maanantai 25. maaliskuuta 2019

Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu

Kirja: Tähtiin kirjoitettu
Kirjailija: Minnie Darke (suom. Irmeli Ruuska)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivuja: 446

Joskus kohtaloa täytyy hieman auttaa.

Nuori toimittajanalku Justine yrittää kivuta uratikkaita paikallislehdessä. Kun hän törmää teiniaikojen ihastukseensa Nickiin, se on menoa: Justine ei saa miestä mielestään.

Näyttlijänurallaan rämpivä Nick etsii suuntaa elämäänsä lehden horoskooppisivuilta. Justine ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja alkaa peukaloida Nickin horoskooppia kiinnittääksen tämän huomion. Mutta Nick ei suinkaan ole ainoa, joka lukee Justinen tekaisemia horoskooppeja.



Jostain kumman syystä töissä laitoin varauksen Minnie Darken Tähtiin kirjoitettuun, lainasin ja vieläpä luin sen! Täytyy sanoa että erittäin harvoin saan luettua tällaisia herätelainoja, joita en siis ole erikseen pitkän aikaa suunnitellut joskus lukevani tai muuten odottanut innolla. Kirjan kannesta tykkäsin aluksi, mutta tarpeeksi kun sitä katteli lukemisen aikana, alkoi se jopa vähän kyllästyttää.

Aikuisten rakkausromaaneja en ole hirveän paljon lukenut. Mielestäni tämän juoni oli loppujen lopuksi aika perinteinen. Astrologia oli tämän kirjan se juttu. Kirjailijasta huomasi selkeästi, että hän on astrologiaan ja horoskooppeihin perehtynyt. Välillä minulla meni aivan yli ymmärryksen kaikki horoskooppiviittaukset, mutta ei se kuitenkaan haitannut. Välillä toki googlettelin ihan mielenkiinnosta kaikkia horoskooppeihin liittyviä asioita, että ehkä voisi sanoa tämän kirjan hieman jopa lisänneen yleistietoani, haha.

Kirjassa vilisi hahmoja aivan liikaa, enkä aivan kaikkien tarkoitusta ymmärtänyt. Päähenkilöiden Justinen ja Nickin lisäksi oli heidän tarinansa sivuhenkilöt, mutta myös läjä muita henkilöitä. Kirjassa on "Huoneen kärki" -nimisiä lukuja, joissa alkuun tuli aina joku uusi henkilö lukijalle tutuksi. Tokihan nämä miljoona henkilöä lopussa jollakin tapaa liittyivät toisiinsa, mutta en suorastaan muista nivoutuivatko kaikki jollakin tapaa yhteen.

Kirja oli nopeasti etenevä, kun sisäisti, että tapahtumat sijoittuvat Australiaan. Alkuun nimittäin hämmensi, että elettiin huhtikuun loppua ja kirjassa puhuttiin että oli talvi tulossa. Jostain syystä aina ajattelin miljöönä olevan Englanti, joten se otti aikansa että muisti sen olevankin Australia. Taitaa olla ensimmäinen lukemani kirja, joka sijoittuu sille mantereelle, tai ylipäätään eteläiselle pallonpuoliskolle.

Lukukokemuksena Tähtiin kirjoitettu oli minulle melko keskivertotapaus. Viihdyin ihan hyvin sen parissa. Hahmot eivät pahemmin ärsyttäneet ja tapahtumat olivat jossain määrin ennalta-arvattavia, mutta ei se haitannut. Parhaimmaksi sivuhahmoksi nousi kyllä Brown Houdini-Humbug, ehdottomasti!
Brown jatkoi haukkumistaan, turhaan, silloin kun ei ollut kuristumaisillaan. Eikö tuo ihmistolvana ymmärtänyt, miten moni tähän laitokseen joutunut koira päätyi ikiuneen? (s. 233)

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

Kirja: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja
Kirjailija: Henriikka Rönkkönen
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 176

Tervetuloa matkalle sinkkuuden ytimeen! Bikinirajatapaus johdattaa ujostelematta ohi Tinder-sydänten kohti sinkuelämän kiperimpiä kysymyksiä: Miksi ihastun aina vääriin tyyppeihin? Mitä tapahtuu, jos viivyn treffeillä vessassa liian kauan? Mitä yhteistä on deittailulla ja uuden Netflix-sarjan aloittamisella? Mitkä ovat viestin odottamisen viisi vaihetta?

Ronski ja rehellinen Bikinirajatapaus on sinkkujen korvaamaton vertaistuki, seurustelevien tirkistysreikä, seksikommellusten gladiaattoriareena ja käytöksen kultainen kirja ekoille treffeille.



Luin viime vuonna Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän. Se oli ihan hauska kirja, joten nappasin Bikinirajatapauksen lainaan sen tullessa vastaan. Vähän sillä meiningillä että ehkä luen, ehkä en. Luin silti ja tykkäsin tästä ehkä enemmän kuin ensimmäisestä kirjasta.

Muistelisin, että Mielikuvituspoikaystävä olisi tuntunut jossain määrin kaoottiselta, vaikka en siitä sen blogipostaukseen kirjoittanutkaan. Ehkä muistan väärin, mutta Bikinirajatapaus tuntui joka tapauksessa paremmin hallinnassa olevalta kokonaisuudelta. Ei se myöskään tuntunut aivan niin räävittömältä kuin Mielikuvituspoikaystävä. Mistä siis tykkäsin tämän kirjan kohdalla.

Bikinirajatapauksessakin etsitään parisuhdetta, ollaan ihastuneita työkaveriin kuin koetaan lomaromanssikin. Nämä deittailuhetket ehkä vaikuttivat siihen, ettei kirja tuntunut kaoottiselta edelliseen verrattuna, koska kyseiset henkilöt pysyivät mukana useamman luvun ajan. Muistaakseni Mielikuvituspoikaystävässä taisi miehiä vilistä useampi kappale. Mutta tässä selkeästi oli jotain suurempaa yritystä mukana.

Toisinaan kaipaan sinkkukirjallisuutta, jossa päähenkilö ei yhtäkkiä löydäkään unelmiensa prinssiä. Rönkkösen kirjat sopivat tällaisiin hetkiin hyvin. Ne ovat sopivasti huumorilla höystettyjä kun kaikki menee deittaillessa vähän niin kuin pieleen.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Kirja: Runoilija X
Kirjailija: Elizabeth Acevedo (suom. Leena Ojalatva)
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018 (suom. 2019)
Sivuja: 368
Arvostelukappale

Annan sanojen terävöityä kielelläni.
Annan käsieni tekeytyä välimerkeiksi
jotka viiltävät ja osoittavat ja painautuvat toisiaan vasten.
Annan vihdoinkin kroppani ottaa sen tilan jonka se vaatii.

Xiomara Batista on aina pitänyt sanansa sisällään. Hänellä on kuitenkin paljon sanottavaa, ja hän vuodattaa turhautumisensa ja intohimonsa muistikirjansa sivuille. Kun Xiomara saa kutsun koulun lavarunouskerhoon, hänellä on vihdoin tilaisuus tulla kuulluksi. Mutta kykeneekö hän lausumaan ajatuksensa ääneen?

Elizabeth Acevedo on palkittu runoilija, jonka suorasukainen ja uskalias säeromaani peilaa nuoruuden epävarmuuksia - perhe- ja parisuhteita, uskontoa ja itsetuntemusta - afrolatinalaisen kulttuuriperinnön kautta.



Elizabeth Acevedon Runoilija X tupsahti iloisena yllätyksenä postiluukustani tässä joku aika sitten. Kiitoksia Karistolle arvostelukappaleesta! Alkuun kieltämättä vähän epäilytti tarttua kirjaan. En pidä runoista eikä tämä kirja ollut aikaisemmin herättänyt kiinnostusta. Lukujumin kanssa päätin sille kuitenkin antaa mahdollisuuden, kun ajattelin, että ehkä säeromaani olisi erilainen runokirjoihin verrattuna.

Minulla oli vähän käynnistymisvaikeuksia kirjan kanssa. En meinannut päästä runomuotoon mukaan ja yllätyksenä tullut uskonnollisuus vähän latisti tunnelmaa. Jatkoin silti lukemista ja lopulta kirja nappasi mukaansa. Runomuoto ei loppujen lopuksi enää haitannut, koska eroaahan säeromaani runokirjoista aika reippaastikin, kun nämä runot kertovat yhtenäistä selkeää tarinaa, eivätkä toimisi yksinään kovin hyvin.

Acevedo kuvaa hyvin, minkälaisten ongelmien kanssa nuoret voivat painia. Xiomara ei kokenut uskontoa omakseen, mutta ei kuitenkaan uskaltanut äidilleen sanoa mitään vastaan. Hän halusi äitinsä hyväksyvän hänet sellaisena kuin hän on, mutta äidillä oli melko vanhoillinen ajatusmaailma. Suurin osa ihmisistähän kaipaa hyväksyntää läheisiltään, kuten Xiomarakin. Pystyin tässä asiassa samastumaan Xiomaran kanssa, vaikka muuten hänen elämänsä vähemmistökansaan kuuluvana onkin kaukana omastani. Kirjan uskonnollisuuskaan ei lopulta enää häirinnyt.
Sunnuntai, 16. syyskuuta
Sunnuntaina

Tuijotan pylvästä
kirkonpenkin edessä
jottei tarvitse katsoa
pyhimyksiä eikä
liki kaksimetristä
Jeesus-patsasta joka kohoaa
papin alttarin takana.
Vaikka tamburiini soi
ja väki laulaa,
nykyään messut
eivät ole juhlaa vaan pikemminkin vankila. (s. 61)
Acevedon kirjoitus oli kuvaavaa ja piti sisällään paljon. Lukiessa tuntui, että näistä runoista sai aivan yhtä paljon irti kuin tavalliseen muotoon kirjoitetusta romaanistakin. Pystyin kuvittelemaan miljööt ja tapahtumat ongelmitta. Tämä säeromaani oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Tämän jälkeen uskallan varmasti tarttua myös muihin vastaavanlaisiin teoksiin, mutta perinteiset runokirjat taitavat vielä olla aika kaukainen ajatus.