sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Sofokles: Kuningas Oidipus

Kirja: Kuningas Oidipus
Kirjailija: Sofokles (suom. Veijo Meri)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: n. 429 eaa (suom. 1988)
Sivuja: 96

Kuningas Oidipus on Sofokleen tunnetuin ja kestävin näytelmä, yhden länsimaisen ihmiskuvan perusmyytin alkulähde. Oidipuksen, isänsä tappaneen ja äitinsä naineen kuninkaanpojan, tarina oli muun muassa Sigmund Freudin teorioiden kulmakiviä.

* * *

Luin Kuningas Oidipuksen taas lukupiiriämme varten, en varmaan muuten olisi koskaan tähän teokseen edes tarttunut. En oikein välitä tällaisista antiikin aikaisista näytelmistä, jotka on runomuotoon kirjoitettu, kun en runoista oikein pidä muutenkaan.

Näytelmän juonen tiesin pääpiirteissään entuudestaan, joten siinä ei tullut minulle oikeastaan mitään uutta. Monille varmaan on tuttu Oidipuskompleksi, joka on Sigmund Freudin teoria ja juontaa juurensa nimenomaan tästä näytelmästä.

Sisältää spoilereita

Hahmoilla nyt tietenkin on dramatiikkaa tragedioiden tyypilliseen tapaan. Tottakai Iokasteelle on järkytys se, että Oidipus murhasi hänen miehensä ja on hänen oma poikansa, mutta tyttäriään ajattelematta hän tekee itsemurhan samantien. Samoin Oidipus taas järkyttyy omasta murhaajan statuksestaan ja Iokasteen itsemurhasta niin, että puhkaisee silmänsä. Oidipuksella ei kuitenkaan ollut mitään tunnontuskia, kun tiesi aiemmin murhanneensa jonkun.

Spoilerit loppuu

Mitään sen kummempaa mielipidettä minulle ei näytelmästä syntynyt näin lukiessa, katsomalla jonkin esityksen saisi ehkä paremman kuvan tästä. Onhan juoni omalla tavallaan kiinnosta, aika kieroutunut, mutta toisaalta sitä monet antiikin ajan tragediat tuntuvat olevan. Niissä eletään kovasti hetken mielijohteessa, eikä aina katumusta näytetä.

Näytelmiä olisi mukava lukea enemmänkin, mutta silti tartun niihin erittäin harvoin. Shakespearen näytelmät nyt ainakin on lukulistalla, mutta voisihan sitä lisätä muitakin klassikkonäytelmiä, kun nämä nyt melko nopeasti lukee läpi eikä ainakaan itselleni aiheuta sellaista ahdistusta kuin romaaniklassikot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti