sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Elina Pitkäkangas: Ruska

Kirja: Ruska
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Sarja: Kuura #3
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 355
Arvostelukappale

Synkän romanttisessa, urbaanissa fantasiasarjassa ihmissusimyytit siirtyvät historiankirjoista tutuille ja turvallisille kotikaduille. Kun kaukainen uska onkin lähellä ja kytee omassa yhteisössä, epätietoisuus ja pelko alkavat lietsoa vihaa. Ruska on Kuura-trilogian päätösosa.


18-vuotiaan Inka Lavasteen maailma on järkkynyt. Järjestö, joka aiemmin suojeli häntä, jahtaa häntä lykantropiasta syytettynä. Vallanpitäjien vuosikymmeniä pitänyt järjestelmä uhkaa horjua,eivätkä kansalaiset koe oloaan turvatuksi kaupungin muurien sisällä. Täydenkuun lähestyessä susijahti kiristyy, ja katupartiot ottavat vallan omiin käsiinsä. Samalla lainsuojattomien ihmissusien oikeuksia puoltava aktivistijärjestö Werecare vaatii Inkan parasta ystävää, Aaron Matsonia, astumaan vastarintaliikkeen keulakuvaksi.

Muutos on lähempänä kuin koskaan, mutta synnyttääkö muurien rakoileminen toivoa vai entistä suurempaa kaaosta?



Voi kun aika vierähtää nopeaa. Luin Ruskan jo viime syksynä heti sen ilmestyttyä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehtyä blogipostauksen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Kiitos Myllylahdelle arvostelukappaleesta!

Heti kirjan käteen saatuani minua suretti valmiiksi, vaikka samaan aikaan olin todella innoissani. Tiesin saavani hyvän kirjan, sillä Kuura-trilogian aiemmatkin osat ovat olleet mielettömiä. Mutta samaan aikaan suretti ajatus kirjasarjan loppumisesta.

Koko kirja oli melkoista tykitystä. Luinkin kirjan melko nopeaa tahtia, kun sitä ei voinut laskea käsistään. Tylsää hetkeä ei tullut, juoni oli tapahtumarikas ja jouhevasti eteenpäin menevä. Tapahtumista en halua kertoa enempää etten spoilaa, mutta Pitkäkangas ei kyllä tunteita säästele.

Näiden kaikkien kolmen kirjan aikana Inka on ollut luonteelleen ominaisesti häikäilemätön hahmo, samoin kuin Aaron on ollut kultapoju. Tuukasta näki myös selkeästi että hän on Inkan pikkuveli. Heissä oli todella paljon samaa. Heidän välinen suhteensa oli myös ihailtava, lukijalle välittyi todella voimakkaasti Inkan rakkaus Tuukkaa kohtaan, ja se että hän tekisi mitä tahansa pikkuveljensä puolesta. Ruska sisältää monia hahmoja, enkä tässä vaiheessa enää edes muista kaikkia. Mutta ehdottomasti yksi suosikeistani oli Väinö. Eino nousi myös vahvaksi suosikiksi. Hän oli niin voimakas hahmo, joka toi särmää mukaan.

Monesti olen miettinyt miksi kirjasarjoissa minulla jää usein viimeiset osat lukematta. Tämän kirjan kohdalla viimeisen sivun kääntäessä tuli taas se tuttu tunne, kun kaikki on ohi. Lopullisesti. Luultavasti siksi aina viimeiset osat jäävät lukematta, kun niiden jälkeen ei ole enää paluuta. Prologin aikana viimeistään itkin silmät päästäni, kun se sisälsi lyhyeksi luvuksi paljon tunteita. Myös sen lopullisuuden kun tiesin sen olevan kirjan viimeinen luku.

Onneksi kirjat voi lukea aina uudelleen, vaikka ei uudelleenluku koskaan ensimmäistä lukukertaa voita.

PS. Ruskan kansi on mieletön. Trilogian kaikista kansista tämä on suosikkini.