sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

Kuva: Otava
Kirja: Loukkupoika
Kirjailija: Nonna Wasiljeff
Lukija: Antti Tiensuu
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Kesto: 10 h 40 min

Fantasiatrilleri vankeuteen syntyneestä pojasta, jonka kohtalo heittää vaaralliselle matkalle.

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa. Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.



Kuuntelin Nonna Wasiljeffin Loukkupojan äänikirjana. Se oli ensimmäinen äänikirjani, jonka sain kokonaan kuunneltua loppuun saakka. Minulla on ollut vähän hankala päästä äänikirjojen maailmaan mukaan. Tämänkin kanssa alku vähän takkusi, mutta kun vauhtiin pääsi, oli helpompi uppoutua tarinan vietäväksi.

Aaron on elänyt koko ikänsä Loukussa eikä tiedä sen ulkopuolisesta maailmasta mitään. Kaikki muut Loukussa ovat joskus olleet muurien ulkopuolella. Loukkuun tulee veljekset Holt ja Evert. He haluavat paeta ja Aaron lähtee heidän mukaan.

Loukkupoika on synkkä kirja. Pidin sen tummasta sävystä ja tapahtumarikkaasta juonesta. Olin kuunnellut kirjaa vasta puoliväliin kun ajattelin, että tämä voisi aivan hyvin olla jo loppukohtauksen tapahtumia. Pelkäsin lässähtääkö tarina kaiken tapahtuman jälkeen mutta ei se lässähtänyt. Jännitystä piisasi loppuun saakka. Ainut mikä kuunnellessa oli hankalaa, oli kirjan sisällä olevan kirjan tarina ja sen rinnalle Aaronin äidin kirjoittama tarina. Antti Tiensuu luki kyllä nämä kohtaukset hyvin ääntä muunnellen, jotta tiesi mikä on kirjan tekstiä ja mikä äidin, mutta alkuun varsinkin meinasin ihan tipahtaa kärryiltä.

Minulle ei mitään selkeitä lempihahmoja muodostunut. Pidin veljeksistä, he olivat räväköitä ja aikuismaisia verrattuna Aaroniin. Aaronkin oli hyvä hahmo, vaikka jokseenkin naiivi. Mutta toisaalta se taas kuului asiaan, koska eihän Aaronilla mitään suurta elämänkokemusta ollut, kun hän aina oli Loukussa asunut. Pahiksista Jarlan jäi mieleen ja toki Fideliskin. Molemmat olivat melko sadistisia tapauksia, hyvin kuvailtuja ja juoneen jännitystä tuovia. Kuunnellessa tuntui, että tunnelma ihan sähköistyi, kun Jarlan tai Fidelis tuli kuvioihin, ja sitä vain pystyi miettiä kehen tällä kertaa sattuu.

Loukkupoika imaisi minut lopulta niin mukaansa, että työmatkoilla kuunnellessa kävelin varmaan aivan pää pilvissä keskittyen tarinaan. Työmatkatkaan eivät enää riittäneet vaan kirjaa oli pakko kuunnella myös muuten, kun tahdoin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämän kirjan kanssa minulla ei ollut suuria odotuksia kun en ollut kuullut kirjasta oikein mitään, mutta yllätyin niin suuresti tästä. Tätä lukeminen on parhaimmillaan, kun löytää uuden yllättävän lempparin! Kirjan jatko-osa Tomupoika julkaistaan ensi vuonna, malttamattomana odotan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti