maanantai 15. huhtikuuta 2019

Emma Rous: Au pair

Kirja: Au pair
Kirjailija: Emma Rous (suom. Sisko Ylimartimo)
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2018 (suom. 2019)
Sivuja: 383

Au pair on tiheäjuoninen mysteeri synkistä perhesalaisuuksista. Arvoitus, joka pitää hellittämättä otteessaan yllättävään loppuratkaisuun saakka.

Samana päivänä, kun kaksoset Seraphine ja Danny Mayes syntyvät, heidän äitinsä heittäytyy kuolemaansa talon takaiselta kalliojyrkänteeltä ja kaksosten isoveljeä hoitanut au pair, Laura, katoaa. Kyläläisten keskuuteen jäävät elämään huhut mustakaapuisista hahmoista, vaihdokkaista ja varastetussta lapsesta.

25 vuotta myöhemmin Seraphine käy veljineen läpi tapaturmaisesti kuolleen isänsä jäämistöä, kun heidän käsiinsä osuu kaksosten syntymän päivänä otettu valokuva. Kuvassa poseeraavat onnellisen näköiset vanhemmat, isoveli Edwin - ja vain yksi vauva. Seraphine ei pääse irti epäilyksestä, etteivät hän ja Danny todellisuudessa olekaan kaksosia, ettei hän itse olekaan se, joka on luullut olevansa, ja että heidän äitinsä kuolemaan liittyy enemmän, kuin mitä hänelle on kerrottu.

Kuka on kuvassa oleva lapsi, ja mitä talossa tuona yönä tapahtui? Vain yksi henkilö tietää vastaukset, ja Seraphine on päättänyt löytää hänet.



Aikuisten jännityskirjallisuus ei ole kovin tuttua minulle. Töissä laittelin uutuuksia kiertoon ja Emma Rousin Au pair tuli vastaan. Kirjan kannet kiinnittivät huomion ja lukaisin takakannen ajatellen, että tämä voisi olla ihan mielenkiintoinen. Niinpä päädyin sitten kirjan lukemaan, ja olen jopa ylpeä itsestäni, että sain sen luettua pikalaina-ajalla loppuun!

Juoni oli minusta kehitelty hienosti, mutta olisin ehkä toivonut vähän lisää jotain jännitystä. Oli juoni sopivan jännittävä, että kirja nappasi minut hyvin mukaansa, mutta ehkä enemmän jännityskirjallisuutta lukevat ajattelevat tämän olevan pliisu. Mysteeri oli sopivan monimutkainen, että sen auetessa piti moneen kertaan omassa päässä miettiä, että kuka oli kuka ja kenen ja mitä ja häh.

Tällä kertaa en samaistunut hahmoihin lainkaan. Takaumakohdissa Seraphinen ja Dannyn äiti Ruth toi minulle mieleen Humisevan harjun Cathyn. Cathy nyt oli manipuloiva ja ilkeä, mutta niin tuntui olevan myös Ruth. Hän selvästi käytti muiden hyväntahtoisuutta hyväksensä ja hänen mielialansa vaihtelivat tuuliviirin tavoin. Hän oli rasittava enkä pitänyt hänestä yhtään. Seraphine muistutti jossain määrin äitiään, mutta ei yhtä voimakkaasti. Danny on tempperamenttinen ja Edwin tyypillinen suojeleva isoveli.
Usein Ruth hortoili keittiöön Edwinin ja minun lounastaessa. Hän näytti nauttivan Edwinin onnellisesta jutustelusta, kun poika kertoi puuhistamme, mutta kolmena peräkkäisenä viikonloppuna hän valitti päänsärkyä, kun Dominic oli kotona. (s. 144)
Dominic vaikutti suhteellisen järkevältä hahmolta verrattuina muihin. Hän yritti pitää perheensä kunnossa käymällä viikot töissä ja viikonloppuisin huolehtiessaan heistä. Vera oli tyypillinen rikas isoäiti, jota kirjassakin kuvattiin lauman päällikkönä, joka loppupeleissä päättää kaikesta.

Kirjassa minua kuitenkin hämmensi se, että olen itse mieltänyt au pairin tarkoittavan ulkomaalaista henkilöä, joka tulee perheeseen asumaan, hoitamaan lapsia ja auttamaan kotitöissä. Mutta tässä kirjassa ollaan ihan Englannissa, muutaman tunnin päässä Lontoosta ja Laura on itse myös Lontoosta lähtöisin. Eikö hän silloin olisi jonkinlainen pelkkä lastenhoitaja? No, nimekkeistä en tiedä, mutta alkuun tämä vähän sekoitti mielessäni miljöötä, vaikka kirjassa puhuttiin suoraan Lontoosta ja Norfolkista. Jostain syystä kuvittelin hetken, että seikkaillaan Italiassa. Mistä lie tuo ajatus tuli.

Viihdyin Au pairin parissa hyvin. Lukeminen edistyi jouhevasti, vaikka kirja vilisi jonkun verran kirjoitusvirheitä. Pidin tästä kirjasta kuitenkin sen verran paljon, että minua kiinnostaa lukea jatkossakin jännityskirjallisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti