maanantai 21. marraskuuta 2016

John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle: Let It Snow : Kolme talvista rakkaustarinaa

Kirja: Let It Snow : Kolme talvista rakkaustarinaa
Kirjailijat: John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle (suom. Helene Bützow, Inka Parpola & Kaisa Kattelus)
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2008 (suom. 2016)
Sivuja: 312

Kolme toisiinsa lomittuvaa riemukasta ja romanttista tarinaa täynnä lunta ja unohtumattomia suudelmia.

Valtava lumimyräkkä toimii Amorina kolmelle epätodennäköiselle parille Gracetownin pikkukaupungissa.

Tarinassa Jubilee Expree kinoksiin juuttuneesta junasta lähtee sisukas tyttö etsimään kahvilaa tuiskun läpi ja päätyy riskialttiille oikopolulle suloisen tuntemattoman kanssa.

Lumienkeli-ilmiössä kolme ystävystä yrittää voittaa kilpajuoksun samaan kahvilaan eikä heitä pysäytä auton päätyminen lumipenkkaan. Myrskyisä matka selvittää yllättäen myös tunteita.

Sikojen suojeluspyhimyksessä minipossun kohtalo on rakkaudenkipeän baristan käsissä - tytön jolla on sydän paikallaan mutta joka ei pysty olemaan ajattelematta vain itseään, vaikka tosissaan yrittäisi.

* * *

Minulla oli tälle kirjalle odotuksia, jotka eivät täyttyneet. Kolmesta talvisesta rakkaustarinasta, jotka ovat riemukkaita ja romanttisia, tulee mieleen sellaiset tarinat, jotka ovat täynnä ylitse pursuavaa iloa ja onnea. Talvi kuvattaisiin kauniisti ihmeemaa-tyylisesti, varsinkin kun tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan. Mutta minusta takakannen riemukas sana on aivan väärä kuvaamaan tätä kirjaa.

Ensimmäinen tarina on Maureen Johnsonin Jubilee Express. Se kertoo Jubileesta, jonka vanhemmat joutuivat putkaan ja hänet lähetettiin junalla Floridaan isovanhempien luokse. Juna jäi jumiin Gracetowniin, jossa Jubilee tapaa Stuartin. Jubileella on jo kuitenkin poikaystävä Noah, joka on täydellinen.

Minusta tarina oli ärsyttävä, varsinkin Jubileen takia. Hän oli negatiivinen ja inkutti kaikesta vastaan vähintään ajatuksissaan. Hänellä oli selvästi ongelmia nimensä hyväksymisessä, koska hän valitti aina ajatuksissaan ettei jaksaisi vastata aina kaikkiin samoihin kysymyksiin erikoisen nimensä vuoksi. Koko tarina oli käytännössä valitusta ja inkutusta. Noah taas oli täydellisen komea ja hyvä koulussa, kaikki olivat hänen peräänsä mutta hän silti oli vaatimaton. Ainoa huono puoli oli, että Noah oli aina kiireinen kaikkien harrastustensa ja perhevelvoitteidensa takia. Stuartia verrattiin sitten koko ajan Noahiin. Stuart on komea, mutta ei sillä tavalla kuin Noah, koska Noah nyt on tietenkin komeampi.

Minusta tuntuu, että Jubileen negatiivisuus tarttui myös minuun ja tämä teksti on yhtä valitusvirttä myös :D Mutta en siis pitänyt tästä tarinasta yhtään ja sen vuoksi kirjan lukeminen lähti hitaasti liikkeelle. Ensimmäisten 50:n sivun lukemiseen meni monta päivää, kunnes päätin, että luen tämän tarinan kerralla loppuun ja sitten se on luettu. Kirjaa en tämän perusteella kesken halunnut jättää, koska halusin antaa muillekin tarinoille mahdollisuuden. Tämän perusteella minulla ei kyllä löydy kiinnostusta tutustua Johnsoniin muuhun tuotantoon, vaikka sitä suomennettaisiin. Toki mieli voi muuttuakin.

Seuraava tarina oli John Greenin Lumienkeli-ilmiö, jossa Tobin, JP sekä Herttua lähtevät Waffle Houseen kaverinsa Keunin pyynnöstä. Keun on siellä töissä ja kahvilaan oli saapunut 14 cheerleaderiä suojaan lumimyräkältä.

Onneksi jatkoin kirjan lukemista, koska tykkäsin Greenin tarinasta jo enemmän. Toki Johnsonin tarina oli vähän latistanut fiilistä lukea koko kirjaa eikä Greenin tarina sitä saanut nostettua kovin paljoa. Mutta tarina oli aivan tyypillistä John Greenin käsialaa. Tästä voisi sanoa, että tarina oli riemukas.

Viimeinen tarina oli Lauren Myraclen Sikojen suojeluspyhimys. Addie on töissä Starbucksilla ja on juuri eronnut poikaystävästään Jebistä. Addie on itsekeskeinen henkilö, vaikka yrittää koko ajan ajatella vähemmän itseään.

Aluksi minua ärsytti Addien itsekeskeisyys ja sitten kuitenkin se, että hän koko ajan sai olla kavereilleen selittämässä, että yrittää ajatella muitakin, eikä kaverit tietenkään uskoneet. Negatiivisuutta tästäkin tarinasta löytyy, kun Addie rypee itsesäälissä eron vuoksi, mutta lopulta tarina muuttuu iloiseksi. Tämä tarina ehkä on kaikista kliseisin, kun melkein kaikille tarinassa tapahtuu joulun ihme ja sitten ollaan onnellisia, mutta ei se minua haitannut. Viimeinen tarina nosti kirjan tunnelmaa ja jätti minullekin vähän paremman fiiliksen kirjasta.

Todennäköisesti tämä minun arvostelu on yhtä sekasotkua, mutta niin on ajatuksenikin, kun kirja koostui kolmesta eri tarinasta, jotka kuitenkin kietoutuvat yhteen. Se oli kiva puoli tässä kirjassa, miten eri henkilöiden kirjoittamat tarinat lomittuivat toisiinsa. Jeb ja Addie vilahtivat jo Johnsonin tarinassa, toki Jubilee ja Stuart ovat myös muissa tarinoissa jollain tapaa mukana, mutta henkilöiden lisäksi tarinoissa toistuvat myös asiat ja sanat, kuten Flobie-joulukylä ja pershattu. Selvästi kirjoittajat ovat yhdessä luoneet taustan tarinoille, päättäneet henkilöistä ja heidän piirteistään, jotta ovat osanneet käyttää heille tyypillisiä asioita omissa tarinoissaan.

Arvosana:

2 kommenttia:

  1. Mulla tää odottaa yöpöydällä! Musta tuntuu, että mulla tulee olemaan vähän samat fiilikset tästä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vieläkin vähän ristiriitaiset fiilikset. Vaikka annoinkin kolme tähteä ja tavallaan tykkäsin kuitenkin lopulta niin tavallaan silti inhosin. Johtuu ehkä tuosta Johnsonin tarinasta et se vetää tämmöiset fiilikset koko kirjaa kohtaan :D Mut toivottavasti sä tykkäät!

      Poista