja jätin kirjan kotiin. Kotiin tullessa ahmaisinkin koko kirjan sitten kerralla loppuun. Sarjan kirjat vain tuntuvat olevan sellaisia, ettei niitä voi oikein pätkissä lukea, kun aina haluaa lukea vielä yhden luvun ja sitten kirja jo loppuukin.

Huom! Seuraava kappale sisältää pieniä spoilereita!

Tämä kirja kuitenkin herätti enemmän tunteita kuin edellinen osa. Olen eläinrakas ihminen ja tuntuu, että eläinten kohtalot koskettavat enemmän kuin ihmisten kohtalot. Tässäkin kirjassa eniten sydäntä riipaisi Valhetassun putoaminen avaruusaluksesta kuin Markon isän kuolema. Luku päättyi vielä siihen, kun kuvassa oli Valhetassun putoaminen ja ihan meinasi muutama kyynel vierähtää silmäkulmasta. Mietin, että jatkanko lukemista nyt vai myöhemmin, mutta pakko oli saada tietää kuinka kissaeläimelle sitten lopulta kävi. Mutta oli se sydäntäriipaisevaa. Usein eläinten kuolemat, varsinkin jos eläin on hyvä, saavat minut inhoamaan kyseistä sarjaa tai elokuvaa tai muuta. Onneksi tätä ei tarvinnut alkaa inhoamaan. I Am Legend -elokuva on sellainen, jota inhoan, vaikka tavallaan se olikin hyvä. En voi kyseistä leffaa edes katsoa uudelleen enää.

Mutta edelleen tykkään tästä sarjasta kovasti! Täytyy lukea seuraava osa nopeampaa, ettei tämän osan tapahtumat pääse unohtumaan. Sarjan ainoa "ongelma" on tähän maailmaan ja eri lajeihin sisälle pääseminen. Itselleni se siis tuottaa oikeasti päänvaivaa, enkä ehkä oikein vieläkään muista kaikkia eri olentoja. Kuitenkin pieni ongelma se ja sen vuoksi sarja varmasti kannattaa lukea useaan otteeseen, jotta maailma ja hahmot piirtyvät mieleen.

Arvosana:
★★★★★

maanantai 21. marraskuuta 2016

John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle: Let It Snow : Kolme talvista rakkaustarinaa

Kirja: Let It Snow : Kolme talvista rakkaustarinaa
Kirjailijat: John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle (suom. Helene Bützow, Inka Parpola & Kaisa Kattelus)
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2008 (suom. 2016)
Sivuja: 312

Kolme toisiinsa lomittuvaa riemukasta ja romanttista tarinaa täynnä lunta ja unohtumattomia suudelmia.

Valtava lumimyräkkä toimii Amorina kolmelle epätodennäköiselle parille Gracetownin pikkukaupungissa.

Tarinassa Jubilee Expree kinoksiin juuttuneesta junasta lähtee sisukas tyttö etsimään kahvilaa tuiskun läpi ja päätyy riskialttiille oikopolulle suloisen tuntemattoman kanssa.

Lumienkeli-ilmiössä kolme ystävystä yrittää voittaa kilpajuoksun samaan kahvilaan eikä heitä pysäytä auton päätyminen lumipenkkaan. Myrskyisä matka selvittää yllättäen myös tunteita.

Sikojen suojeluspyhimyksessä minipossun kohtalo on rakkaudenkipeän baristan käsissä - tytön jolla on sydän paikallaan mutta joka ei pysty olemaan ajattelematta vain itseään, vaikka tosissaan yrittäisi.

* * *

Minulla oli tälle kirjalle odotuksia, jotka eivät täyttyneet. Kolmesta talvisesta rakkaustarinasta, jotka ovat riemukkaita ja romanttisia, tulee mieleen sellaiset tarinat, jotka ovat täynnä ylitse pursuavaa iloa ja onnea. Talvi kuvattaisiin kauniisti ihmeemaa-tyylisesti, varsinkin kun tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan. Mutta minusta takakannen riemukas sana on aivan väärä kuvaamaan tätä kirjaa.

Ensimmäinen tarina on Maureen Johnsonin Jubilee Express. Se kertoo Jubileesta, jonka vanhemmat joutuivat putkaan ja hänet lähetettiin junalla Floridaan isovanhempien luokse. Juna jäi jumiin Gracetowniin, jossa Jubilee tapaa Stuartin. Jubileella on jo kuitenkin poikaystävä Noah, joka on täydellinen.

Minusta tarina oli ärsyttävä, varsinkin Jubileen takia. Hän oli negatiivinen ja inkutti kaikesta vastaan vähintään ajatuksissaan. Hänellä oli selvästi ongelmia nimensä hyväksymisessä, koska hän valitti aina ajatuksissaan ettei jaksaisi vastata aina kaikkiin samoihin kysymyksiin erikoisen nimensä vuoksi. Koko tarina oli käytännössä valitusta ja inkutusta. Noah taas oli täydellisen komea ja hyvä koulussa, kaikki olivat hänen peräänsä mutta hän silti oli vaatimaton. Ainoa huono puoli oli, että Noah oli aina kiireinen kaikkien harrastustensa ja perhevelvoitteidensa takia. Stuartia verrattiin sitten koko ajan Noahiin. Stuart on komea, mutta ei sillä tavalla kuin Noah, koska Noah nyt on tietenkin komeampi.

Minusta tuntuu, että Jubileen negatiivisuus tarttui myös minuun ja tämä teksti on yhtä valitusvirttä myös :D Mutta en siis pitänyt tästä tarinasta yhtään ja sen vuoksi kirjan lukeminen lähti hitaasti liikkeelle. Ensimmäisten 50:n sivun lukemiseen meni monta päivää, kunnes päätin, että luen tämän tarinan kerralla loppuun ja sitten se on luettu. Kirjaa en tämän perusteella kesken halunnut jättää, koska halusin antaa muillekin tarinoille mahdollisuuden. Tämän perusteella minulla ei kyllä löydy kiinnostusta tutustua Johnsoniin muuhun tuotantoon, vaikka sitä suomennettaisiin. Toki mieli voi muuttuakin.

Seuraava tarina oli John Greenin Lumienkeli-ilmiö, jossa Tobin, JP sekä Herttua lähtevät Waffle Houseen kaverinsa Keunin pyynnöstä. Keun on siellä töissä ja kahvilaan oli saapunut 14 cheerleaderiä suojaan lumimyräkältä.

Onneksi jatkoin kirjan lukemista, koska tykkäsin Greenin tarinasta jo enemmän. Toki Johnsonin tarina oli vähän latistanut fiilistä lukea koko kirjaa eikä Greenin tarina sitä saanut nostettua kovin paljoa. Mutta tarina oli aivan tyypillistä John Greenin käsialaa. Tästä voisi sanoa, että tarina oli riemukas.

Viimeinen tarina oli Lauren Myraclen Sikojen suojeluspyhimys. Addie on töissä Starbucksilla ja on juuri eronnut poikaystävästään Jebistä. Addie on itsekeskeinen henkilö, vaikka yrittää koko ajan ajatella vähemmän itseään.

Aluksi minua ärsytti Addien itsekeskeisyys ja sitten kuitenkin se, että hän koko ajan sai olla kavereilleen selittämässä, että yrittää ajatella muitakin, eikä kaverit tietenkään uskoneet. Negatiivisuutta tästäkin tarinasta löytyy, kun Addie rypee itsesäälissä eron vuoksi, mutta lopulta tarina muuttuu iloiseksi. Tämä tarina ehkä on kaikista kliseisin, kun melkein kaikille tarinassa tapahtuu joulun ihme ja sitten ollaan onnellisia, mutta ei se minua haitannut. Viimeinen tarina nosti kirjan tunnelmaa ja jätti minullekin vähän paremman fiiliksen kirjasta.

Todennäköisesti tämä minun arvostelu on yhtä sekasotkua, mutta niin on ajatuksenikin, kun kirja koostui kolmesta eri tarinasta, jotka kuitenkin kietoutuvat yhteen. Se oli kiva puoli tässä kirjassa, miten eri henkilöiden kirjoittamat tarinat lomittuivat toisiinsa. Jeb ja Addie vilahtivat jo Johnsonin tarinassa, toki Jubilee ja Stuart ovat myös muissa tarinoissa jollain tapaa mukana, mutta henkilöiden lisäksi tarinoissa toistuvat myös asiat ja sanat, kuten Flobie-joulukylä ja pershattu. Selvästi kirjoittajat ovat yhdessä luoneet taustan tarinoille, päättäneet henkilöistä ja heidän piirteistään, jotta ovat osanneet käyttää heille tyypillisiä asioita omissa tarinoissaan.

Arvosana:

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kirjahankinnat, osa 4: Haltioiden tähti & Uinuvien kirjojen labyrintti

Kävin muutama viikko sitten kirpparikierroksella ja sieltä matkaani lähti kaksi kirjaa: Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin Kuolemanportti-sarjan toinen osa Haltioiden tähti sekä Walter Moersin Zamonia-sarjan Uinuvien kirjojen labyrintti.

Kuolemanportti-sarjasta minulla on myös ensimmäinen osa, jonka olen myös löytänyt kirpparilta aikoinaan. Haltioiden tähti maksoi kaksi euroa ja muistaakseni Lohikäärmeen siipi saman verran. Vaikka en ole aiemmin Weisilta ja Hickmanilta mitään lukenut, niin pakko oli nämä kaksi kirjaa kotiuttaa. Ensinnäkin molemmat on erittäin hyvässä kunnossa, ihan kuin niitä ei olisi ollenkaan luettu. Toiseksi ainakin minun käsityksen mukaan Weis ja Hickman ovat jonkin sortin klassikkokirjailijoita fantasiakirjallisuuden saralla.

Moersin kirjoihinkaan en ole vielä tutustunut, mutta niistä olen kuullut paljon kehuja. Tämä kirja lähti nyt kolmella eurolla matkaani, eikä ole kovin kulunut versio kyseessä. Kirjastossa usein Moersin kirjat ovat kiinnittäneet huomioni, mutta eivät kuitenkaan ole vielä lähteneet matkaani.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

David Walliams: Herra Lemu

Kirja: Herra Lemu
Kirjailija: David Walliams (suom. Jaana Kapari-Jatta)
Kuvitus: Quentin Blake
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2009 (suom. 2014)
Sivuja: 256

Chloe-tytöllä ei ole koulussa kavereita. Kotonakaan ei ole helppoa, kun äiti on parlamenttiin pyrkivä määräilevä snobi. Ylitäydellisestä siskosta ei myöskään ole iloa. Mutta sitten Chloe tutustuu Herra Lemuun, pahanpäiväisesti löyhkäävään kulkuriin. Haisusta huolimatta he ystävystyvät, ja Chloe majoittaa miehen kotinsa puutarhavajaan. Herra Lemua on kuitenkin vaikea piilotella. Ja kun Chloen perhe vihdoin tutustuu kuokkavieraaseensa, tiedossa on hillittömän hupaisia tilanteita kansakunnan ylimmällä tasolla. Eikä kaikki ole sitä miltä näyttää, ei varsinkaan herra Lemu.

* * *

Herra Lemu luettiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiirin tämän syksyn viimeistä kertaa varten. Walliamsin kirjan lisäksi luettiin Tomi Kontion Koira nimeltään Kissa -kirja, mutta siitä en tänne bloggaa erikseen. Olen sen kuvakirjan lukenut viime vuonna aikaisemmin ja tykkäsin kyllä. Kaunis kuvitus ja mukava tarina. Koirat on lähellä sydäntäni. Kuvassa näkyy minun karvaturri Rico, joka usein sabotoi lukemistani sillä, että tulee kirjan ja naamani väliin vaatien rapsutuksia.

Mutta sitten Herra Lemu -kirjaan. Tarina oli ihan ok, mutta kirja ei kuitenkaan napannut minua oikein otteeseensa. Toisinaan sitä oli todella tylsä lukea. Kodittomuus ja erilaisuuden hyväksyminen on erittäin tärkeä asia ja kirjassa se oli kyllä hyvin tuotu esille. Minuun ei kuitenkaan tämän kirjan huumori ja kirjoitustyyli uponnut, mutta uskoisin, että lapset tykkäisivät.

Hahmot olivat hieman yliampuvia, mikä ei sinänsä ole huono asia. Chloe oli suhteellisen normaali, vaikkakin yksinäinen tyttö, jota ei tunnuta hyväksyvän koulussa eikä kotona. Chloen pikkusisko Annabelle, joka taisi olla 10-vuotias, on kuin mikäkin teini. Chloen äiti taas on aivan kamala, joka suosii Annabelleä ja pitää häntä täydellisenä tyttärenä, kun taas Chloea lähinnä perheen loisena, onhan hän lihava, ruma ja taitamaton. Isä taas oli äidin tossun alla, eikä uskaltanut laittaa kampoihin. Minua ärsyttivät Chloen perhe aivan älyttömästi, lähinnä miten jotkut ihmiset voivat olla tuollaisia. Tämän vuoksi hahmojen yliampuvuus ei ole huono juttu, koska se nimenomaan herättää lukijassa tunteita ja saa pohtimaan, että kyseisenlaisia henkilöitä on maailmassa oikeastikin.

Tarina sai kyllä siis ajattelemaan asioita, mutta en silti liiemmin pitänyt kirjasta. Lapsille tämä siis varmasti on hyvä kirja ja tämän avulla heidän kanssaan voi keskustella hyvin kodittomuudesta, jota Suomessakin on, vaikka ei ehkä näykään niin selkeästi katukuvassa.

Quentin Blaken kuvituksesta en myöskään pitänyt, vaikka tavallaan se sopikin tähän kirjaan hyvin. Kuvituksesta tuli itselleni epäsiisti ja töherrelty fiilis, mutta toisaalta, Herra Lemukin oli epäsiisti tapaus, joten mikäs siinä.

Arvosana:

maanantai 7. marraskuuta 2016

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Kirja: Tähtiin kirjoitettu virhe
Kirjailija: John Green (suom.Helene Bützow)
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2012 (suom. 2013)
Sivuja: 343

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

* * *

Tuntuu, että suurin osa nuorista ihmisistä on jo lukenut John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen ja minä tulen jälkijunassa tämän asian kanssa. Toki myös monien muidenkin kirjojen kanssa sama tilanne. Mutta nyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiriä varten piti lukea jokin Greenin kirja ja päädyin lukemaan tämän, kun se on jo pitkään ollut lukulistallani. Olen lukenut jo Arvoitus nimeltä Margon ennen blogiaikaa ja Teoria Katherinesta viime kesänä. Myös Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvan olen nähnyt aiemmin ja rakastin sitä aivan älyttömästi. Koko elokuvasalin yleisö itki lopussa, enkä ole koskaan aikaisemmin kokenut leffateatterissa mitään vastaavaa.

Tuntuu etten oikein osaa sanoa tästä kirjasta nyt mitään. Tai en tiedä mistä aloittaa. Kirja oli ihana ja helppolukuinen taattu John Greenin kirja. Teksti oli sujuvaa, vaikka kuulin, että suomennosta on monet moittineet, mutta en itse ainakaan huomannut semmoista muuta kuin satunnaisten kirjoitusvirheiden kohdalla. Vaikka kirja oli toisaalta helppo ja nopea lukea, oli siellä kohtia, jotka menivät minulta ihan ohitse. Lähinnä nämä filosofiset pohdinnat. En niitten pohjimmaista ajatusta ymmärtänyt aina, mutta se ei minua oikeastaan edes haitannut. Ne oli silti kaunista tekstiä ja syvällistä ajattelua.

Tykkäsin kirjassa kovasti myös siitä, miten kirjallisuus oli Hazelin ja Augustuksen elämässä tärkeässä roolissa. Viistosta valosta kerrottiin sopivasti, jotta lukija sai jonkinlaisen käsityksen kirjan aiheesta, vaikka kirja onkin Greenin keksimää, eikä siis oikeasti julkaistu teos. Mutta jotenkin itseäni lämmitti ajatus, miten kirjallisuus oli heille tärkeää. Nykyään kun tuntuu, että Suomessa ainakaan nuorisosta ehkä suurin osa ei ole lainkaan kiinnostunut kirjallisuudesta. Minut saa yleensä aina iloiseksi sillä, että joku nuori kertoo pitävänsä kirjoista.

Mietimme lukupiirissä mistä John Greenin saama hurja suosio johtuu. Itse ajattelisin, että ehkä siitä, että hän kirjoittaa vaikeasta aiheesta helppolukuisesti ja ymmärrettävästi, mutta ei ahdistavasti. Tässäkin kirjassa Hazel oli hyväksynyt kuolemansa, ja lähinnä ajatteli, mitkä seuraukset hänen kuolemallaan on muille, esimerkiksi vanhemmilleen. Vaikka kirja onkin koskettava ja surullinen, ei se silti ole ahdistava.

Tämä kirja ehkä on sellainen, jonka voisi lukea uudelleen ja uudelleen saaden aina jotakin uutta irti, nimenomaan filosofisista ja syvällisistä pohdinnoista. Laitoin kirjan hankintalistalleni, mutta mietin, hankkisinko sen kuitenkin englanniksi. Moni on sanonut, että kannattaa lukea englanniksi, kun kirja on parempi niin.

Arvosana:

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lukuhaaste 2016 ja marraskuun lukusuunnitelmia

Kai se on jo perinteeksi muodostunut, että kirjailija Karo Hämäläinen järjestää marraskuussa lukuhaasteen Facebookissa, jonka tarkoituksena on saada ihmiset lukemaan päivittäin vähintään 30 sivua. Minusta haasteessa on erittäin hyvää se, että se ei ole vakava. Kenellekään ei tarvitse olla tilivelvollinen ja kertoa lukiko vai ei, eikä ole vakavaa vaikka haaste jäisi kesken tai muutama päivä välistä. Sitähän se elämäkin on, välillä se tulee vain asioiden väliin, vaikka olisi suunnitellut muuta.

Mutta minä ajattelin tänä vuonna haasteen ottaa vastaan, niin kuin aiempinakin vuosina olen ottanut. Luen sen mitä ehdin ja jaksan. Marraskuussa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä on koulu ja opinnäytetyön valmistuminen ja kurssien saattaminen loppuun. Paljoa ei siis enää ole, kunnes valmistun, mutta sitäkin tärkeämpää tehtävää.

Marraskuun aloitan kuitenkin lukemalla John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen loppuun. Sitä ei ole enää paljoa jäljellä, eikä pidäkään olla, koska torstaina on lukupiiri, jossa se käsitellään. Sen jälkeen aloitan lukemaan seuraavia lukupiirikirjoja, David Walliamsin Herra Lemua sekä Tomi Kontion Koira nimeltä Kissaa. Jälkimmäisen olen jo lukenut aiemmin vuosi sitten, mutta sen nyt kuvakirjana lukee nopeaa. Siitä todennäköisesti en bloggaa tänne, kun olen ajatellut ettei minulla kuvakirjoista ole oikein sanottavaa, luen niitä toisinaan sisarusteni lapsille ja muutenkin. Lisään ne kyllä yleensä Goodreadsiin, koska olen perfektionisti ja haluan sinne kaikki lukemani kirjat! :D

Viimeinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiri on siis marraskuun puolivälissä, jonka jälkeen on lukusuunnitelmat täysin auki.

PS. Vaikka Halloween virallisesti oli jo eilen, kuvituskuvana kuva minun posliinisesta kurpitsalyhdystä. Kuva on otettu vuonna 2012, kun opiskelin media-assistentiksi ja harjoittelimme ottamaan tuotekuvia. Voihan tätä viikkoa periaatteessa pitää Halloween-viikkona, kun Suomessa pyhäinpäivää vietetään vasta ensi viikonloppuna.