perjantai 31. maaliskuuta 2017

Lauren Kate: Langennut

Kirja: Langennut
Kirjailija: Lauren Kate (suom. Inka Parpola)
Sarja: Langennut #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2009 (suom. 2017)
Sivuja: 453

Luce Pricen epäillään sytyttäneen tulipalon, jossa hänen poikaystävänsä kuoli, ja rangaistukseksi hän joutuu tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen, missä kaikki muut oppilaat vaikuttavat sosiopaateilta. Uudessa koulussa Luce kohtaa Danielin, arvoituksellisen, etäällä pysyttelevän pojan, joka vetää tyttöä puoleensa kuin magneetti.

Luce haluaa selvittää Danielin mysteerin hinnalla millä hyvänsä. Totuuden tavoittelu vie hänet osalliseksi sielua ravistelevaan draamaan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää...

* * *

Päällimmäisenä ajatuksena on EI. Ei ei ei. Huoh. Tässä kirjassa olisi juonellisesti paljon potentiaalia, mutta näin tämä ei vain iskenyt minuun mitenkään. Langenneet enkelit ovat mielenkiintoinen aihe ja paranormaali romantiikka on minulle mieluinen genre, mutta tämän kirja aiheutti lähinnä harmaita hiuksia ja myötähäpeää. Kirja tuntui hutaistulta, vaikka toki tälläkin oli hetkensä.

Lukiessa tuntui, että tässä kirjassa kaikki vaan on väärin. Kaikki tapahtumat, kaikki Lucen päätökset, ihmisten käytös, aivan kaikki. VÄÄRIN. En kyllä osaa sanoa miten tämä kirja olisi pitänyt kirjoittaa, jotta ne oikein olisi, olematta kuitenkaan genrelleen niitä kliseisimpiä. Äh.

Kirjan loppu hieman paransi lukukokemusta, vaikka se oli toisaalta todella rasittava, ja cliffhanger ainakin jätti jälkeensä kiinnostuksen seuraavan osan lukemiseen mikäli se edes suomennetaan. Loppu ja kaiken selittäminen oli turhan pitkitetty, koska se alkoi jo olla rasittavaa lukea, kuinka pihalla Luce oli kaikesta.

Dialogi oli toisinaan minusta kehnoa. Välillä oli myös hankala kuvitella tapahtumien miljööt, kun ne selitettiin vähän huonosti. Esimerkiksi jossakin tilanteessa kuvittelin Lucen olevan koulun aulassa, mutta seuraavassa tilanteessa hän saa jalkapallosta päähän ja onkin urheilukentällä. En tiedä missä välissä hän sinne sitten siirtyi vai menikö minulta jotakin pahasti ohi, sekin on mahdollista. Kirjasta on ilmestynyt elokuva ja toivon, että se olisi parempi kuin kirja.

Kirjassa kuitenkin pidin Pennin, Arrianen ja Rolandin hahmoista. Penn oli ihanan omaperäinen ja lojaali ystävä Lucelle. Arriane oli myös erikoinen persoona ja toi särmää kirjaan. Rolandista olisin toivonut kirjassa olevan enemmänkin, mutta ehkä seuraavissa osissa sitten.

Kirja jätti melko turhautuneen fiiliksen ja lähinnä olen onnellinen että se on nyt luettu. Harmittaa jopa, kun en tästä niin pitänyt. Kaksi tähteä kuitenkin potentiaalista ja lopun cliffhangerista.

Mutta Ranganathanin lain mukaisesti, toivon ja uskon, että tällekin kirjalle löytyy ne lukijansa (eihän tämä muuten olisi Amerikassa niin suosittu eikä leffaa olisi tehty), mutta tämä kirja ei ollut minua varten. 

Arvosana:
★★

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

Kirja: Oonko ihan normaali?
Kirjailija: Holly Bourne (suom. Kristiina Vaara)
Sarja: Normaali #1
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2017)
Sivuja: 412

Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun OCD:tä vastaan hän aloittaa uudessa koulussa, jossa häntä ei tunneta "tyttönä joka sekosi" (vaan korkeintaan leffahulluna).

Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?

* * *

Kylläpä tämä kirja pisti miettimään asioita! Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa sen lisäksi että pidin tästä kirjasta kovasti, tämä oli myös vaikuttava.

Kirjassa käsitellään tärkeitä asioita kuten mielenterveysongelmia sekä epätasa-arvoa tietenkin ystävyyden ja oman identiteetin etsimisen lisäksi. Mielenterveysongelmat ovat vieläkin tietynlainen tabu, eivätkä ihmiset ongelmistaan puhu, saati sitten nuoret. Mielestäni tämä kirja toi erittäin hyvin esille sen, minkälaista on painia omien ongelmien kanssa ja yrittää selvitä arjesta ja elämästä yleensä. Ei se ole helppoa kenellekään, oli mielenterveysongelmia tai ei.

Epätasa-arvo tulee kirjassa esille feminismin kautta. Itse en ole feministi vaikka naisten ja miesten välistä tasa-arvoa kannatankin. Kirjassa Evie kavereineen perusti oman feministisen ryhmänsä ja aina ryhmän kokoontuessa keskusteltiin jostakin tärkeästä heitä kiinnostavasta aiheesta. Tietysti nämä läpi käydyt asiat olivat mielenkiintoisia ja minäkin aloin niitä ajatella paljon niitä. Kirjassa tuli hyviä näkökulmia esille. Dialogi tyttöjen välille oli saatu hyvin kirjoitettua, eikä tärkeiden asioiden läpi käymisestä tullut saarnamaista. Voisin ehkä sanoa, että pienen pienen feminismin siemenen löysin itsestäni ja kiinnostuin aiheesta enemmän. Täytyy perehtyä aiheeseen enemmän.

Tykkäsin kirjassa kovasti leffaviittauksista. Suurinta osaa mainituista leffoista en itse ole edes nähnyt, mutta tykkäsin silti niiden mukana olemisesta. Leffaviittaukset eksyivät usein keskusteluihin ja vaikka en itse ollutkaan kyseistä elokuvaa nähnyt, ei tullut sellaista tunnetta että jotakin olisi mennyt pahasti ohi. Täytyy sanoa, että olin iloinen kun olen Matrixin nähnyt ja sen viittauksen ymmärsin, vaikka en kyllä kyseisestä leffasta tykkää! :D

Evie on myös hahmona fiksu, samoin kuin kaverinsa, ja heidän puheessaan vilisi sanoja, joita en itse olisi mieltänyt 16-vuotiaiden käyttävän, mutta se oli mukava ja positiivinen juttu. Se toi minusta hahmoihin syvyyttä entisestään. Hahmoista ehkä minun suosikikseni Evien lisäksi nousi hänen pikkusisko Rose, joka myös oli erittäin viisas tyttö ikäisekseen. Hän muistutti minua Kerstin Gierin Unien kirjat -trilogian päähenkilö Livin pikkusiskoa Miaa, josta myös pidin. Guy oli myös mukavahko kunnes lopulta ei ollutkaan, näin nätisti sanottuna paljon spoilaamatta. Pidin kirjan lopussa siitä, että se ei ollut kliseinen happy ending rakkaus voittaa kaiken, vaikka ei minulla sinänsä niitäkään vastaan mitään ole. Tämä oli mukavaa vaihtelua.

Voisin varmaan tästä kirjasta höpötellä vaikka kuinka paljon, koska tämä oli pitkästä aikaa semmoinen kirja, josta minulla oikeasti asiaa riittäisi. Pääasiassa luen puhdasta viihdekirjallisuutta, mihin tämäkin kirja toki kuuluu, mutta kuitenkin tämä vaikutti niin paljon tärkeiden teemojensa kautta. Sen puolesta ainakin minä voisin sanoa, että Bourne onnistui kirjansa kanssa hyvin. Innolla odotan sarjan seuraavaa osaa, joka kaiketi julkaistaan vielä tänä vuonna! Voin lämpimästi suositella luettavaksi.

En yleensä kirjoista ota sitaatteja, mutta tämän kirjan lopussa oli muutama asia, jotka koskettivat erityisesti itseäni ja siksi ajattelin ne tähän jakaa. Nämä ovat melko kliseisiä sitaatteja, mutta itse ainakin tarvitsen joskus näistä muistutuksen. :)

"Sä. Evelyn. Sä olet aina, niinku: 'Olisinpa mä sellainen' tai 'Voisinpa mä olla enemmän niin kuin se-ja-se'. Sulla on pakkomielteinen tarve olla normaali, mutta kun normaali on tylsää, ja sä olet erityislaatuinen, Evie. Lupaa mulle, että sä lakkaat yrittämästä olla olematta sä."
(Evien pikkusisko Rose Evielle, s. 382)
 "Kaikki ovat normaaliuden jyrkänteellä. Kaikkien mielestä elämä on silkkaa painajaista joskus, eikä ole olemassa 'normaalia' tapaa selvitä siitä." Sarah huokaisi. "Ei ole olemassa normaalia, Evelyn. On vain se, mikä on sinulle normaalia. Sinä jahtaat kummitusta."
(s. 388)


PS. Tässä postauksessa ei varmaan ollut mitään järkeä. Punainen lanka on varmaan hukassa, niinku aina.

Arvosana:
★★★★★

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Kirja: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kirjailija: J.K. Rowling (suom. Jaana Kapari)
Sarja: Harry Potter #2
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1998 (suom. 1999)
Sivuja: 365

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Ford Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?

* * *

Aloitimme kavereideni kanssa Harry Potter -lukupiirin ja tarkoituksena on lukea kaikki Harry Potterit putkeen, toki välissä minä pyrin lukemaan muutakin. Koska itse luin jo Viisasten kiven viime kesänä, päätin etten lue sitä vaikka keskusteluun osallistuinkin. Aloitin siis lukemisen Salaisuuksien kammiosta.

Tästä kirjasta on hirveän hankala alkaa kirjoittaa blogipostausta, sillä tuntuu ettei minulla ole paljoa sanottavaa. Tykkäsin tästä kovasti, niin kuin Viisasten kivestäkin, mutta silti päällimmäisenä on jotenkin sanaton ja tyhjä tunne.

Kirjan maailmaan oli ihana palata reilun puolen vuoden jälkeen ensimmäisen osan lukemisen jälkeen. Salaisuuksien kammio leffana on minulle tietyllä tapaa kaikista jännin basiliskin takia, joten odotin kirjaltakin vähän samanmoista fiilistä. Iltaisin lukiessa basiliskin hyökkäyksistä ja suhinoista alkoi hieman ihokarvat nousta pystyyn, vaikka ei kirja sinänsä sitten niin jännittävä ollutkaan. Hyvä kuitenkin.

Kirjassa kuitenkin itse basiliski-kohtaus oli mielestäni paljon "köyhempi" kuin elokuvassa. Tuntui, että kohtaus oli ja meni yhtäkkiä, kun taas elokuvassa visuaalisuuden avulla siitä on ehkä saatu hieman järkevämpi. Toki tuollainen tilanne on varmasti verbaalisesti hankala kertoa.

Gilderoy Lockhart oli kirjassa ehkä ärsyttävämpi hahmo kuin elokuvassa vaikka sen katsomisesta on vuosia aikaa. Parasta tässä kirjassa kuitenkin ehkä oli Weasleyn Ford Anglian touhuilut.

Meillä lukupiirissä kuitenkin juttua riitti vaikka kaikki aluksi ajattelivat ettei ole paljoa puhuttavaa. Puhuimme tietenkin hahmoista ja tapahtumista sekä velhomaailmasta. Lukupiireissä mukavinta on se, miten ihmiset kiinnittävät huomiota erilaisiin pieniin asioihin.

Kirjan lopussa oli myös mukavaa se, että aina kun itselleni lukiessa nousi kysymyksiä, esimerkiksi miten joku asia on huomioitu velhomaailmassa tai tapahtumien kulussa, seuraavaksi siihen jo käytännössä tuli vastaus.

Vaikka Salaisuuksien kammiosta kovasti tykkäsin, odotan silti sarjassa eteenpäin pääsemistä ja ehkä hieman aikuismaisempaa otetta kirjoitukseen. Tätä oli ihana ja helppo lukea, mutta huomaa vielä tietynlaisen lapsikohderyhmän huomioon ottamisen.

Arvosana:
★★★★★

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kirjahankinnat, osa 9: Oliivityttö

Oliivityttö oli täysin heräteostos, kun kävin työhaastattelussa ja aikaa oli odotella linja-autoa takaisin kotiin. Päätin pyörähtää Info-kirjakaupassa katsomassa onko mitään hankintalistalla olevia kirjojani alennuksessa. Eipä ollut. Meinasin jo poistua koko kaupasta, kun päätin vilkaista oven vieressä olevan laatikon, jossa oli erittäin edullisia kirjoja.

Siellä ei oikein näyttänyt olevan mitään mielenkiintoista pikaisella vilkaisulla, mutta aikaa kuluttaakseni päätin katsoa tarkemmin. Sieltä sitten löytyi Oliivityttö parin paksumman kirjan välistä. Yksi ainoa kappale tätä kirjaa. Euron hintaan.

En olisi varmaan tästä kiinnostunut, jollei minulla olisi ollut jonkinlaista aiemmin kuultua muistikuvaa tästä kirjasta. Työharjoittelussa ollessani eräässä kirjastossa kirjastonhoitaja esitteli minulle vinkkauspakettinsa kahdeksasluokkalaisille ja kertoi samalla valitsemistaan kirjoista. Oliivityttö oli vinkkauspaketissa mukana.

Päätin kirjan nappaista mukaani, kun sitä ei ainakaan hinnalla oltu pilattu. Ja minua vakuuttaa ja saa kiinnostumaan kirjoista yleensä aina se, että kun joku kirjavinkkari on valinnut jonkun kirjan pakettiinsa. Ainakin kirjavinkkari on kyseisestä kirjasta silloin pitänyt.

Tämän kirjan saisi nopeasti kyllä luettua, kun ei tässä ole kuin 131 sivua. Mutta katsotaan, milloin kirjaan tartun. :)

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Etsinnässä Becca Fitzpatrickin kirjat

Aikaisemmin viittasinkin jo siihen, että yritän hankkia hyllyyni tietyn kirjasarjan kirjoja. No tämä kyseinen sarja on Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli -sarja.

Löysin joskus alennusmyynnistä kirjasarjan viimeisen osan, Loppusoiton. Siitä lähtien olen yrittänyt löytää sarjan muita osia: Langennutta enkeliä, Riitasointua ja Hiljaisuutta. Olen lukenut kolme puuttuvaa kirjaa aikaisemmin, mutta tätä viimeistä osaa en ole vielä saanut luettua.

Fitzpatrickin kirjoista ei kuitenkaan oteta enää uusintapainoksia, eikä siis saa ostettua uusina mistään. Nettikirpputoreillakin näitä on aika vähän myynnissä, vieläpä kun haluaisin kyseiset kappaleet kovakantisina.

Täytyy jatkaa kirjojen etsimistä ja toivoa, että ne vielä joskus löytävät tiensä hyllyyni :) On vain yllättävän turhauttavaa, kun ei yhtä lempparisarjaansa löydä mistään.

Onko joku lukijoistani lukenut tätä sarjaa? Mitä piditte? Minulle Langennut enkeli oli aikoinaan yllätys, kun se nappasi mukaansa niin, että luinkin kirjan päivässä. Voin kyllä suositella tätä sarjaa, jos paranormaali romantiikka kiinnostaa ja haluaa vaihtelua vampyyreihin ja ihmissusiin :) Mutta palaan tähän sarjaan sitten joskus, kun kirjat löydän hyllyyni ja saan ne luettua, ellen sitten halua malttamattomana palata sarjan pariin jo aiemmin lainaamalla kirjastosta kirjat :)