perjantai 14. syyskuuta 2018

Magdalena Hai: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri

Kirja: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri
Kirjailija: Magdalena Hai
Kuvitus: Teemu Juhani
Sarja: Painajaispuoti #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 61

Varokaa aavetöhnää!

Uusi karmivan hauska Lukupalat-sarja kertoo neuvokkaasta Ninnistä, joka pestautuu kauppa-apulaiseksi eriskummalliseen Painajaispuotiin.

Ninni etsii töitä ja astuu rohkeasti sisään Painajaispuotiin. Myyntitiskin takaa hän löytää kaupan omistajan Kumma-Ukon, joka on tikahtumassa nauruun. Joku ketku on ripotellut tämän päälle aimo annoksen kutituspulveria!

Paikalle leijuu kauppakummitus Pertsa, ja yhdessä Ninnin kanssa he ryhtyvät etsimään käänteiskutituspulveria Painajaispuodin sokkeloista. Mutta nurkan takaa vastaan rullaluistelee ilkeä maamustekala Löllis, joka pilaa AINA kaiken...

Uusi Painajaispuoti-sarja sopii kaikille jännityksen ja huumorin ystäville, joiden päätä eivät huimaa liskonsilmämunakkaat tai myrkkyleukojaan napsuttelevat pormestarilukit.



Minua oikeastaan kiinnostaa kaikki, mitä Magdalena Hai julkaisee. Olen lukenut häneltä muuten kaikki hänen omat kirjansa, paitsi Gigi ja Henry -sarjan kaksi viimeistä kirjaa ja uutta Kolmas sisar -kirjaa. Nekin on toki aikomuksena lukea, kunhan joudan. Mutta tämänpä takia tartuin myös Hain uuteen helppolukuiseen kirjaan, joka aloittaa uuden Painajaispuoti-sarjan Lukupalat-sarjassa.

Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri on helposti etenevä lukupala nimensä mukaisesti. Juoni oli kevyt ja hauska. Kirja tuntui selvästi sarjan aloitukselta, sillä tarina ei vielä vienyt kovin pitkälle Painajaispuodin maailmaan, se oli lähinnä pieni esittely siihen. Mutta se ei haittaa, se oli hyvä esittely ja itse ainakin mieluusti odottelen jatkoa sarjalle. Uskon, että lapsetkin ihastuvat tähän kirjaan.

Päähenkilö Ninni on nokkela ja määrätietoinen tyttö; haluaahan hän saada töitä, jotta voi ostaa itselleen pyörän. Kaupan omistaja Kumma-Ukko vaikuttaa vähän höperöltä, vaikka hänen aikansa kirjassa menikin vain hekotteluun. Omaksi suosikikseni kuitenkin nousi Löllis, vaikka hän onkin ilkeä. Mutta hän tuntui olevan huomionhakuisesti ja osittain vahingossa ilkeä. Löllis on jotenkin niin sympaattinen, reppana joka pilaa aina kaiken.
Yhdessä huoneessa Ninni näki mustekalan, joka sitoi rullaluistimia lonkeroihinsa.
- Se on Löllis Tursiainen, Kumma-Ukon lemmikki, Pertsa supatti. - Löllistä KANNATTAA VAROA.
- Okei... Ninni sanoi ja yritti muistaa olivatko mustekalat kenties myrkyllisiä. (Löllis ei nimittäin näyttänyt kovin vaaralliselta.) (s. 31)
Lukupalat-sarjasta olen aiemmin lukenut Paula Norosen Yökoulu-sarjan, mikä sekin on mukava helppolukuinen sarja, nousi tämä kirja silti Lukupalat-kirjoista suosikikseni. Ja vaikka aina hehkutankin Kati Närhen kuvituksia niin hänen Agnes-sarjassaan kuin Norosen Yökouluissa, Teemu Juhanin kuvitus tässä kirjassa on aivan ihana! Niin yksityiskohtainen, jota aikuisenkin on mukava katsella. Painajaispuoti on niin mielenkiintoisen näköinen paikka, että pääsisipä sinne itsekin seikkailemaan ja eksymään kuten Kumma-Ukko tekee omassa kaupassaan. Hain aiemmassa saturomaanissa, Kurnivamahaisessa kissassa, jonka Teemu Juhani on myös kuvittanut, kaipailin kuvitukseen värejä. Tässä kirjassa niitä on, ja ihanat ovatkin. Ne tuovat kuvitukseen elävyyttä ja tunnelmaa.

Lukekaa, ja ihastukaa kuviin!

maanantai 10. syyskuuta 2018

Paula Noronen: Yökoulu ja noidutut tossut

Kirja: Yökoulu ja noidutut tossut
Kirjailija: Paula Noronen
Kuvittaja: Kati Närhi
Sarja: Yökoulu #3
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 61

Yökouluun saapuu paketti, jonka vampyyrityttö Martta avaa terävillä kulmahampaillaan. Sieltä paljastuu kultaisia tossuja, joita ei kuitenkaan riitä koko luokalle. Välitunnin jälkeen kaikki tossuja saaneet oppilaat, kuten Martta ja ihmiskissa Misse, ovat kadonneet!

Opettaja Kammonen luulee oppilaittensa lintsaavan, mihin zombipoika Paavo ei usko. Hän lähtee synkkään metsään etsimään kavereitaan, heille on varmasti sattunut jotakin...

Matkan varrella törmätään moniin kammottaviin otuksiin - pieniin mutta pelottaviin ja yhteen isoon mutta tosi rumaan.



Paula Norosen Yökoulu-sarjaan tuli kolmas osa, Yökoulu ja noidutut tossut, joka myös siirtyi pois Lukupalat-sarjasta. Sarja jatkuu nyt itsenäisenä, omana sarjanaan. Mutta muutenhan meininki on sama. Seikkailuja jatketaan Martan ja Paavon seurassa.

Kaksi edellistä osaa olivat ihan mukavia lukupaloja, mutta tässä kolmannessa osassa mielestäni juoni oli jo paljon kehittyneempi. Nämä kirjathan ovat hyvin lyhyitä, joten näissä ei mihinkään suuriin juonen käänteisiin päästä, mutta silti tässä kirjassa oli jotenkin enemmän sisällöllisesti kuin kahdessa aiemmassa. Kirjassa oli viittaus Lumikkiin, minkä ympärille tarina sitten kietoutuukin.

Tässä kirjassa ei ehkä ollut niin paljoa hauskoja puujalkavitsejä kuin aiemmissa kirjoissa, mutta huumoria mukaan toi täit. Ne yrittivät päästä aina jonkun matkaan levitäkseen, mutta loppujen lopuksi heistäkin kehkeytyi apua antavia otuksia.
Zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta saapuivat yökouluun. He huomasivat koulun portin päällä hilluvat täit.
- Äh, inhoan noita, Paavo puuskahti.
- Samoin. Yök, Martta säesti.
- Hei tyypit, viekää meidät kouluun leviämään. Me ei osata juosta eikä lentää, päätäi pyysi. (s. 8)
En epäile yhtään Yökoulun suosiota lasten piirissä, sillä ovathan nämä kuitenkin kaikin puolin hauskoja luettavia ja lapsille antavat varmasti paljon enemmän kuin aikuisille.

torstai 6. syyskuuta 2018

Nina LaCour: Välimatkoja

Kirja: Välimatkoja
Kirjailija: Nina LaCour
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2017 (suom. 2018)
Sivuja: 232
Arvostelukappale

Koko elämänsä sitä kuvittelee tarvitsevansa yhtä ja toista... Kunnes lähtee ja ottaa mukaansa vain puhelimen, lompakon ja äidin valokuvan.

Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan San Franciscossa, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joulun ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa New Yorkissa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on lopulta kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta.



Kiitos arvostelukappaleesta Karisto!

Elokuun lukumaratonin viimeinen luettu kirja. Odotin tämän kirjan lukemista jo sen takia, että tämä kansi on niin kaunis. Siinä on ihanat värit ja tunnelma: melko haikea, mutta sitä tämä kirjakin on.
Kerro tytöstä, joka asuu talossa vaarinsa kanssa, kerro talosta, joka on täynnä mutkatonta rakkautta, talosta jota haamut eivät riivaa. Kerro jauhoisista käsistä ja ilmassa leijailevasta makean tuoksusta. Kerro siitä, miten tyttö ja hänen vaarinsa pesevät toistensa pyykit ja jättävät ne viikattuina olohuoneen pöydälle, eivät siksi että heillä olisi jotakin salailtavaa vaan siksi, että sellaisia he olivat: yksinkertaisia ja mutkattomia ja aitoja. (s. 163)
Marin on lähtenyt opiskelemaan New Yorkiin eikä ole pitänyt yhteyttä kehenkään kotipuolessa. Joulu lähestyy ja Marin jää asuntolaansa joulun ajaksi, mutta hänen ystävänsä Mabel on tulossa kylään. Näiden kolmen päivän aikana Marin joutuu kohtaamaan edellisen kesän tapahtumat, kun hänen vaarinsa kuoli.

Jo kirjan alusta saadaan selville, että Marinilla ei ole kaikki hyvin. Sitä ei suoraan kerrota, mutta hänen olemuksensa huokuu sen. Hän vaikuttaa vähän robottimaiselta, sellaiselta joka on yrittänyt tukahduttaa tunteensa ja yrittää vain mennä eteenpäin ajattelematta mitään. Yksinäisyyttäkin hänestä kumpuaa, vaikka ilmeisesti hänen huonetoveristaan Hannahista on tullut hänelle hyvä ystävä. Mutta Hannah ei kuitenkaan tiedä Marinista kaikkea eikä kysele. Hän on vähän kuin ottanut Marinin suojiinsa.

Alkuun en meinannut päästä kirjaan sisälle ja paikoitellen se tuntui tylsältä. Ehkä se johtui lukumaratonista, ehkä jostain muusta, mutta silti aina jatkoin yhden luvun seuraavaksi, kunnes kirja olikin jo kokonaan loppunut. Lopulta se siis kuitenkin imaisi sisäänsä ja viimeisen sivun luettuani olo oli haikea, surullinen mutta samalla myös ilonsekainen. Myönnän että lopussa saattoi vierähtää kyynel jos toinenkin silmäkulmastani, jotenkin kirjan loppu vain meni tunteisiin voimakkaasti.

LaCour tosiaan pitää lukijaa "jännityksessä" loppuun asti. Nykyhetken lisäksi käydään Marinin muistoissa kun vaari oli vielä elossa ja kaikki oli hyvin. He tulivat hyvin toimeen keskenään, minkä takia lukija ihmetteleekin mitä oikein on tapahtunut.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja se lisää haikeuden tunnetta lukiessa. Välimatkoja on hallittu ja viimeistellyn oloinen kokonaisuus, joka oli kaunis mutta silti raskas luettava. Tämä kirja ei ole mikään joulun iloa hehkuva kirja.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Brian K. Vaughan: Saga : Kuudes kirja

Kirja: Saga : Kuudes kirja
Kirjailija: Brian K. Vaughan (suom. Antti Koivumäki)
Kuvitus: Fiona Staples
Sarja: Saga #6
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2016 (suom. 2017)
Sivuja: 146

Hazelin oppivuodet! Vanhemmistaan eroon joutunut Hazel yrittää parhaansa mukaan sopeutua koulutukseen Maantuntuman hoivissa. Samaan aikaan Alana ja Marko etsivät pientä tyttöään epätoivoisesti, mutta kaikkeus on suuri paikka...



Vihdoinkin sain jatkettua Sagan parissa. Viidennen osan lukemisesta oli niin kauan aikaa, että päätin lukea alusta asti kirjat uudelleen ennen kuin jatkoin sarjan parissa eteenpäin. Ja se kyllä kannatti. En muistanut paljoa tapahtumista tai jos muistin jotain, muistin väärin! Sen lisäksi jotkut asiat iskostuivat paremmin mieleeni toisella lukukerralla. Esimerkiksi mistä sarvipäät ja siivekkäät olivat kotoisin ja kuka oli kenenkin puolella.

Tässä kirjassa taas hypätään vähän ajassa eteenpäin. Hazel on jumissa isoäitinsä Klaran kanssa Maantuntumassa ja aloittaa siellä koulunkäynnin. Häntä luullaan Kiemuralaiseksi, koska sarvia ei saa niin helposti peitettyä kuin siipiä. Alana ja Marko yrittävät löytää tyttärensä Prinssi Robotti IV avustuksella, mikä on jokseenkin yllättävää.

Juonesta minulla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa. Se menee entiseen tapaan hyvin tapahtumarikkaasti eteenpäin. Lopussa oli yllätys, jonka minä itse asiassa arvasin ennen kuin se tapahtui.

Tämä kuudes kirja oli ihan yhtä viihdyttävä kuin edellisetkin, mutta jotenkin tuntuu, että vaikka tapahtumia on paljon, ei silti pääjuonessa hirveästi edetä. Kaikki sotivat edelleen keskenään ja Alanaa ja Markoa perheineen yritetään edelleen etsiä ja saada kiinni. Ghüs on lempparihahmoni ja se saisi olla kyllä enemmän esillä!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Kati Närhi: Seitsemäs vieras

Kirja: Seitsemäs vieras
Kirjailija: Kati Närhi
Sarja: Agnes #3
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 149

Orpotyttö Agnesista kertovan trilogian huima päätösosa!

Agnes lähtee Sylvia-tädin kanssa vierailulle majuri Orkoloran saarelle. Kartanoon on kutsuttu outo joukko ihmisiä, joista jokaisella tuntuu olevan jokin salattu syy vierailuunsa. Agnes on tullut vain lomailemaan - mutta sotkeutuukin keskelle arvoitusten vyyhtiä.

Agnes on kasvanut suorasukaisesta pikkutytöstä pelottomaksi nuoreksi naiseksi, joka pääsee taas kerran kurkistamaan aikuisuuden kulissien taakse. Onko rakkaus kaiken sen väärti? Mitä merkitystä on maisella mammonalla? Onko suku sittenkin pahin? Samalla Agnes tulee ratkaisseeksi elämänsä suurimman mysteerin: vanhempiensa kohtalon.



Agnes-sarjan päätösosa, voi harmi. Olisin niin mielelläni lukenut lisää Agnesin tutkimusmatkoista ja seikkailuista.

Mustasuon mysteerin ja Seitsemännen vieraan välissä aikaa on kulunut, kun Agnes on kasvanut nuoreksi naiseksi. Agnesin isoäiti on kuollut ja Agnes asuu Sylvia-tädin kanssa. He lähtevät herra Orkoloran luokse vierailulle.

Närhelle tyypillisesti Seitsemäs vieras pitää sisällään mystisen tarinan hauskoilla ja tummanpuhuvilla käänteillä. Tykkäsin siitä, miten tarina rakentuu vieraiden ympärille. Kaikkien vieraiden vierailun motiivi on aluksi epäilyttävä mutta lopulta niillekin löytyy oikeat syyt. Olin iloinen miten Sylvia-tädin motiivit lopulta paljastuivatkaan.

En osaa sanoa, mikä näistä kolmesta Agnes-kirjasta olisi suosikkini, ehkä tämä viimeinen. Kaikki olivat hyviä ja veivät pääjuonta, eli Agnesin vanhempien kohtalon selvittämistä, eteenpäin. Nämä kolme kirjaa muodostavat tiiviin kokonaisuuden, vaikka toimivat yksistäänkin.

Ehdottomasti haluaisin hankkia Agnes-sarjan omaan hyllyyni. Harmi vain kun kirjojen ikä on nykyään niin lyhyt, että vanhempia kirjoja on hankala saada enää mistään. Mutta täytyy yrittää metsästää nämä kirjat itselleni. Näihin olisi varmasti mukava palata ja voisin kuvitella nämä ainakin itselläni ehdottomiksi syyskirjoiksi.