Elina Pitkäkangas: Hukan perimät

Kirja: Hukan perimät
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2020
Sivuja: 363
Arvostelukappale

Yhdeksän erikoisrajajääkäriä lähetetään täydenkuun komennukselle sydäntalvella 2005. Vain kaksi sotilasta selviää hengissä.

Lykantropia-viruksen runtelemassa maailmassa ihmiset ovat oppineet kunnioittamaan kahta asiaa: kaupungin suojamuuria ja ihmissusia metsästävää sotilasjärjestö Jahtia. Kun nuorelle aliupseerioppilaalle Alexander Bergille tarjoutuu tilaisuus osallistua maineikkaan kapteeni Väinö Ollikaisen metsästyspartioon, Alex on onnensa kukkuloilla. Todellisuus muurin toisella puolella ei kuitenkaan vastaa kuvitelmaa, ja komennus pakkashuuruisena susien yönä on kaikkea muuta kuin kunnianhohtoinen.

Mitä tehdä, kun moraaliasetelmat kääntyvät päälaelleen, eikä apua voi pyytää keneltä tahansa?



Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogia on noussut minulla yhdeksi kotimaiseksi suosikkikirjasarjaksi. Siksi olinkin innoissani, kun trilogiaan tuli vielä esiosa Hukan perimät. Odotin kirjaa kuin kuuta nousevaa, kunnes saisin sen käsiini luettavaksi. Toukokuussa kesäloma tuli ja kirja oli minulla, joten mikäs sen parempaa kuin käyttää lomapäiviä kirjan lukemiseen.

Toisin kuin Kuurassa, Hukan perimissä ei ole lainkaan trilogian päähenkilöitä mukana. Kirja keskittyy Alexin ja Väinön tarinaan. Tykkäsin siitä. Pidin Väinöstä jo trilogian aikana ja halusinkin tietää hänen taustoistaan lisää. Sen toiveen tämä kirja toteutti.

Juoni on nopeatempoinen ja sen nappaa lukijan mukaansa. Tarina on kaikessa traagisuudessaan tunteita herättävä. Esimerkiksi Alexin käden menettämisen taustat saivat minut tuntemaan pahaa oloa ja miettimään miten ison osan hän itsestään menetti toivottoman tilanteen seurauksena - ja turhaan. Monet muutkin kohtaukset pureutuivat syvälle tunteisiini. 

Vaikka aiheina sota ja armeija eivät minua kiinnosta, oli Hukan perimät mielenkiintoinen kirja. Kyseiset aiheet eivät kuitenkaan olleet se pääpointti tässä, joten ne menetteli ja olivat loppujen lopuksi ihan kiinnostava osa tätä kirjaa. 

Nyt harmittaa, kun tämä sarja on ohi. Onneksi tarinoiden pariin voi aina palata - se on kirjallisuuden parasta antia kyllä! ♥

Kiitos arvostelukappaleesta Myllylahdelle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kate McMullan: Uusi oppilas

Camilla Läckberg: Kultahäkki

Kristina Ohlsson: Lasilapset