sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

NUBB

Liityin ystäväni Hannan kaveriksi NUBB-nimiseen vapaaehtoistoimin pyörivään projektiin. NUBB:n tarkoituksena on tuoda pohjoismaalaista ya-kirjallisuutta tunnetuksi rajojen yli. NUBB on alun perin norjalaisten perustama projekti ja siitä sitten laajentunut maakohtaisesti. Toistaiseksi Hanna ja minä olemme ainoat suomalaiset mukana.

Kirjoittelen NUBB:n blogiin Hannan kanssa Suomen ya-kirjallisuutta koskevista asioista sekä kirja-arvosteluja. Blogissa uudelleen julkaistaan myös muiden kirjabloggareiden tekstejä eikä pelkästään omiamme. Myös kirjailijoilta ja muilta kirjallisuuden kanssa työskenteleviltä julkaistaan postauksia. Blogiin tulee bloggauksia kaikilla pohjoismaalaisilla kielillä, mutta yhteisenä kielenä on englanti.

Minun ensimmäinen oma bloggaukseni NUBB:n blogissa julkaistiin tänään. Uudelleen julkaisin tällä viikolla tännekin kirjoittamani arvostelun Sini Helmisen Kaarnan kätkössä -kirjasta. Omalla kohdallani osallistumiseni on vielä alkutekijöissä, mutta enköhän tässä pikku hiljaa pääse itsekin asioista perille. :)

Jos siis sinä luet kotimaista nuorten aikuisten kirjallisuutta, kirjoitat siitä blogiisi blogitekstin ja haluaisit, että tekstisi uudelleen julkaistaan NUBB:n blogissa, minulle voi laittaa sähköpostia. Tai jos sinulla on postaus- tai teemaideoita ja -toiveita, niistäkin voi laittaa mailia tulemaan. :)

Mikäli kiinnostaa mitä pohjoismaalaisella ya-rintamalla tapahtuu, kannattaa alkaa seurata NUBB:n blogia, Facebookia ja Instagramia.

4 kommenttia:

  1. Mahtava idea! Hienoa, että olet mukana lisäämässä suomalaisen nuortenkirjallisuuden tunnettavuutta. ♥

    VastaaPoista
  2. Mahtava projekti! Tuntuu, että tulee luettua pelkästään amerikkalaista fantasiaa (ya:ta ja aikuisten).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aiemmin luin pääasiassa ulkomaalaista kirjallisuutta mutta nyt oon lukenut enemmän kotimaista ya:ta, ja voin suositella. Taso on tosi kova jo :)

      Poista