sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Kirja: Kurnivamahainen kissa
Kirjailija: Magdalena Hai
Kuvitus: Teemu Juhani
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2017
Sivuja: 46

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä, armeijoita, metsien eläimet, meren kalat, kylien viljat... Mutta onko yhden luvallista syödä koko maailma nälkäänsä?

Kurnivamahainen kissa on fantasiahenkinen saturomaani ahneuteen hajoavasta maailmasta ja pienten tyttöjen voimasta. Kiehtovan, mielikuvituksellisen tarinan kanssa käyvät vuoropuhelua kuvittaja Teemu Juhanin vahvatunnelmaiset mustavalkokuvat.

* * *

Etsiskelin töissä lastenosastolta jotakin lyhyttä luettavaa lukujumin purkamiseksi ja vastaan tuli tämä Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa -kirja. Olin kirjan laittanut lukulistalleni jo sen ilmestymisestä lähtien, kun olen Hailta lukenut Kerjäläisprinsessan ja hänen kirjoittaman kuvakirjan. Pidän hänen kirjoitustyylistään ja mielikuvituksestaan luoda tarinoita, vaikka Gigi ja Henry -trilogiaa en ole vielä saanut luettua loppuun.

Kurnivamahainen kissa kertoo tytöstä, joka tapaa aina nälkäisen kissan. Kissa tahtoisi syödä tytön nälkäänsä, mutta tyttö saa puhuttua kissan antamaan hänelle vuorokauden aikaa löytää muuta syötävää kissalle. Mutta mitä, kun kaikki on jo syöty.

Lukiessa kirjaa ajattelin, että tässä on aika hankala tilanne mihin tarina kehittyy. Mitä sitten tapahtuu kun kissa on syönyt kaiken? Hai kuitenkin oli luonut ihanan juonen tarinalle, joka eteni jouhevasti. Aikuisellekaan lukijalle ei kirjasta kuitenkaan tullut mitenkään surumielistä oloa, vaikka kissalla oli paha olla ainaisessa nälässä, eikä se todellisuudessa olisi halunnut kaikkea syödä.
"Söitkö sinä jokaisen linnun tästä metsästä?" tyttö kysyi. "Etkö jättänyt edes emoja, jotka synnyttäisivät metsään uusia lintuja?"
Kissa pudisti päätään. "Söin niistä jokaisen, ja söin niin kauan, että niitä ei enää ollut."
"Se oli pahasti tehty", tyttö sanoi.
Kissa laski häpeillen päänsä. (s. 20)
Pieni tyttö oli ihanan neuvokas tapaus ja sai kissankin toivon pidettyä yllä, vaikka kissa kaikkea epäilikin.

Kirjassa oli myös selkeänä opetuksena se, että vaikka kissa söikin kaiken ja oli sillä tavalla "paha", pohjimmiltaan kissa oli kuitenkin hyvä. Myös kun eletään runsauden aikaa, on kaikenlaisia vekottimia ja härveleitä, eikä Suomessa ole juurikaan nälänhätää, on hyvä että kirja käsittelee ahneutta. Nykymaailmassa kun ahneutta on monenlaista, ei pelkästään ruokaan kohdistuvaa.

Teemu Juhanin kuvitus oli myös hieno. Tykkään kirjan kannen värityksestä ja olisin melkein toivonut kuvien muutenkin olevan värillisiä ja kannen sävymaailmaa. Mutta ainakin niissä riitti katseltavaa aikuisellekin lukijalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti