maanantai 11. helmikuuta 2019

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

Kirja: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Toimittajat: Taru Anttonen & Milla Karppinen
Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 256

Pienille ja isoille sankareille.

Alma, Armi Ratia, Aurora Karamzin, Helena Ranta, Irja Askola, Kaarina Maununtytär, Koko Hubara, Minna Canth, Tarja Halonen, Tove Jansson... Ja kymmeniä muita sankareita.

Tämä kirja kertoo rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä. Kaikki sankarit ovat kulkeneet omia polkujaan ja saaneet siten aikaan jotain tärkeää. Heidän esimerkkinsä innostaa ja rohkaisee uskomaan itseensä ja kurkottamaan kohti unelmia.



Näitä kirjoja rohkeista tai kapinallisista naisista on tuntunut ilmestyvän kuin sieniä sateella. Minua ei yleensä tällaiset buumit innosta yhtään, päinvastoin ehkä saavat jonkinlaista ärtymystä aikaiseksi. Tähän tartuin Finlandia Junior -ehdokkuuden takia, mutta jos olisi voinut valita minkä vain näistä vastaavista kirjoista, tähän olisin ehkä tarttunut viimeisimpänä. Kansi ja lähinnä sen väritykset eivät miellytä silmääni yhtään ja melkeinpä saavat vastareaktion aikaiseksi. Yleensä yritän olla niin, etten anna kansien vaikuttaa siihen luenko vai en, mutta toisinaan ne vaan vaikuttaa ja voimakkaasti.

Kirja esittelee 60 suomalaista naista, jotka ovat saaneet aikaan jotakin merkittävää. Naisia on niin kaukaa menneisyydestä kuin ihan nuoriakin, joilla elämä vielä alussa. Jokaisesta naisesta oli kolme sivua tekstiä ja jonkun taiteilijan tekemä kuva. Kuvitusta oli kyllä ihan ääripäistä: toiset tuntui, että ne on tehty huolella ja ajatuksen kanssa, toiset taas ei. Osa miellytti minua enemmän, osa vähemmän. Kirjoittajia oli myös monta, mutta teksteistä oli silti saatu yhteneväiset eikä kirjoittajien vaihtuvuutta huomannut, mikä oli minusta hyvä.

Kirjaan oli hyvin valittu naisia. Oli erittäin tunnettuja, mutta myös ei-julkkiksia. Pidin siitä, että esille nostettiin myös tieteilijöitä ja aktivisteja, eikä pelkästään poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Pidin myös siitä, että jokaisen henkilön kohdalla oli infosivu, jossa kerrottiin perustietoja ja ne meriitit, joita on saavuttanut. Sen sijaan itse tekstit jokaisesta naisesta jäivät mielestäni vähän lyhyiksi. Kaksi sivua isolla fontilla, ei siinä paljoa kerrota. Toisaalta teksti on satutyylistä ja selkeästi lapsia kiinnostavalla tavalla kerrottu. Aikuisena ajattelen, olisiko voinut olla vaikka puolet vähemmän naisia ja jokaisesta vähän pidempi tarina. Ja sitten jatko-osa kirjalle, jossa olisi ollut toiset 30 naista.

Nopeasti kirjan luki ja onhan tässa (ja vastaavissa myös) hyvä idea tuoda naisia ja heidän saavutuksiaan esille. Onneksi pojillekin on vastaavia tulossa, kun ajattelin että jäävätkö he ilman. Mietin aiemmin, että ei nämä varmaan edistä poikien lukemista jos käsittelevät vain tyttöjä, siksi pojillekin on hyvä saada vastaavia kirjoja. Toisaalta, miksi ylipäätään nämä pitää jakaa tytöille ja pojille? Miksi ei olisi voinut tehdä sankaritarinoita lapsille, joka käsittelee merkittäviä ihmisiä sukupuolesta riippumatta?

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Riina Mattila: Järistyksiä

Kirja: Järistyksiä
Kirjailija: Riina Mattila
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 151

WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin on.

Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.



En ollut aiemmin ajatellut lukea Riina Mattilan Järistyksiä-kirjaa. Olin kirjasta kuullut, mutta se ei oikein ollut jäänyt mieleen eikä muutenkaan herättänyt mielenkiintoa. Kun se kuitenkin sai Finlandia Junior -ehdokkuuden, päätin kirjaan tarttua.

Järistyksiä kertoo Eeliasta, jolla on ongelmia vanhempiensa kanssa. He eivät meinaa hyväksyä Eeliaa sellaisena kuin hän on, vaan puhuvat koko ajan ohi menevästä vaiheesta. Eelia lähtee lukioon muualle, jossa elämä avaa uudet erilaiset ovet.

Järistyksiä on kauniisti kirjoitettu, todella viimeistellyn oloinen kirja. Se on esikoiskirjaksi ihmeellinen, kuin kirjailija olisi kirjoittanut jo useammankin kirjan. Tämä kirja on kielellinen taideteos. Mutta omalla kohdallani se oli myös ongelma. Tiedättekö sen tunteen, kun taidemaalauksia katsotaan, ja jotkut ihmiset ovat niin haltioissaan punaisesta pallosta kankaalla ja itse näkee siinä vain, no sen pallon? Tämän kirjan kanssa itselläni oli vähän samanlainen ongelma. Se oli minun makuuni liian kaunis ja taiteellinen etten aina pysynyt kärryillä tai ymmärtänyt kaikkea. Kuvailut Eelian mielenmaisemista olivat hienoja ja metaforisia, että unohdin jo missä mennään. Kirjallisuudessa minä pidän melko suorasta tekstistä ja siitä, että asioista kerrotaan selkeästi. Ehkä olen siinä mielessä vähän yksinkertainen. Tämän vuoksi minua häiritsi, kun Eelian kotikaupungista puhuttiin pesäpallokaupunkina, joka sijaitsi 400 km päässä Vaajapuron lukiosta. Ei sillä, että kotikaupungilla nimeä tarvitsisi olla kun se ei ole oleellista tarinan kannalta, mutta jotenkin häiritsi se, etten edes tiennyt mihin päin Suomea miljööt asettuvat.

Mutta se, että tämä kirja ei ollut minun makuuni, ei poista sitä etteikö se teoksena olisi upea ja tarvittu. Kirja kertoo tärkeästä aiheesta ja on hyvä että transsukupuolisista kirjoitetaan enemmän. Eelia on varmasti samaistuttava henkilö, koska kuka tahansa nuori taistelee varmasti hyväksymisen kanssa, oli sukupuoleltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan mikä tahansa. Eelian pohdinnat menivät välillä niin syvälle, että minä en saanut oikein hahmosta kiinni enkä kokenut samaistumista. Kirjasta saisi varmasti kirjoitettua hyvän analyysin sen eri tasoista, metaforista ja mistä kaikesta tahansa ollakseen näin pieni kirja suuresta aiheesta. Minä en vain sellaista osaa. Tämä kirja on kuitenkin Finlandia Junior -ehdokkuutensa ansainnut.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Elina Pitkäkangas: Ruska

Kirja: Ruska
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Sarja: Kuura #3
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 355
Arvostelukappale

Synkän romanttisessa, urbaanissa fantasiasarjassa ihmissusimyytit siirtyvät historiankirjoista tutuille ja turvallisille kotikaduille. Kun kaukainen uska onkin lähellä ja kytee omassa yhteisössä, epätietoisuus ja pelko alkavat lietsoa vihaa. Ruska on Kuura-trilogian päätösosa.


18-vuotiaan Inka Lavasteen maailma on järkkynyt. Järjestö, joka aiemmin suojeli häntä, jahtaa häntä lykantropiasta syytettynä. Vallanpitäjien vuosikymmeniä pitänyt järjestelmä uhkaa horjua,eivätkä kansalaiset koe oloaan turvatuksi kaupungin muurien sisällä. Täydenkuun lähestyessä susijahti kiristyy, ja katupartiot ottavat vallan omiin käsiinsä. Samalla lainsuojattomien ihmissusien oikeuksia puoltava aktivistijärjestö Werecare vaatii Inkan parasta ystävää, Aaron Matsonia, astumaan vastarintaliikkeen keulakuvaksi.

Muutos on lähempänä kuin koskaan, mutta synnyttääkö muurien rakoileminen toivoa vai entistä suurempaa kaaosta?



Voi kun aika vierähtää nopeaa. Luin Ruskan jo viime syksynä heti sen ilmestyttyä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehtyä blogipostauksen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Kiitos Myllylahdelle arvostelukappaleesta!

Heti kirjan käteen saatuani minua suretti valmiiksi, vaikka samaan aikaan olin todella innoissani. Tiesin saavani hyvän kirjan, sillä Kuura-trilogian aiemmatkin osat ovat olleet mielettömiä. Mutta samaan aikaan suretti ajatus kirjasarjan loppumisesta.

Koko kirja oli melkoista tykitystä. Luinkin kirjan melko nopeaa tahtia, kun sitä ei voinut laskea käsistään. Tylsää hetkeä ei tullut, juoni oli tapahtumarikas ja jouhevasti eteenpäin menevä. Tapahtumista en halua kertoa enempää etten spoilaa, mutta Pitkäkangas ei kyllä tunteita säästele.

Näiden kaikkien kolmen kirjan aikana Inka on ollut luonteelleen ominaisesti häikäilemätön hahmo, samoin kuin Aaron on ollut kultapoju. Tuukasta näki myös selkeästi että hän on Inkan pikkuveli. Heissä oli todella paljon samaa. Heidän välinen suhteensa oli myös ihailtava, lukijalle välittyi todella voimakkaasti Inkan rakkaus Tuukkaa kohtaan, ja se että hän tekisi mitä tahansa pikkuveljensä puolesta. Ruska sisältää monia hahmoja, enkä tässä vaiheessa enää edes muista kaikkia. Mutta ehdottomasti yksi suosikeistani oli Väinö. Eino nousi myös vahvaksi suosikiksi. Hän oli niin voimakas hahmo, joka toi särmää mukaan.

Monesti olen miettinyt miksi kirjasarjoissa minulla jää usein viimeiset osat lukematta. Tämän kirjan kohdalla viimeisen sivun kääntäessä tuli taas se tuttu tunne, kun kaikki on ohi. Lopullisesti. Luultavasti siksi aina viimeiset osat jäävät lukematta, kun niiden jälkeen ei ole enää paluuta. Prologin aikana viimeistään itkin silmät päästäni, kun se sisälsi lyhyeksi luvuksi paljon tunteita. Myös sen lopullisuuden kun tiesin sen olevan kirjan viimeinen luku.

Onneksi kirjat voi lukea aina uudelleen, vaikka ei uudelleenluku koskaan ensimmäistä lukukertaa voita.

PS. Ruskan kansi on mieletön. Trilogian kaikista kansista tämä on suosikkini.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Heipähei! Vuoden 2018 viimeisiä tunteja viedään. Ajattelin ensimmäisen kerran kirjoitella tänne vuosikatsauksen ja vähän tarkastella miten vuosi 2018 meni kirjojen parissa. En ole aiemmin tällaista koostetta kasannut, joten katsotaan millaisen tästä saan aikaiseksi.

Goodreadsissa asetin vuoden tavoitteeksi lukea 30 kirjaa. Ajattelin, että siinäkin on ihan tekemistä, varsinkin kun alkuvuosi meni erittäin nihkeästi, kun minulla oli kirjallisuuskurssi meneillään. Pakkolukemiset aiheuttavat aina minulle lukujumin. Kyseisellä kurssilla luettiin vieläpä klassikkokirjoja, edelleenkin kärsin klassikkoähkystä. Siksi olikin mukavaa huomata, että tästä vuodesta kehkeytyi toiseksi parhain lukuvuoteni 2010-luvulla. Luin 49 kirjaa!

Lukemista kirjoistani:
  • Aikuisten romaaneja oli 6
  • Nuorten/nuorten aikuisten romaaneja oli 11
  • Lasten kirjoja oli 11
  • Tietokirjoja (tai sinnepäin) oli 5
  • Sarjakuvia oli 15
  • Näytelmiä oli 1
  • Äänikirjoja oli 2
Sinänsä lukemissani kirjoissa ei ollut mitään yllättävää. Sarjakuvien määrä oli kiva huomata, niiden lukemista olen tietoisesti yrittänyt lisätä ja yritän myös jatkossakin.

Kaksi kirjaa sai tänä vuonna Goodreadsissa minulta viisi tähteä. Olen kuvitellut olevani niiden suhteen melko antelias, mutta en näköjään tänä vuonna. Nämä kirjat olivat Elina Pitkäkankaan Ruska (josta on blogipostaus tulossa asap) ja Nonna Wasiljeffin Loukkupoika. Pitkäkankaan Ruskalta osasin odottaakin huikeaa lukukokemusta, Loukkupoika taas oli superhyvä ylläri, sillä sen suhteen minulla ei ollut odotuksia entuudestaan.

Saga-sarjakuvat luin uudestaan ja aiemmin olin niille tainnut antaa viisi tähteä, mutta tällä kertaa laskin niiden arvosanat neljään. Hyviä ne ovat edelleenkin.

Huonoimmat arvosanat saivat Franz Kafkan Oikeusjuttu sekä Wilhelm Grimmin kuvakirja Rakas Mili. Kuvakirjoista en kirjoita blogipostauksia ollenkaan, joten tästä ei ole arviota blogissa. Kirjassa oli kauniit kuvitukset, sen takia sen päätinkin lukea kun töissä sitä muuten käsittelin. Sen sijaan tarina oli erittäin uskonnollinen enkä oikein pitänyt siitä.

Olen kyllä kaiken kaikkiaan 2018 vuoden lukusaldoon tyytyväinen, vaikka parempikin se olisi aina voinut olla. Paljon oli turhaa luppoaikaa, jonka olisi voinut käyttää lukemiseen. Paljon tuli myös katsottua eri tv-sarjoja, mikä tietysti on aina pois lukemiselta. Lukujumiakin on tuntunut olevan ilmassa, siksi tv usein vie voiton.

Ensi vuoden puolella on vielä tulossa bloggauksia loppuvuoden kirjoista. En vain ole vielä saanut aikaiseksi kirjoitella niitä valmiiksi. Kaikki tänä vuonna lukemani kirjat voi katsoa täältä

Mitä vuonna 2019?

En aio ensi vuonna osallistua lukuhaasteisiin muuta kuin asettamalla Goodreadsiin lukutavoitteen. Tavoitteeksi ajattelin asettaa 52 kirjaa. En halua ottaa stressiä siitä mitä pitäisi lukea, vaan yritän keskittyä itse lukemiseen lukemalla mitä tahdon. Yritän toki painottaa lukemisen oman hyllyn kirjoihin, mutta saas nähdä. Pääasia on se, että ylipäätään luen! :) Rästissä olevista arvostelukappaleista ajattelin kuitenkin aloittaa :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Kirja: Aistienvartija
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sarja: Väki #2
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 411
Arvostelukappale

Bollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja elämään muiden hyväntahtoisuudenvarassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa itseltään oudon kirjeen, jonka kirjoittamisesta hänellä ei ole mitään muistikuvia. Kirjeessä häntä kehotetaan lähtemään välittömästi Pohjois-Irlantiin.

Irlannissa Bollywood kohtaa katolista sisäoppilaitosta käyvän Kiurun, ja pian paikalle saapuvat myös Nelu ja Dai, alkujaan viisihenkisen ringin kaksi muuta elossa olevaa jäsentä. Käy ilmi, että suojellakseen ystäviään Kiuru on joutunut pyyhkimään heidän mielestään kaikki edeltävään kesään liittyvät muistot. Hämmentävässä tilanteessa nelikon keskinäiset suhteet määritellään uudelleen, eikä tilannetta helpota se tosiseikka, että Väki on päässyt heidän jäljilleen.



Huh kun aika vierähtää. Blogin kanssa on aika monta postausta jo rästissä, mutta kyllä ne sieltä tulee pikku hiljaa kun inspiraatio kirjoittamiseen iskee. Aistienvartijakin on ollut luettuna jo hyvän tovin, mutta blogipostauksen kanssa on vähän vierähtänyt. Kiitos kuitenkin Tammelle arvostelukappaleesta!

Aistienvartija jatkaa Elina Rouhiaisen Väki-sarjan ensimmäistä osaa Muistojenlukijaa. Muistojenlukijassa seurattiin Kiurua, Aistienvartija sen sijaan keskittyy enemmän Bollywoodiin. Bollywood ei muista edellisen kesän tapahtumia, kunnes hän matkaa Kiurun luokse Pohjois-Irlantiin. Sinne saapuvat myös Dai ja Nelu sekä myös Väki löytää tiensä heidän jäljilleen.

Odotin tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. Rouhiaisen aiemmat kirjat ovat aina vieneet minut mennessään ja sitä toivoin tältäkin. Alkuun se veikin ja luin sata sivua kertaheitolla, mutta sitten koko lukeminen alkoi tökkiä, ihan siis kaikki lukeminen eikä vain tämän kirjan. Tuli lukemisessa taukoa, kunnes pääsin taas sen makuun ja luin tämän kirjan nopeasti loppuun. Toki tämä oli lukemattomuuden aikana stressannut keskeneräisyydellään, että lopulta otin kirjan käteen ja päätin että nyt tämä jumi saa kyytiä.

Kirjassa oli tapahtumia hyvin, mutta silti se hieman tuntui välikirjalta ensimmäisen ja kolmannen osan välillä. Tämä osa loppui niin, että kolmannelta osalta odotan kyllä melkoista tykitystä, mihin tämä selvästi johdatteli. Hieman enemmän ehkä pidin Muistojenlukijasta, mutta tämä ei missään nimessä huono ollut.  Pidän Rouhiaisen kirjoitustyylistä. Hän kirjoittaa hyvin ja tekstiin on helppo päästä mukaan. Aistienvartijakin eteni jouhevasti eteenpäin kuin myös Rouhiaisen aiemmat kirjat. Hänen teoksiinsa on mukava tarttua, kun tietää ettei tekstin vie mennessään.

Bollywood on kiinnostava hahmo ja oli ihan mielenkiintoista päästä hänen päänsä sisään. Oli myös mukavaa, ettei koko kirja kuitenkaan ollut täysin Bollywoodin näkökulmasta kirjoitettu vaan Kiurukin vilahteli aina ajoittain. Minulle usein lukiessa tulee vahvempi tunne kirjasta, kun koen jotakin samastumispintaa päähenkilöön. Bollywoodin kanssa en kokenut samastumista niin kuin Muistojenlukijassa Kiurun kanssa koin. Sekin ehkä vaikutti siihen, että pidin Muistojenlukijasta hieman enemmän.

Jossain määrin hahmot tuntuivat edellistä osaa etäämmiltä, mutta yritin ajatella sen johtuvan siitä, kun heidän muisti oli pyyhitty. Dain ja Kiurun välinen kipinä ei ihan loimunnut samalla tavoin kuin ensimmäisessä osassa, mutta toisaalta Kiuru ei ollut nyt päähenkilökään. Sitä kyllä vähän kaipasin.



PS. Poistin blogin instagramin. En ole sinne mitään päivitellyt aikoihin ja tuntuu, että se laskee motivaatiota myös koko blogin suhteen, joten päätin tehdä näin. Katsotaan palaanko sinne joskus. Blogi on minulle kuitenkin se pääkanava, johon haluan panostaa ja pitää innostuksen yllä.