maanantai 11. maaliskuuta 2019

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Kirja: Runoilija X
Kirjailija: Elizabeth Acevedo (suom. Leena Ojalatva)
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018 (suom. 2019)
Sivuja: 368
Arvostelukappale

Annan sanojen terävöityä kielelläni.
Annan käsieni tekeytyä välimerkeiksi
jotka viiltävät ja osoittavat ja painautuvat toisiaan vasten.
Annan vihdoinkin kroppani ottaa sen tilan jonka se vaatii.

Xiomara Batista on aina pitänyt sanansa sisällään. Hänellä on kuitenkin paljon sanottavaa, ja hän vuodattaa turhautumisensa ja intohimonsa muistikirjansa sivuille. Kun Xiomara saa kutsun koulun lavarunouskerhoon, hänellä on vihdoin tilaisuus tulla kuulluksi. Mutta kykeneekö hän lausumaan ajatuksensa ääneen?

Elizabeth Acevedo on palkittu runoilija, jonka suorasukainen ja uskalias säeromaani peilaa nuoruuden epävarmuuksia - perhe- ja parisuhteita, uskontoa ja itsetuntemusta - afrolatinalaisen kulttuuriperinnön kautta.



Elizabeth Acevedon Runoilija X tupsahti iloisena yllätyksenä postiluukustani tässä joku aika sitten. Kiitoksia Karistolle arvostelukappaleesta! Alkuun kieltämättä vähän epäilytti tarttua kirjaan. En pidä runoista eikä tämä kirja ollut aikaisemmin herättänyt kiinnostusta. Lukujumin kanssa päätin sille kuitenkin antaa mahdollisuuden, kun ajattelin, että ehkä säeromaani olisi erilainen runokirjoihin verrattuna.

Minulla oli vähän käynnistymisvaikeuksia kirjan kanssa. En meinannut päästä runomuotoon mukaan ja yllätyksenä tullut uskonnollisuus vähän latisti tunnelmaa. Jatkoin silti lukemista ja lopulta kirja nappasi mukaansa. Runomuoto ei loppujen lopuksi enää haitannut, koska eroaahan säeromaani runokirjoista aika reippaastikin, kun nämä runot kertovat yhtenäistä selkeää tarinaa, eivätkä toimisi yksinään kovin hyvin.

Acevedo kuvaa hyvin, minkälaisten ongelmien kanssa nuoret voivat painia. Xiomara ei kokenut uskontoa omakseen, mutta ei kuitenkaan uskaltanut äidilleen sanoa mitään vastaan. Hän halusi äitinsä hyväksyvän hänet sellaisena kuin hän on, mutta äidillä oli melko vanhoillinen ajatusmaailma. Suurin osa ihmisistähän kaipaa hyväksyntää läheisiltään, kuten Xiomarakin. Pystyin tässä asiassa samastumaan Xiomaran kanssa, vaikka muuten hänen elämänsä vähemmistökansaan kuuluvana onkin kaukana omastani. Kirjan uskonnollisuuskaan ei lopulta enää häirinnyt.
Sunnuntai, 16. syyskuuta
Sunnuntaina

Tuijotan pylvästä
kirkonpenkin edessä
jottei tarvitse katsoa
pyhimyksiä eikä
liki kaksimetristä
Jeesus-patsasta joka kohoaa
papin alttarin takana.
Vaikka tamburiini soi
ja väki laulaa,
nykyään messut
eivät ole juhlaa vaan pikemminkin vankila. (s. 61)
Acevedon kirjoitus oli kuvaavaa ja piti sisällään paljon. Lukiessa tuntui, että näistä runoista sai aivan yhtä paljon irti kuin tavalliseen muotoon kirjoitetusta romaanistakin. Pystyin kuvittelemaan miljööt ja tapahtumat ongelmitta. Tämä säeromaani oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Tämän jälkeen uskallan varmasti tarttua myös muihin vastaavanlaisiin teoksiin, mutta perinteiset runokirjat taitavat vielä olla aika kaukainen ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti