maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Heipähei! Vuoden 2018 viimeisiä tunteja viedään. Ajattelin ensimmäisen kerran kirjoitella tänne vuosikatsauksen ja vähän tarkastella miten vuosi 2018 meni kirjojen parissa. En ole aiemmin tällaista koostetta kasannut, joten katsotaan millaisen tästä saan aikaiseksi.

Goodreadsissa asetin vuoden tavoitteeksi lukea 30 kirjaa. Ajattelin, että siinäkin on ihan tekemistä, varsinkin kun alkuvuosi meni erittäin nihkeästi, kun minulla oli kirjallisuuskurssi meneillään. Pakkolukemiset aiheuttavat aina minulle lukujumin. Kyseisellä kurssilla luettiin vieläpä klassikkokirjoja, edelleenkin kärsin klassikkoähkystä. Siksi olikin mukavaa huomata, että tästä vuodesta kehkeytyi toiseksi parhain lukuvuoteni 2010-luvulla. Luin 49 kirjaa!

Lukemista kirjoistani:
  • Aikuisten romaaneja oli 6
  • Nuorten/nuorten aikuisten romaaneja oli 11
  • Lasten kirjoja oli 11
  • Tietokirjoja (tai sinnepäin) oli 5
  • Sarjakuvia oli 15
  • Näytelmiä oli 1
  • Äänikirjoja oli 2
Sinänsä lukemissani kirjoissa ei ollut mitään yllättävää. Sarjakuvien määrä oli kiva huomata, niiden lukemista olen tietoisesti yrittänyt lisätä ja yritän myös jatkossakin.

Kaksi kirjaa sai tänä vuonna Goodreadsissa minulta viisi tähteä. Olen kuvitellut olevani niiden suhteen melko antelias, mutta en näköjään tänä vuonna. Nämä kirjat olivat Elina Pitkäkankaan Ruska (josta on blogipostaus tulossa asap) ja Nonna Wasiljeffin Loukkupoika. Pitkäkankaan Ruskalta osasin odottaakin huikeaa lukukokemusta, Loukkupoika taas oli superhyvä ylläri, sillä sen suhteen minulla ei ollut odotuksia entuudestaan.

Saga-sarjakuvat luin uudestaan ja aiemmin olin niille tainnut antaa viisi tähteä, mutta tällä kertaa laskin niiden arvosanat neljään. Hyviä ne ovat edelleenkin.

Huonoimmat arvosanat saivat Franz Kafkan Oikeusjuttu sekä Wilhelm Grimmin kuvakirja Rakas Mili. Kuvakirjoista en kirjoita blogipostauksia ollenkaan, joten tästä ei ole arviota blogissa. Kirjassa oli kauniit kuvitukset, sen takia sen päätinkin lukea kun töissä sitä muuten käsittelin. Sen sijaan tarina oli erittäin uskonnollinen enkä oikein pitänyt siitä.

Olen kyllä kaiken kaikkiaan 2018 vuoden lukusaldoon tyytyväinen, vaikka parempikin se olisi aina voinut olla. Paljon oli turhaa luppoaikaa, jonka olisi voinut käyttää lukemiseen. Paljon tuli myös katsottua eri tv-sarjoja, mikä tietysti on aina pois lukemiselta. Lukujumiakin on tuntunut olevan ilmassa, siksi tv usein vie voiton.

Ensi vuoden puolella on vielä tulossa bloggauksia loppuvuoden kirjoista. En vain ole vielä saanut aikaiseksi kirjoitella niitä valmiiksi. Kaikki tänä vuonna lukemani kirjat voi katsoa täältä

Mitä vuonna 2019?

En aio ensi vuonna osallistua lukuhaasteisiin muuta kuin asettamalla Goodreadsiin lukutavoitteen. Tavoitteeksi ajattelin asettaa 52 kirjaa. En halua ottaa stressiä siitä mitä pitäisi lukea, vaan yritän keskittyä itse lukemiseen lukemalla mitä tahdon. Yritän toki painottaa lukemisen oman hyllyn kirjoihin, mutta saas nähdä. Pääasia on se, että ylipäätään luen! :) Rästissä olevista arvostelukappaleista ajattelin kuitenkin aloittaa :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Kirja: Aistienvartija
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sarja: Väki #2
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 411
Arvostelukappale

Bollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja elämään muiden hyväntahtoisuudenvarassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa itseltään oudon kirjeen, jonka kirjoittamisesta hänellä ei ole mitään muistikuvia. Kirjeessä häntä kehotetaan lähtemään välittömästi Pohjois-Irlantiin.

Irlannissa Bollywood kohtaa katolista sisäoppilaitosta käyvän Kiurun, ja pian paikalle saapuvat myös Nelu ja Dai, alkujaan viisihenkisen ringin kaksi muuta elossa olevaa jäsentä. Käy ilmi, että suojellakseen ystäviään Kiuru on joutunut pyyhkimään heidän mielestään kaikki edeltävään kesään liittyvät muistot. Hämmentävässä tilanteessa nelikon keskinäiset suhteet määritellään uudelleen, eikä tilannetta helpota se tosiseikka, että Väki on päässyt heidän jäljilleen.



Huh kun aika vierähtää. Blogin kanssa on aika monta postausta jo rästissä, mutta kyllä ne sieltä tulee pikku hiljaa kun inspiraatio kirjoittamiseen iskee. Aistienvartijakin on ollut luettuna jo hyvän tovin, mutta blogipostauksen kanssa on vähän vierähtänyt. Kiitos kuitenkin Tammelle arvostelukappaleesta!

Aistienvartija jatkaa Elina Rouhiaisen Väki-sarjan ensimmäistä osaa Muistojenlukijaa. Muistojenlukijassa seurattiin Kiurua, Aistienvartija sen sijaan keskittyy enemmän Bollywoodiin. Bollywood ei muista edellisen kesän tapahtumia, kunnes hän matkaa Kiurun luokse Pohjois-Irlantiin. Sinne saapuvat myös Dai ja Nelu sekä myös Väki löytää tiensä heidän jäljilleen.

Odotin tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. Rouhiaisen aiemmat kirjat ovat aina vieneet minut mennessään ja sitä toivoin tältäkin. Alkuun se veikin ja luin sata sivua kertaheitolla, mutta sitten koko lukeminen alkoi tökkiä, ihan siis kaikki lukeminen eikä vain tämän kirjan. Tuli lukemisessa taukoa, kunnes pääsin taas sen makuun ja luin tämän kirjan nopeasti loppuun. Toki tämä oli lukemattomuuden aikana stressannut keskeneräisyydellään, että lopulta otin kirjan käteen ja päätin että nyt tämä jumi saa kyytiä.

Kirjassa oli tapahtumia hyvin, mutta silti se hieman tuntui välikirjalta ensimmäisen ja kolmannen osan välillä. Tämä osa loppui niin, että kolmannelta osalta odotan kyllä melkoista tykitystä, mihin tämä selvästi johdatteli. Hieman enemmän ehkä pidin Muistojenlukijasta, mutta tämä ei missään nimessä huono ollut.  Pidän Rouhiaisen kirjoitustyylistä. Hän kirjoittaa hyvin ja tekstiin on helppo päästä mukaan. Aistienvartijakin eteni jouhevasti eteenpäin kuin myös Rouhiaisen aiemmat kirjat. Hänen teoksiinsa on mukava tarttua, kun tietää ettei tekstin vie mennessään.

Bollywood on kiinnostava hahmo ja oli ihan mielenkiintoista päästä hänen päänsä sisään. Oli myös mukavaa, ettei koko kirja kuitenkaan ollut täysin Bollywoodin näkökulmasta kirjoitettu vaan Kiurukin vilahteli aina ajoittain. Minulle usein lukiessa tulee vahvempi tunne kirjasta, kun koen jotakin samastumispintaa päähenkilöön. Bollywoodin kanssa en kokenut samastumista niin kuin Muistojenlukijassa Kiurun kanssa koin. Sekin ehkä vaikutti siihen, että pidin Muistojenlukijasta hieman enemmän.

Jossain määrin hahmot tuntuivat edellistä osaa etäämmiltä, mutta yritin ajatella sen johtuvan siitä, kun heidän muisti oli pyyhitty. Dain ja Kiurun välinen kipinä ei ihan loimunnut samalla tavoin kuin ensimmäisessä osassa, mutta toisaalta Kiuru ei ollut nyt päähenkilökään. Sitä kyllä vähän kaipasin.



PS. Poistin blogin instagramin. En ole sinne mitään päivitellyt aikoihin ja tuntuu, että se laskee motivaatiota myös koko blogin suhteen, joten päätin tehdä näin. Katsotaan palaanko sinne joskus. Blogi on minulle kuitenkin se pääkanava, johon haluan panostaa ja pitää innostuksen yllä.