torstai 13. huhtikuuta 2017

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Kirja: Saniaislehdon salaisuudet
Kirjailija: Kati Närhi
Sarja: Agnes #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2010
Sivuja: 129

Orpotyttö Agnes asuu mummonsa luona Plankton-nimisessä kaupungissa, jossa sievien kulissien taakse kätkeytyy kaikkea perin salakähmäistä. Omaperäisellä otteella Agnes paljastaa niin apteekkarin salaiset harrastukset, humppaa rakastavan isoäitinsä pienet paheet kuin alusvaateliikkeessä harjoitettavan elinkaupan. Vaan ratkeaako mysteereistä suurin: kadonneiden vanhempien kohtalo? Useimmiten paljastukset saavat maailman näyttämään entistäkin kummallisemmalta.

* * *

Kevään viimeistä lasten- ja nuortenlukupiirikertaa varten piti lukea jokin kotimainen lasten tai nuorten sarjakuva. Kirjaston sarjakuvahyllyä tutkiessani päädyin valitsemaan Kati Närhen Agnes-sarjan ensimmäisen osan, joka on ollut lukulistallanikin pitkään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis.

Alkuun Närhen sarjakuvaan oli hankala päästä sisälle, kun luvut tuntuivat hieman irrallisilta toisistaan. Puolivälin paikkeilla juoni kuitenkin sai otteen langanpäästä ja kirja lähti etenemään hyvää vauhtia. Alku taisikin sitten olla enemmän hahmoihin ja Planktoniin tutustumista.

Kuten kirjan takakansi kertoo, tässä osassa selvisi Planktonin asukkaiden salaisuuksia Agnekselle, mutta hänen omaan elämäänsä vaikuttava mysteeri jäi ratkaisematta, mikä tekeekin pohjan tälle sarjalle. Jos tätä mysteeriä ei kirjassa olisi, kirja voisi olla yksittäinen itsenäinen teos.

Pidin Närhen piirtotyylistä. Kuvitus on hauska ja humoristinen ja kuvituksesta löytyy viittauksia, mitkä tekevät tästä kirjasta minusta hieman vanhemmille nuorille suunnatun teoksen. Agnes on hahmona mielenkiintoinen tyttö, hieman synkänpuoleinen, paljon pohtiva ja itsekseenkin viihtyvä. Tavallaan myös hyvin sympaattinen.

Tartun seuraavaan osaan oikein mielelläni! :)

Arvosana:
★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti