tiistai 31. tammikuuta 2017

Määrittelemättömän mittainen lukutauko, mutta ei blogitauko

Marraskuun täysikuu
Olen marmattanut koko blogini pienen olemassaolon ajan sitä, miten lukujumi meinaa vaivata vähän väliä. Jatkan samaa linjaa. Tässä on nyt muutaman päivän oikein ahdistanut, kun en saa luettua mitään. Hirveästi olisi kirjoja, joita haluaisin lukea, katselen pienen pientä kirjahyllyäni huokaillen ja toivoen, että voisin lukea niitä kirjoja, sillä hyllyni pitää sisällään niin paljon ihania teoksia, joihin haluaisin tarttua mahdollisimman pian. Mutta kun tartun kirjaan ja yritän lukea, ei se vain onnistu ollenkaan.

Päätin eilen illalla, että ehkä on lukutauon paikka. Etten yrittäisikään edes lukea ja antaisin kaikkien kirjojen nyt rauhassa vain olla. Antaisin aikaa kaikelle. En tiedä mistä tämä ongelmani johtuu, kun tuntuu, että se on ollut jo pitkään. Ehkä koululla on ollut suuri vaikutus, enkä vieläkään ole "palautunut" vaikka valmistumisesta on jo kuukausi. Ehkä stressi on jatkunut niin pitkään ja jatkuu edelleen, että se vaikuttaa. Myös tämä lukemisen vaikeus on itsessään stressannut minua.

Kaipaan sitä, kun joku kirja nappaa niin mukaansa ettei sitä malta laskea käsistä. Kaipaan myös sitä, kun löytyy niin hyvä kirja, jota voisin hehkuttaa kaikille vastaantulijoille. Hyviä kirjoja olenkin lukenut, mutta en niin hyviä. Tai sitten olisin pitänyt niistä paljon enemmän ellei tämä olotila olisi vaikuttanut asiaan, en tiedä. Monille kirjoille olen kuitenkin tänä aikana antanut viisi tähteä, mutta silti en ole saanut niistä sellaista hehkutushuumaa kuin olisin halunnut. Mutta ne kirjat ansaitsivat siltikin ne viisi tähteään.

Haluaisin saada kuitenkin takaisin sen innon ja palon siihen lukemiseen. Kateellisena olen Goodreadsissa seuraillut, kun ihmiset saavat kirjoja päätökseen, tarttuvat seuraavaan ja arvostelevat sen parin päivän päästä. Haluan myös päästä siihen samaan tilanteeseen vielä joskus, että kirjan lukemiseen ei menisi aikaa viikko tolkulla vaan muutama päivä tai max. viikko.

Niinpä päätin nyt jättää kaikki kesken olevat kirjat kesken ja palata niihin joskus myöhemmin, palauttaa kirjastojen kirjat ja olla lukematta mitään. Ainut mitä ehkä yritän lueskella pikku hiljaa on lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiriin kirja, kun piiri taas alkaa parin viikon päästä, mutta muuten annan itselleni määrittelemättömän mittaisen lukemattomuusrauhan. Toivon, että lukuinto palaisi takaisin kunnollisena ja saisin jätettyä tämän kaiken taakse.

Blogi ei kuitenkaan jää tauolle. Minulla on yksi arvostelu vielä kirjoittamatta, joten se tulee jossakin vaiheessa vielä ja sen jälkeen arvosteluiden julkaisemiset jatkuvat kun saan jotain luettua. Myös yksi kirjahankintapostaus on tuloillaan. Metsästän myös yhden tietyn sarjan kirjoja, joista voisin myös tehdä postauksen, kun niitä ei enää kirjakaupoista saa ja haluaisin kyseiset kirjat hyllyyni löytää. Aion myös kirjablogikuvioissa olla aktiivisesti mukana ja lukea muiden bloggauksia sekä kommentoida. En aio mihinkään kadota, vaikka nyt lukutaukoa otankin :)

Minusta tuntuu, että tämä blogiteksti on hirveän sekava, enkä saanut puoliakaan ajatuksistani tuotua esille, mutta samapa se. :D

maanantai 23. tammikuuta 2017

Elina Alasentie: Joka kodin raivausopas

Kirja: Joka kodin raivausopas
Kirjailija: Elina Alasentie
Kustantaja: Paasilinna
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 139

Onko tavaroita kotona aivan liikaa?
Mahtuuko sinne sekaan enää ollenkaan?
Mihin kaikki hankitut tavarat oikein mahtuvat?

Joka kodin raivausopas - ja sillä siisti :) -kirjassa esitellään kahdeksankohtainen reitti tavaroiden raivaukseen ja järjestämiseen tehokkaasti ja innostavasti. Ylimääräisestä tavarasta halutaan nyt päästä eroon kiihtyvällä tahdilla ja uuden hankkimistakin pakoilee yhä suurempi määrä kuluttajia.

Tavarasta on tullut uusi "läski" ja tavaramäärien vähentämisestä on tulossa uusi muoti-ilmiö niin ekohenkisten kuin yksinkertaisempaa elämää tavoittelevienkin keskuudessa.

Joka kodin raivausopas - ja sillä siisti :) auttaa, opastaa ja kannustaa pienempään tavaramäärään siirtymisessä ja sen järjestämisessä.

Tämän kirjan avulla voit selättää kaaoksen. Tällä hetkellä suomenkielisiä tämän alan kirjoja ei ole käytännössä lainkaan saatavilla.

* * *

Monille varmasti kirjoista tulee tietynlainen tunnelma, tai en tiedä onko tunnelma oikea sana. Hirveän vaikea kertoa, mitä yritän ajaa takaa, mutta yritän. Tätä kirjaa alkaessa lukemaan, minulle iski valtava ahdistus ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Minulle tuli tunne, että on kauhea kiire, huomasin, että luen tekstiä niin kuin joku jahtaisi perässä enkä pystynyt ollenkaan rauhoittamaan. Tekstin rytmi vaan tuntui minusta kauhean kiireiseltä. Se vaikutti myös kirjan kokonaistunnelmaan, mikä jokseenkin minulta muodostui negatiivisemmaksi.

Oma asuntoni on pieni yksiö ja minulla on aivan liikaa tavaraa. Olenkin halunnut karsia tavaroitani, mutta en edelleenkään ole saanut aloitettua projektia. Olen lukenut KonMarin ja nyt tämän. Molemmista kirjoista sain kyllä pienen kipinän, että nyt haluan sen projektin aloittaa, varsinkin kun olen työtön ja aikaa on.

Vaikka Joka kodin raivausopas on lyhyt kirja, sen lukemiseen meni kauan aikaa. Siihen varmasti vaikutti tuo alussa kertomani tunnelma ja lukukokemuksen negatiivisuus. Tässä kirjassa oli melko itsestäänselviä asioita, mutta ihan hyviä huomioitakin. Esimerkiksi kaaos on jokaisella henkilökohtainen ja vaikuttaa ihmisiin eri tavalla. Minulla kaaos vaikuttaa mielialaan, toimintakykyyn ja itsetuntoon. Koti kun on kaaoksessa, mieliala on matalana kun tietää, että pitäisi saada tavaroita vähennettyä, mutta ei vaan saa, eli toimintakyky on kadonnut. Itsetuntoon se vaikuttaa siten, että ahdistaakin ajatus yllätysvieraista ja se ahdistus on läsnä koko ajan. Vakaana aikomuksena onkin nyt saada projekti käynnistettyä, joten kirjan käytännöllisyydestä en osaa vielä mitään sanoa.

Lukukokemuksena kirja nyt oli ehkä vähän mitäänsanomaton. Ihan hyödyllinen se minusta on, mutta tosiaan tuo tunnelma vähän lässähti ja vaikutti kaikkeen. En sitten tiedä, mistä tietynlainen lukurytmi kuhunkin kirjaan syntyy, mutta olen muissakin kirjoissa toisinaan huomannut sen vaikuttavan negatiivisesti. Voin tätä kirjaa kuitenkin suositella jos joku haluaisi oppaan, joka saisi kipinän kodin raivaukseen. Aiempi "kritiikkini" johtui täysin henkilökohtaisesta kokemuksestani. Ainut kritiikki, minkä itse kirjaa kohtaan voisin sanoa on se, että KonMarissa oli huomioitu paljon se, että jotkut tavarat voivat olla täysin turhia mutta tuoda iloa. Tässä kirjassa taas painotettiin turhien tavaroiden pois heittämistä. Olen joskus aikoinaan tehnyt sen virheen, että käynyt tavaroitani läpi ja karsinut niitä, jotka ovat turhia, mutta ovat saattaneet saada minut iloiseksi. Se vie pois kokonaan sen raivauksen tuoman hyvän fiiliksen ja siksi minusta myös tuo KonMarin tuoma huomio olisi yhtä tärkeä asia ottaa esille. Minä ehkä mieluiten käyttäisinkin näitä kahta teosta rinnakkain, sillä molemmissa kirjoissa on asioita, joita itse en aivan täysin hyväksynyt, sekä asioita jotka lomittuvat hyvin toisiinsa. Sanoisinkin, että mielestäni nämä kaksi teosta ehkä täydentäisivät toisiaan hyvin.

Arvosana:
★★★

tiistai 17. tammikuuta 2017

Kirjahankinnat, osa 7: Arvontavoitot & kirjaston poistot

Taas pukkaa kirjahankintapostausta. Näitähän on nyt tullut aika monta, hupsista. Jospa nyt tulisi pieni paussi, kun yritän olla hankkimatta kirjoja hetkeen. Heh, niin varmaan...

Nämä hankinnat on kuitenkin joulukuulta. Osallistuin erilaisiin kirjajoulukalentereihin ja onni suosi tänä vuonna Lukufiiliksen järjestämässä joulukalenterissa Instagramissa. Voitin Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä -kirjan, jossa on mielestäni kaunein kansi ikinä. Ihailin tätä kirjaa 2015 syksyllä ollessani työharjoittelussa ja purettuani kirjatilausta. Oli ihana yllätys, että Lukufiilis oli kirjan lisäksi palkintooni lisännyt Lukukeskuksen kangaskassin, jossa lukee Lukemalla parempi maailma. Ihana ♥

Vera Valan kirjan voitin Kirjakaapin avaimen synttäriarvonnassa. Jonna oli myös laittanut palkinnon mukaan yllärinä kaksi enkelisuklaapatukkaa. Tällaiset pienet yllätykset on aina kivoja, kun niitä ei osaa ollenkaan odottaa. Kiitoksia myös Jonnalle!

Kävin joulukuussa myös kotikuntani kirjastossa. Huomasin siellä poistomyyntipöydän ja kävin sen pikaisesti kiertämässä aikomuksena olla ostamatta mitään. Kyllähän sen tietää, että jos ei halua mitään ostaa niin ei pitäisi mennä edes kurkkimaan. Tällä kertaa voin kuitenkin hyvällä mielellä sanoa, että todellakin kannatti! Gabaldonilta en ole vielä lukenut Matkantekijä-sarjaa ollenkaan, mutta olen katsonut Outlanderin ekan kauden. En omista kirjasarjasta aiempia osia, mutta tämä tarttui silti mukaan. Kirja ei ole ollut kirjaston lainauksessa ollenkaan eikä ole edes päällystetty. Varmaan lahjoituksena saatu tai jotain. Muutama naarmu kannessa oli, mutta ei ne nyt haittaa.

Wardin sarjasta olen lukenut ensimmäisen osan ja tämä Uudestisyntynyt rakastaja on 10. osa. Tämä kirja on ollut lainauksessa, mutta oli todella hyvä kuntoinen. Aavistelen, että muuta sarjaa pienessä kirjastossa ei ole edes ollut ja tämä kirja ei siksi ole hirveästi liikkunut. En ainakaan ole missään vaiheessa tätä sarjaa nähnyt kirjastossa ja olen kuitenkin siellä ollut töissäkin. Ehkä tämäkin on tullut joskus lahjoituksena tai sitten oli vahinkohankinta :)

Minun onni se, ostin nämä nimittäin 50 sentillä pois. Yhteensä siis.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Leigh Bardugo: Six of Crows

Kirja: Six of Crows
Kirjailija: Leigh Bardugo
Sarja: Six of Crows #1
Kustantaja: Indigo
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 495

Criminal prodigy Kaz Brekker has been offered wealth beyond his wildest dreams. But to claim it, he'll have to pull off a seemingly impossible heist:

Break into the notorious Ice Court (a military stronghold that has never been breached)

Retrieve a hostage (who could unleash magical havoc on the world)

Survive long enough to collect his reward (and spend it)

Kaz needs a crew desperate enough to take on this suicide mission and dangerous enough to get job done - and he knows exactly who: sox of the deadliest outcasts the city has to offer. Together, they just might be unstoppable - if they don't kill each other first.

* * *

Englanninkielisessä kirjablogimaailmassa on kovasti kehuttu Leigh Bardugon Six of Crows -sarjaa, ja kun se löytyi kotikuntani kirjastokimpasta, päätin laittaa varauksen ja tarttua kirjaan. Hieman hirvitti kirjan paksuus, kun en tosiaan hirveästi ole englanniksi vielä lukenut. Vaikka kynnys aloittaa kirja englanniksi on aina suuri, päätin astua sen yli ja olla huomioimatta ennakkoluuloisia ajatuksiani. Varsinkin, kun lukeminen lähti kunnolla vauhtiin, totesin, että eihän tämä nyt niin vaikeaa ole ja yllättävän hyvin ymmärränkin. Joka päivä kuitenkin uudelleen kirjaan tarttuminen oli hankalaa, joten selvästikään en vielä ole sinut englanniksi lukemisen kanssa. :D Ehkä se tästä. Lukemallahan vain sitä lukemisessa kehittyy. Ja tämähän oli tosiaan vasta kolmas englanniksi lukemani kirja.

Aloittaessa kirjaa, tuli hieman epävarma olo. Olin katsonut, että tämä on sarjan ensimmäinen osa, mutta silti kirjan alussa olleissa arvosteluissa oli viitattu Bardugon Grisha-trilogiaan. Grishat liittyvät vahvasti tähänkin sarjaan, joten hieman alkoi mietityttämään pitäisikö Grisha-trilogia lukea sitten ensin. Mutta hetken asiaa tutkittuani, Six of Crows -sarja ilmeiseti sijoittuu samaan maailmaan kuin Grisha-trilogia, mutta eri aikakauteen ja eri hahmoihin. Maailma eikä Grishat olleet tietenkään tuttuja, joten alku meni niitä ihmetellessä, mutta hyvin kirjaan pääsi kuitenkin mukaan.

Kirja on kerrottu monen hahmon kautta, pääasiassa Kazin, Inejin, Ninan, Matthiaksen ja Jesperin näkökulmista. Näkökulmien vaihtelu ei haitannut lukemista, kun se oli selkeä vaihdos lukujen yhteydessä. Omiksi lempparihahmoiksi nousi Kaz, Inej ja Nina. Matthias ärsytti aluksi negatiivisuudellaan, mikä toki oli ymmärrettävää, mutta lopulta hänkin oli ihan ok hahmo. Juonen kannalta tietysti tärkeä.

Kirja jäi cliffhangeriin, joten täytyy Crooked Kingdomkin lukea. Jotenkin todella paljon raskaampaa oli lukea englanniksi, mutta toisaalta tuli pieni innostuksen kipinä siihen. Toki tässäkin kirjassa paljon meni niin etten ymmärtänyt enkä jaksanut alkaa sanoja tarkistelemaan, mutta kokonaisuuden ymmärsi hyvin. Lähinnä pienet yksittäiset tapahtumat tai kuvailevat tekstit menivät ohitse.

Voin kuitenkin suositella Bardugon kirjaa. Fantasiamaailmasta huolimatta kirjaan on helppo päästä mukaan ja kieli on ihan perus-englantia. Noin 500 sivua tuntuu hurjalta määrältä vieläkin itsestä, mutta olen iloinen (ja vähän ylpeäkin :D) että jaksoin kirjan lukea. Nyt ajattelin pitää hetken taukoa englanniksi lukemisesta, mutta kovasti kutkuttaa jo tarttua seuraaviin suomentamattomiin sarjoihin lukulistallani :)

Arvosana:
★★★★

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kirjahankinnat, osa 6: Joululahjat 2016

Sain joululahjaksi neljä kirjaa. Kolme näistä oli joululahjalistallani ja yksi oli yllärilahja, mutta mukava sellainen.

Listaltani löytyivät Kass Morganin The 100 -sarjan jatko-osa Day 21, Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä sekä Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarjan kolmas osa Väristyksiä haudan takaa. Morganin sarjasta minulla on ensimmäinenkin osa itselläni ja olin pitkään halunnut hankkia jatko-osatkin hyllyyni sillä kirjoihin perustuva tv-sarja on yksi lemppareistani. Harry Potterista taas ajattelin, että saankohan sitä ollenkaan lahjaksi, kun en sitä erikseen ollut erityisesti maininnut toivovani. Olen aiemmat Potter-kirjani saanut synttäri- ja joululahjaksi aikoinaan siskoltani. Harrisin kirjan olen lukenut ja tykkäsin Harper Connelly -sarjasta kovasti ja siksi toivoin sarjaa omaan hyllyyni. Täytyy hankkia muutkin osat vielä jossakin vaiheessa.

Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma oli ihan mieluisa yllätyskirja. Olen kuullut siitä paljon kehuja ja Pulkkinen onkin ollut lukulistallani jo pitkään.

Kirjalahjoja on mukava avata kääreistään ja minä ainakin tulin, ja edelleen olen, superonnelliseksi näistä lahjoista. ♥

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kirjavuosi 2016

2016 vuoden aikana luin 38 kirjaa, mikä on ihan keskiverto määrä minulle. Goodreadsin lukuhaasteeksi olin laittanut alun perin 48, mutta laskin sen syksyllä 36, kun tiesin etten voi alkuperäistä määrää saavuttaa mitenkään opinnäytetyön ollessa kesken ja pääprioriteettina. Blogin aloittamisen jälkeen luin 24 kirjaa, joista ihan kaikista en ole blogannut (kuvakirjat, yksi tietokirja ja wreck this journal).

Luetuista kirjoistani
  • 26 oli kaunokirjoja
  • 8 tietokirjaa
  • 2 sarjakuvaa
  • 1 runokirja
  • 1 muu kirja
Lukemistani kirjoista peräti 19 oli kotimaisia kirjoja! Olin tästä määrästä hiukan yllättynyt, kun tuntuu, että luen kotimaista kirjallisuutta todella vähän, vaikka tiedän, että viime aikoina määrä on kasvanut. Kaikki viime vuonna lukemani kirjat löytyvät Goodreadsista. Minut saa pyytää siellä kaveriksi, jos tekee mieli. :)



Vuoden aikana lukemista kirjoista suosikeiksi nousivat Saga-sarjakuvat, Harry Potter ja viisasten kivi, Tähtiin kirjoitettu virhe sekä Kuura. Tykkäsin kovasti myös Kerstin Gierin Unien kirjat -trilogiasta, jonka viimeisen osan luin tänä vuonna. Blogia ennen luin J. R. Wardin Pimeyden rakastajan, joka nousi myös yhdeksi suosikiksi. Aion kirjan lukea kyllä uudelleen pian, kun olen unohtanut jo sen tapahtumat melkoisen hyvin ja haluan sarjaa jatkaa.

Tänä vuonna lukusuunnitelmiini kuuluu Seinäjoen pääkirjaston 100 kirjan lukuhaasteeseen osallistuminen. Hieman epäilen saanko luettua 100 kirjaa vuoden aikana, mutta katsotaan kuinka käy. Goodreadsiin laitoin tavoitteeksi kuitenkin vain 48. Lisäksi toivon, että saisin luettua paljon oman hyllyn kirjoja, koska niitä en ole lukenut juuri lainkaan. Uutuuksiakin uskon lukevani, kun olen jo kirjastoon tehnyt muutamia varauksia. Sen suurempia suunnitelmia en aio tehdä, enkä aio muihin haasteisiin osallistua. Lukeminen meinaa olla nykyään minulle suorittamista ja haluaisin päästä siitä eroon, jotta voisin täysin vain nauttia rakkaasta harrastuksesta.

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Toivotaan, että tästä tulee oikein kirjarikas ja hyvä vuosi! :)