torstai 3. elokuuta 2017

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Kannen kuva © Tammi
Kirja: Muistojenlukija
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sarja: Väki #1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 387
Arvostelukappale

16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä.

Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.

Muistojenlukija avaa Elina Rouhiaisen uuden urbaanin fantasiatrilogian. Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu Itä-Helsinkiin ja avaa näkymän Suomessa oleskelevien paperittomien siirtolaisten elämään. Neliosaisella Susiraja-sarjallaan debytoinut Rouhiainen vakuuttaa uudella tarinamaailmallaan, joka nivoo yhteen realismia, fantasiaa ja nykyeurooppalaista kiertolaisuutta.

* * *

Pääsin mukaan Elina Rouhiaisen uuden Väki-kirjasarjan aloittavan Muistojenlukijan blogikiertueelle ja sen vuoksi sain lukea kirjan ennakkoon. Kiitos Tammelle!

Odotin Rouhiaisen tulevaa kirjasarjaa kuin kuuta nousevaa, sillä hänen aikaisempi Susiraja-sarja on yksi lempparisarjoistani kotimaisen ya-kirjallisuuden puolelta, ja no muutenkin. Odotus palkittiin, kun Muistojenlukija aloitti mielenkiintoisen trilogian, joka pohjautuu suomalaiseen mytologiaan.

Päähenkilöllä Kiurulla on siis kyky nähdä ihmisten muistoja lintujen muodossa. Kirjassa esiintyy viisi eri voimaa, eli väkeä, jotka liittyvät mieleen: muistot, ajatukset, aistit, tunteet ja unet. Rouhiainen on hyvin saanut luotua näistä loogisen yliluonnollisen asian, joka sopii hyvin suomalaiseen miljööseen. Linnut oli myös muoto muistoille ja liitos koko kirjalle: Kiurun nimi, ornitologi-isä, muistoina ja lintuihin kiinnitettävä huomio. Kirjasta huomasi selvästi, että Rouhiainen tietää paljon itsekin linnuista.

Kirjassa oli monipuolisia ja erilaisia hahmoja. En muista olenko aiemmin kokenut lukiessani hahmojen kanssa eri fiiliksiä niin, että ensiksi pidän hahmosta, sen jälkeen en, sitten taas pidän jne. mutta tämän kirjan kanssa niin kävi. Esimerkiksi Samuel oli ristiriitainen henkilö minulle. Aluksi hän oli ihan ok, vähän ehkä jopa tylsä, kunnes hän muuttui ärsyttäväksi ja lopulta vähän säälinkin häntä, kunnes taas hänen laukoma mielipiteensä nosti ärsytyksen esiin. Dai taas oli alkuun vähän ärsyttävän etäinen kunnes lopulta aloin pitämään hänestä. Nelu oli mukava viisas hahmo, välillä melko pidättyväinen. Kiurusta ja Bollywoodista pidin koko kirjan ajan. Bollywood on räikeä henkilö, jollaista Kiuru tarvitsi elämäänsä. Kiuru taas on samaistuttava hahmo, josta löysin paljon itseenikin sopivia piirteitä. Vaikka Samuel ja Dai saikin aikaan minussa monia fiiliksiä, ja osan adjektiiveista voi ajatella negatiiviseksi, eivät ne sitä silti ole. Hahmojen jälkeen jättämä hämmennys ja ristiriita on hyvä asia, joka pitää mielenkiinnon yllä ja odotankin innolla varsinkin Samuelin kohdalta mihin hänen tarinansa etenee seuraavissa osissa.

Kirjassa tulee paljon vastakohtia esille, kuten rikkaat vs. köyhät, vähemmistö vs. valtaväestö tai lukija vs. lukutaidoton. Kiurun ajatusten kautta välillä on hyvää pohdintaa ihmisten eriarvoisuudesta, joka on nykyaikana paljon esillä ja tärkeä asia. Eriarvoisuus on kuitenkin tuotu esille maanläheisesti juoneen hyvin sisällyttäen eikä mitenkään saarnamaisesti. Myös monikulttuurisuus on tärkeä osa kirjaa hahmojensa kautta.

Pidän kovasti Rouhiaisen tyylistä kirjoittaa. Se on rentoa ja helposti eteenpäin soljuvaa luettavaa. Muistojenlukijaa lukiessa tuli jotenkin kotoisa mielleyhtymä Susiraja-sarjaan, kuin olisi vanhan tutun pariin palannut.

Jonkin verran jäi kysymyksiä leijailemaan ilmaan ja lopussa oli cliffhanger seuraavaan osaan. En osaisi itse yhtään arvata, miten seuraava osa jatkuu hahmojen kanssa, sillä kirjan loppu oli aika lopullinen, tavallaan. Siksi seuraavaa osaa onkin tuskastuttavaa odotella... taas.

Arvosana:
★★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti